Kickstart

Nyt on semmonen juttu, että olin Miljalla ja höperöpäissäni päätin blondata pään. Liian monta kertaa. Vähän hopeeshampoota ja tässä tulos. Päässä vielä Miljan pidennykset. Ei se kamalalta näytä, vaatii hieman totuttelua kyl. Eli eli ketä tänään keskustassa, jos näkyillään?

Lol oon nolo.

Nyt on aika kääntää elämässä uus sivu ja se alkaa heti uudesta vuodesta. Heti kun kello lyö 00:00 ja ollaan vuoden 2014 puolella. Jätän huomioimatta sen paskan, mitä vuosi 2013 toi tullessaan. Muistan kumminkin ne hyvät muistot. Jatkan elämää. Uutena ihmisenä. Muutun ehkä siitä mahdollisesta ylimielisestä, kusipäisestä, ilottomasta Emmasta taas siihen normaaliin Emmaan. Hellyyttävään, huomaavaiseen, kivaan ja hyväsydämiseen Emmaan. Jos vaikka en olis niin itsekäs mitä nykyään oon.

Mutta nyt mun on oikeesti otettava itelleni aikaa. Kunnolla. Ihan myös mun pään takia. Kaikki menee aina loppuviimein hyvin, tavalla tai toisella. Asiat liikkuu aina suuntaan tai toiseen. Mulla on ihmisiä mun vierellä. Tärkeimmät ihmiset tällä hetkellä; Jaska, Nicole ja Sinna. Mun isosiskot tietenkin myös. Kuusi ihmistä mä tarvitsen mun rinnalle tässä vaiheessa, että selvitään kesään. Mut vahvoilla mielin lähössä uuteen vuoteen.

Hiihtolomalle 2014 on jo pieniä suunnitelmia. Jutskaillaan vaan Päksyn kanssa. Mutta, jos onnistuu niin saan viikon vapaata Jyväskylästä, Suomesta. Mulla on siis jotain, mitä odottaa ens vuodelta. Lisänä tietenkin ammattistartti, yhteishaku ja mahollinen lempialalle opiskelemaan pääseminen. Mutta feels good, kinda.

En nyt sano, että pystyisin heittämään kaikki ajatukset päästä noin vaan. En kiinnitä niihin niinkään huomiota. En tarkoita tälä myöskään sitä, ettenkö välittäis. Välitän, kiinnitän vain huomiota vähemmän ja säästelen päätä. Siinä kaikki. Voisin myös tähän samaan asiaan liittyen aloittaa projektin, valokuvausprojektin, jota kautta pyrin purkamaan erilaisia tunteita. Kiitos Nipe ideasta. Ei olisi käynyt pienessä mielessäkään.

Milja kaventaa paitaa, taustalla soi MTV'llä Chisun Baden-Baden. Ärsyttävän ylipirteen kuulosta tavaraa.Vois keittää kohta lisää kahvia, odotella neljä tuntia ja liikkua keskustaan. Jee. Pitää pysyä hereillä, ettei unirytmi enempää huonone. Tässä nyt kahen yön aikana nukkunu sen 3h ja senkin viime yönä. Uujeeuujee! Mutta jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin.

Elämä lyö satanolla

Välillä tulee semmonen olo, että en oikeesti jaksa. Pää meinaa hajoo miljoonasosiin. Mut aina mä tsemppaan, koska miks mä loppupeleis haluaisin olla se itkusin ja tuskasimman näköne porukassa. Hymy naamalle ja kaikki hyvin. Ei ihmiset oikeesti nää mun silmistä mitään. Jos näkee, se on vaa miljoonasosa siitä, mitä oikeesti tunnen. Miljoonasosa siitä, mitä oikeesti oon joutunu kokee. Ihmiset sanoo tuntevansa mut. Ei. Ees mun perhe ei oikeesti tunne mua. Ne tietää sen Emman, mitä annan niitten olettaa. Se ilonen, pirtee, kaikkien kaveri, ihana Emma. Jea, mut todellisuus poikkee kuvitelmasta melkosesti.
Kun mä oon kämpillä. Mä huudan tuskasta, itken ja hetken päästä (eli parin kolmen tunnin päästä) tsemppaan taas ja laitan sen hymyn naamalle. Seuraavana päivänä ihmiset ehkä kysyy, et oonko itkeny ku silmät punasena. "Eiku, valvoin vaa pitkää.. En nukkunu melkee ollenkaa". Ja aina se menee läpi :---)

Elämä löi satanolla mut maahan tänään. Kaikkia kiinnosti. Onneks Jaska tulee JKL muutaman päivän päästä. Haluan vaan päästä sen viereen istumaan ja kertomaan kaiken mitä mun päässä liikkuu. Kaiken. En tiiä mitä tekisin ilman Jaskaa. Aina se on kuunnellu, kun mulla on menny huonosti. Aina se on yrittäny auttaa parhaansa mukaan. Ollaan otettu monesti yhteen mut aina jompi kumpi tulee pyytää anteeks. Jaska on mun elämässä nyt. Jaska tulee pysymään mun elämässä tästä hetkestä eteepäi. Mä vaikka haen sen takasi, jos se meinaa hävitä jonneki. Satan.

Tänää kaljaa naamaan. Huomenna krapulassa ehkä keskustaa. Pitäis ostaa pari leffaa UV'ks, koska oon todennäkösemmin yksin paitsi, jos lähen pyörähtää naapuristossa illanistujaisissa. Mutta varmaan makaan sängyllä ja katon leffoja ja syön. Nautin ehkä pari bissee.

Girl you know

Melko valtavaa tavaraa. Tänään pienessä krapulassa menin steissille aamulla Sinnan seuraks ja sinne tulikin sitten Inka, Ansku ja Milo. Roope tuli pyörähtää Jaanan kanssa siinä. Melko pikaa Ansku ja Sinna lähti kohti Mikkelii ja jäin Inkan kanssa keskustaan. Not bad. Muru osti mulle kokista, koska darra. Thankies!

Chillasin keskustassa varmaa neljää asti mut sitte tuli pakottava tarve päästä kotiin jo. Pääsin himaa, musiikit päälle ja suihkuun. Voi vitsi, et tuntuki rentouttavalta olla tulikuumas suihkus ja kuunnella vaa musiikkia täysillä. Lisää lisää lisää.

Kohta ois lähtö jonnekin päin Jyväskylän seutua. Toivotaan, että selviän. Ihan hanurista kyl lähtee ulos, koska hävitin viime yönä mun toisen lapasen eikä mulla oo toisia. Näpit jäätyy, etenkin tupakanpolton jälkeen. EI VOI SORMET OLLA NIIN ÄLYTTÖMÄN KOHMEESSA !!? Plz. Mutta ehkä mä tsekkaan hiukset, vaatteet, kamat läpi viel ennenko lähen juoksemaan bussiin. Mulla on vajaa 15min aikaa. HUI!

Mä en tiedä mitä mun tisseille on tapahtunu..

En ole ruma mutta en ole myöskään kaunis

Olisi ehkä taas mainio hetki päivitellä mun elämää tänne, koska kello on pian kaksi yöllä ja saavuin juuri pieneen Kuokkalan kolooni. Päiviini ei mahdu mitään erikoista (milloin mahtuiskaan). Perjantaina Roope tuli yöks ja herättiin sitten eilen (eli lauantaina) päivällä puol yks. Lähettiin kahen jälkeisellä bussilla monnarille kattomaan lätkämatseja. Mun ilme suurimman osan ajasta oli "whatashafak just happened?", koska en ymmärrä jääkiekosta mitään. Joo, luistimet maila ja kiekko. Muutama pelaaja kentällä ja maalivahit maalissa. Mut mitä ihmettä tarkottaa pitkä kiekko, paitsio tms.? Noita asioita Roope yritti melkeinpä tuloksetta mulle selittää. Okei, kyllä mä ymmärsin jotain ja sitten seuraamalla peliä opin hieman lisää. Nyt mulla on huoneen nurkassa maila, hokkarit ja muutama kiekko odottamassa jäitä. Kyllä mä vielä opin.

Mulla oli hetken aikaa projektina saada täysin platina blondi pää mutta se vähän jäi, kun hävisin tahdontaistelun päätäni vastaan ja kaupan hyllystä lähti mukaan punainen hiusväri. Pestyäni värin pois päästä, huomasin mun hiuksista tulleen haalistuneen punaset/oranssit. Eilen (eli lauantaina) ostin sitten punaisen color mask'in ja ensikäsittelyn jälkeen mun hiuksista tuli ihan katsomisen arvoiset jo. Vielä pari kertaa kun teen color mask-käsittelyn mun päälle niin eiköhän nää ala jo muistuttaa sitä punaista, mitä mä alunperinkin hain takaa ostaessani sitä väriä. Ainakaan mun hiukset ei kuole niin pahasti tällä sävytekuurilla toisinkuin kaupan hiukset tappavilla väreillä leikkiessä. Hope so.

Anteeks tää kuva, näytän järkyttävältä. En _ollenkaan selväpäiseltä mutta nehän on vain pieniä vikoja eiksje?

Hieman vielä näkyy tommosta oranssia/haalistunutta punasta mutta ei todellakaan samalla tavalla kuin ennen color mask'ia. Color mask Pepper pelasti mut hiuskriisistä.

Tää hiusmalli on tosi lyhyt joo mutta sopii mulle melko hyvin. Ja toi väri jo poistaa mun päästä sitä tietynlaista poikamaisuutta. Kyllä mä ihan tytölle näytän.

Tossa oli tommonen pienimuotoinen hiuspäivitys, okei. Mitäköhän sitten. Tosissaan, olin katsomassa lätkäpelejä tänään. Sitten lähinkin himaan ja istuin tässä koneella niin kauan kunnes Jenna laittoi mulle viestiä olevansa mun rapun eessä autolla oottamassa. Housut jalkaan ja avaimet taskuun ja ovesta ulos. Oltaisko me pari tuntia pörrätty, käytiin GM'n vieressä Petran, Sinemin ja Pajun kanssa tupakalla ja siitä sitten veturille Pyykön ja Hennan kanssa uudestaan tupakalle. Aivollinen työskentely oli yliarvostettua tänäiltana, koska meinattiin lähteä ajamaan peräkkäin Jennan auton luovutuspaikalle, että lähen sieltä sitten Pyykön ja Hennan kyytiin. Enhän tietenkään olis voinut jo veturilla hypätä Fordin takapenkille. Onneks Jenna oli älykästä ja tajus ton ennenku lähettiin veturilta minnekään. Siitä sitten aloin keräilemään itseäni Hyundain sisältä ja siirryin kaljapullon saattelemana Fordiin. Popit oli bueno ja samoin seura. Käytiin moikkaa Jimiä tupakan (ei yllättäny) merkeissä ja siinä sitten jalat paleltu mut oli tosi kiva huutaen puhua Hennan kanssa krapulasta ja nauraa paskasesti erinäisille ihmisille. Ei siin, hauskaa oli. Leikittiin massaa ja kuunneltiin Inna - More than friends ja ajettiin veturille kahville. Sitten mut heitettiinkin jo takas kuokkalaan. Kohta vois valua nukkumaan. Taino katotaan sitten kolmen aikaan uudestaan. Mulla on vielä puolet kaljasta juomatta. Tylsyyskalja. Feels _not_ so awsum. Kuuntelen vanhaa salkkareitten tunnaria ja fiilistelen. Nojoo, vois mennä huonomminkin.

Mun ask.fm on ehkä hiljasin paikka ikinä. Ristiriitasuutta tähän tilanteeseen luo se, että oikeesti jaoin hetki sitten Facebookiin linkin mun ask-profiiliin saadakseni kysymyksiä mutta tavallaan en halua mitään mihin vastata. Ör. Nyt taas vaihteeks kuuntelen Inna - More than friends ja oon ilonen. Liikaa? Okei, oon vaan ihan normaali mä. Jee?

Kuka muu muka

Kukaan ei tee päätöksiä sun puolesta. Semmosia päätöksiä, joihin kukaan muu ei voi vaikuttaa. Sä itse päätät kenen kanssa olet ja kenen et. Kuka muu muka tekis ne päätökset sun puolesta? Sä et kumminkaan ole tyytyväinen. Ja parempi on varmaan olla näin. Sulla on hyvä olo, kun saat olla niiden seurassa, joittenka kanssa oikeestiki haluat olla. En halua olla sun edessä.
Oot mulle enemmän ku tää koko maailma. Haluaisin, et asiat ois hyvin. Samoin ku ennen. Mut porukka vaihtuu, uus porukka muuttaa sua. Sä ajattelet asioista eri tavalla ku ennen. Kiinnostuksen taso on huomattavasti erilaisempi. Mut hei, no worries mate. Mä olen vahva ihminen. Vaikka repiikin nii mä pysyn kasassa. On mulla jesaria.
Jos oikeesti rakastaa, se tunne ei häviä. Mä tiedän sen, ettei mun tunteet sammu. Ei varmaan ikinä. En pysty enkä halua ajatella elämää ilman sua. Mutta voi olla, että mä joudun joskus oikeesti elämään niin, ilman sua. Jos niin tapahtuu, sitten tapahtuu. Sen on sillon tarkotuskin tapahtua enkä voi oikein pistää vastaakaan.

Mun selkä on tosi kipee. Tai siellä on joku hermojuttu (kai) jotenkin jumissa tai muulla tavalla tosi kamalassa paikassa, et hengittäminen on kamalaa tuskaa ja välillä meinaan oksentaa, koska älyttömät kipupiikit. Valvon varmaa tän yön ton selän takia. Mikää asento ei tunnu hyvältä. Satan. Jotenki väänsin mun selkää tosi outoo asentoo ja sit napsnaps.

And again, another night alone. Alan jo tottumaan tähän. Ainahan se on kivaa päästä kaikkuu nukkumaa mut, jos ei oo aikaa tulla nii ei se mitään. En mä tähän kuole. Se nukahtaminen on pahinta. Yksin nukahtaminen. Ja yksin herääminen. Voisinpa nukkua kellon ympäri.

Hetken maailma on tässä

Asiat tapahtuu nopeesti eikä niitten muuttumista aina ehdi tajuta ajoissa. Vasta sitten, kun puuttuminen on jo liian myöhästä. Se on ihan normaalia. Se on vain sen hetkisen paikoillaan, sitten asiat menee suuntaan tai toiseen. Mutta onneks on mahollisuus olla sopeutuvainen eri tilanteisiin. Ja sittenkun on se pieni hetki nauttia jostain, niin silloin sen tekee. Laittaa silmät kiinni, ei ajattele mitään suurta ja antaa tilanteen viedä. Niitä hetkiä ei aina osaa arvostaa mutta aikanaan siihen oppii. Kokemuksen rintaäänellä voin sanoa.

Ei mun elämässä ole tapahtunut mitään suurta mullistusta paitsi, että sain koulupaikan ammattistartilta. Ja sitä kautta sitten sain ajatuksen aloittaa judon taas. Oon saanu motivaatiota tehdä hitosti lihaskuntoa ja kyllä noi lihakset jo alkaa tuntumaan. Elämä vois toki mennä paremminkin mutta tää on okei. Paskemminkin voisi varmaan mennä. Mulla on ihania ihmisiä mun vierellä. Uutena tuttavuutena tullut Mikkelin/Varkauden Ansku. Hirmu chilli tyyppi ja siis no, sen mielestä mä jotenkin muistutan mun olemuksella jotain Juttaa.. Ansku on kovin sekaisin ajoittain asiasta, haha.

Oon alkanu pyörii aika paljon yksin keskustassa. Saatan istuu Pressossa tunninkin kirjottamassa päiväkirjaa ja kuuntelen suomirappia tai jotain massapoppia. Harvemmin mitään sikke urbaania musaa. Ei oikein nappaa tällä hetkellä. En tiiä miks näytän totta kuvassa tosi surulliselta mutta ehkä sille on syynsä. Mut yksin on ihan kivaa.

Inka toi mun parhaat puolet tällä kuvalla esiin. En tiiä vielä yhtäkään näin edustavaa (ja samalla karmeinta) kuvaa meitsist. Hehhe. Rakastuin mun kieleen, se on jotenki hassul taval söpön muotone ja aika pieni. ÖR.

Näin muuten Sinnaa tänää. Samoin Kiiaa, Roopee, Inkaa, Jassua, Miraa, Siiriä ja Anskua tottakai! Kävin porukoillakin ja kattomassa reenejä jaja oah, kuolema. Kamala ikävä tatamille. Tahtoo tahtoo!

Nyt lottoon, että saanko yöks kaverin vaiko en. Ei oo viel siit tyypist kuulunu mitää...

Ps. Ulkona on sikke kylmä.

Pps. Keitä on menossa kattoo ptv ja bmth? Mä en.

If I ever grow up

I decided to type English. I'm don't type English well so if you see any misspelling, _don't let me know. I might swich English to Finnish sooner than I or you think... Let's see what this is gonna be. Haha.

Well. I had quite nice day today. I met so many friends, my little brother from Mikkeli. One of my friends came from Helsinki today so I went to railwaystation to wait for her train. After she had arrived, we moved ourselves to center of Jyväskylä (to Sokos and those) and went to eat. Sinna (my little bro) paid my dinner. She also bought a new diary for me. It's red and there's and b&w car on it. It's so cute. I really love my brother.

Vihaan sitä miten kirjoitan englantia. Kai mä sitä osaan mutta jotenki tuntuu tosi kankeelta ja kirjotan sillei miten ajattelen ja kamalasti virheitä mutta en jaksa nyt kiinnostua. ÖÄH. Anyways. I'm at my parents' place atm and I'm sitting on the couch. Mom has changed her white candles to red ones. And only because it's x-mas soon.

And I should finish my text now. This language feels so irritating.... Arh, see ya soon.

Minä sinua vaan

Mulla on taas se hetki päällä, että tajuan asioita paremmin. Vaikka se tietty ihminen olis seissy mun edessä ikuisuuden, taas mä tajuan sen kuinka mä sitä --------. Jenni Vartiaisen kappale "Minä sinua vaan" iski niin syvälle ja teki lähtemättömän vaikutuksen muhun. Mä suorastaan itken ja kuuntelen sitä. Ja siemailen Megaforcea. Kohta nukkumaan ja ajattelemaan tota biisiä. En ehkä pääse tosta kappaleesta yli ollenkaan. Se iskeytyi oikeasti jäädäkseen. En selviä.

ihmiset kuin mantraa sitä toistelee
entä jos sen voima niin vain vähenee
en sitä suurta sanaa tahtois kuluttaa
enkä sanoo ääneen en ees kirjoittaa

 kuin karhuemo pentujaan ja luoja luomiaan
niin minä sinua vaan
vaik leipä loppuis vesikin yksi pysyis kuitenkin
minä sinua vaan

ja jos joku päivä sinä enää et
sittenkin ois mulla selvät sävelet
vaihtokauppaa käyvät toiset tunteillaan
minä tiedän että sua ainiaan

ja jos joskus syliin mustan maan
mä sua joudun kantamaan

niin minä sinua vaan

Vuosisadan rakkaustarina

Itkeny taas tunnin putkeen eikä meinaa loppua. Tän ei pitäis johtua musta mut kyllä se mustakin johtuu. Asioissa sattuu nyt olemaan osallisena kaksi ihmistä yhden sijaan. Turha siis sanoa, että olisin täysin syytön. Me ollaan molemmat yhtä mustia enkeleitä. Mut tää tekee varmaan ihan hyvää. Asiat ehkä saa oikeenlaisen tärkeysjärjestyksen ja tiedät mitä oikeasti haluat. Se en välttämättä olekaan mä. Asioista ei ikinä tiedä. Tai ylipäätään mitään mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Mieli muuttuu, suhteet muuttuu, rakkaus muuttuu vihaksi tai päinvastoin. En jaksa uskalla odottaa lupausten toteutumisia ilman deadlinea. Annan nyt asioiden mennä omalla painollaan ja keskityn kuuntelemaan raskasta musiikkia, örinää basically.

Asiasta tuhanteen. Sain mun koulukuvat tänää. Oivoi, minkä näkönen sitä on ollu syksylläki vielä. Pikkuse on tämä poitsu muuttunu. Haha, oon kyllä niin erinäkönen nykyään. Mutta muutoshan on tavallaan ihan hyvä asia. Luulisin. Saa erilaisia kokemuksia ja kokemuksethan ovat yleensä rikkaus eikä heikkous. Se on kivaa olla nyt tän tyylinen. Mutta en mä sitä kadu, että olin poikamainen. Se oli hieno kokemus ja se on osa mua. Mä tunsin itteni sillon sillä tavalla ja se tyyli oli eniten mua. Tällä hetkellä musta tuntuu tältä. Tykkään itestäni tyttömäisenä. Problem? Good, then you don't have to show me your face anymore.

Okei, hmm. Oon vihdoin saanu mun erotodistuksen Sepän lukiosta ja huomenna laitan hakemuksen amstalle menemään. Toivotaan, että tämä tyttö pääsee pian taas koulun penkille. Alkaa ärsyttämää tämmönen lahnailu kotona, koska välillä en oikeesti jaksa ees nousta sängystä koko päivän aikana ja se on aika masentavaa.  Mutta köhköh, oma moka kun en edes yrittänyt. Mutta joulun jälkeen (mä olen jo alkanut valmistelemaan itseäni siihen) mahdollisesti aloitan koulun taas ja sitähän en aio jättää puolitiehen. En anna itelleni lupaa semmoseen enää. Oon epäonnistunu tarpeeks paljon taas lyhyen ajan sisällä, että nyt on jo aika ottaa vastuu mun omista tekemisistä. Jättää alkoholi kokonaan, alkaa säästää rahaa sekä alkaa käydä koulussa. Ens vuonna mulla tulee menee huomattavasti paremmin. Mä tunnen sen jo nyt.

Tällä hetkellä mun masentuneisuuteen auttaa Nightwish, HIM, Asking Alexandria sekä Pierce the veil. Kiitos noille bändeille, koska noi on jotain parasta tällä hetkellä. Mieltä piristää myös se, että nään mun mikkelipikkuveikan perjantaina. En kestä, voisin itkee vaihteeks onnesta enkä itseinhosta. Haha. Laitelkaa mun askiin jotain. http://ask.fm/tunnerajoite. Ei mulla muuta. Ja sit loppuun vielä synkkisbiisu. Kiitos Kuristaja.
PS. Mun hiuksista tuli punaruskeet.

Vihaan teeskentelyä, se on vain tapa valehdella

Ihmisistä huomaa, kun niitä ei kiinnosta. Mut eniten se satuttaa, kun sitä ei sanota suoraan vaan ne ihmiset jättää sut yksin pikkuhiljaa, huomaamatta. Heikki Paasonen on ihanan näkönen. En ymmärrä minkä takia ihmiset tekee tollee muille. Vaikka mä olen välillä vähän idiootti, kyllä mäkin huomaan ton tyylisen käytöksen. Mä veikkaan, et porukka ei tajua sitä kui ne satuttaa tollasella yksin jättämisellä. Ne ehkä ajattelee, että suoraan sanominen satuttais enemmän. Ei. Jos sanoo asian suoraan, samalla saa tietää sen syyn miks tollee tehään. Tai minkä takia ei mun seura kiinnosta. Alma Miettinen laulaa ihanasti. Mutta sen oon päättäny, etten kuluta mun energiaa enää tollasiin ihmisiin. Vaikkase tarkottais tärkeitten ihmisten menettämistä, en jaksa ajatella ees sitä. Mitä mä menetän siinä, jos heitän pari mulkkua pois mun elämästä? En mitään. Mitä ne mulkut menettää ku heitän ne menemää? Mut. Sen ihmisen, ketä kohtaan voi käyttäytyä tollei.
Mä tahdon elää edes päivän sillei, että joku oikeesti vilpittömästi kaipais mun seuraa. Ei pakottamalla. Omasta tahdosta vain. Mut en mä sure sitä, että saan päivän aikana ehkä sen yhden viestin. Joskus on päiviä, etten saa ollenkaan viestiä. Sillon mä vaan tajuan sen, ettei mulla oo ympärillä niitä ihmisiä, jotka oikeesti välittää. Kaikkee luvataan mut mitään ei pidetä. Mua ei ees enää itketä. Mun on oikeestaan ihan hyvä olla nyt. Ei mitään isoja murheita. Kaikki on poissa jo.

mut tajuuthan, että oot meistä se joka itkee

Mä olen vahva ihminen, vaikka mun tekstit antaakin toisin ehkä ymmärtää. Mä tiedän mitä oon kokenu ja mitä en. Mun kaverit on hävinny sitä mukaa ku niitä on ilmestyny. Mut mulla on ne tärkeimmät pysyny mun ympärillä kauan. Ja toivottavasti pysyykin siinä. Mut sille ei voi mitään, jos ne lähtee. Mä olen vahva ihminen, selviän mistä tahansa. En ole hävinnyt elämän taistelussa vieläkään, joten mulla on pakko olla joku tosi hyvä syy olla täällä vielä. Mä olen vahva ihminen, ja jaksan mitä tahansa. Kaikki ne epäonnistumiset kasvattaa ja tekee musta vahvemman. Mä olen vahva ihminen, en pelkää mitään. En ainakaan näytä mun pelkoo enään samalla tavalla kuin joskus. Mä olin kyllä vuosi sitten tosi kylmä, jäätävä, enkä halunnut (en osannut) näyttää sitä mitä mun sisällä sillon oli. Mä pidin asiat itselläni. Mut toi on kasvattanu mua ihmisenä. Mä olen vahva ihminen, ja mulla on ihania ihmisiä mun ympärillä. Ihmisiä, jotka on jaksanut seistä mun vierellä ja opettaa mua elää itseni kanssa paremmin ja hyväksymään tän mikä oon. Mä olen vahva ihminen ja olen selviytynyt asioista, joita osa ei ole kokenut. Kokemukset on yksilöllinen asia eikä kaikki todellakaan koe samoja asioita, samalla tavalla. Samankaltaisuuksia löytyy mutta tämä mun selviytymistarina on tämmöinen. Ei niin rankka ehkä kuin joillakin eikä niin iisi mitä joillakin. Mä olen vahva ihminen, ja myös pidän itseni vahvana. En anna epäonnistumisten masentaa mua täysin. Otan itseeni kyllä, jos töppään jossain mutta minkä mä sille olisin mahtanut? Sen oli tarkotus mennä tolla tavalla. Mä olen vahva ihminen, sanoi kuka mitä tahansa. Niin sinäkin oot vahva. Omalla tavallas. Sano kuka tahansa, mitä tahansa. Ei pitäis antaa muiden ihmisten mielipiteiden vaikuttaa omaan itsetuntoonsa negatiivisella tavalla. Pitää ajatella, että se ihminen, joka just sano sulle jotain tosi alentavaa ja negatiivist tekstii, on itse aivan paskana ja hakee helpotusta oloonsa paskomalla muita ihmisiä sanallisesti. Sä olet vahva, mä olen vahva, me ollaan vahvoja. Mä olen vahva ihminen, eikä mun tarvitse pelkää muita. Elän omaa elämääni. Mä tiedän mitä mun asioita mun elämässä on tällä hetkellä. Kaikki ei tiedä niistä. Eikä todellakaan tarvitse tietää. Vihaajat vihaa, vilkutetaan me takasin ilosina. Paskotaan hyvällä mielellä niitten päitä. Eleitten kautta. Ei tarvita sanoja eikä fyysistä kosketusta, kun onnistutaan saamaan jonkun päivä perseelleen.

Mä olen vahva ihminen. Sä olet vahva ihminen, me kaikki ollaan.

Pikkuveikasta videoo

Videot parilta päivältä

Video ja mä voisin oikeesti repiä päitä

Musta tuntuu, että mua ärsytetään tahallaan. Tiietään, etten tykkää jostain asiasta mut silti niitä asioita tehdään. Tuntuu niin turhauttavalta enää ees sanoo mistään yhtään mitään, kun ei mun mielipidettä kuunnella. Jätän nyt tämän tähän eli alotan tän "i don't give a single fuck"-jutun. Mä en vaan jaksa enää välittää. En jaksa aina ärsyyntyy siitä mitä ihmiset tekee. Paskotkoon mut vaan. Haha, muuri nostettu, joten mua ei riko enää mikään. Ihmiset, jotka huomaa mun käytöksessä jotain muutoksia etäisyytenä tai kylmyytenä niin tämä on se syy.

Tein tänään videon mun iphonella. Mun naama vääntyilee omituisesti melkein koko ajan ja kuulostan kamalalta, en edes ihmiseltä. Ehkä tänään teen videon missä kerron mun ärsytykset. Tai kerron mun paheista tai jotain. Can't say. Todennäkösesti vaan selitän turhaa kuraa enkä jaksa miettii mitää sen suurempaa.

Kivoja asioita on ne, että on tupakkaa, ruokaa, cokista ja katto pään päällä. Tupakka on kaveri näinä vitutusaaltojen aikana. Että mä vihaan näitä hetkiä.

Sä et selvästikään tajua mitä mä tarkotan

Mun käy oikeesti sua sääliks. Haluat tehä asioista liian vaikeita. Sä varmaan luulet, ettei sulle valehdella ikinä. Väärin, kyllä sulle valehdellaan. Ihan samalla tavalla niinkun säkin. Kaikke ne valheet "rakastan sua" "oot mulle tärkeintä" "sun takia oon elossa vielä" "jotkut sanoo 'oot mulle ku sisko mut mulle sä _oot_ isosisko". Luuletko, että noista asioista valehtelu auttaa mua luottamaan? Tai mitä tapahtuu mun luottamukselle myös muita ihmisiä kohtaan, kun tajuan sun valehdelleen mulle noissa? Mun luottamisesta tulee olematonta ja mun kaverisuhteet kärsii sen takia.

Mun psyyke alkaa pettämään, koska en tiedä kelle mä voisin puhua mun asioista. Mä löydän itteni vielä joku päivä taas osastolta ellen kasaa itteeni, ellen unoha sua täysin. Mä en olis halunnu tehä tätä päätöstä mut mä en jaksa. Sitten sä viel kehtaat vaikuttaa siltä, ettei sua ees kiinnosta kui paskan olon sä oot mulle saanu aikaan. Mä en halua muistaa sua. Mä en halua muistaa sun naamaa, ääntä, tekoja. En mitään. Oot kuollu mulle.

hei ymmärrä 
sä olet kivi mun kengässä 
oot mun tiellä

mua kyllä kantaa vielä maa 
en tarvinnutkaan siihen koskaan sua 

Mun elämässä on asioita, joita en muille halua kertoa

Ehkä paskin vertauskuva on verrata pettämistä viiltelyyn. Anteeks mut mitä? Noita kahta asiaa ei vaan voi verrata, ei. Mä en tajua kui kieroutunu ajatusmaailma tällä ihmisellä on ton asian suhteen muttakun kuulin siitä, mä aloin itkemään. Viiltely on mulle edelleen arka asia ja etenkin se, että kuulen mun viiltelystä jonkun toisen suusta sattuu eniten. Eikö ihmisillä ole minkään näköstä tajua siitä mitä kerrotaan ja mitä ei. Mistä puhutaan kahvilla ollessa ja mistä ollaan turpa niin vitun rullalla. Mulla valuu kyyneleet tässä samalla ku kirjotan tätä. Se on okei, oon alkanu jo tottuu tähän ainaiseen itkuiluun. Mä en enää tiedä asiaa mistä en itkis. Kaikki surullinen alkaa itkettää. Kaikki asiat, mitkä iskee mulla arimpaan paikkaan, itkettää.

Ehkä te pidätte mua outona, heikkona, ääliönä mut mua ei kiinnosta. Mä oon vihdoinkin oppinu näyttää mun tunteita paremmin jotenka mä aion pitää tästä taidosta kiinni. Vielä vuos sitten mä ajattelin olevani tosi heikko jos ees näytin sen tuskin mun sisällä. Vielä keväällä en kyenny itkemään melkein ikinä. Asiat on muuttunu, nykyään musta kyllä huomaa (, jos yhtään osaa ihmistä lukea), jos sattuu.

En tiiä miks toi viiltely asia iski liia kovaa ja ilkeesti mut se on mulle vaan edelleen jollain tasolla liian vaikee asia. Se oli mulle vaikeeta päästä siitä eroon ja nyt kun oon päässy eroon nii sitten siitä revitään jotain outoja vertauskuvia ja muuta paskaa. Mua ei jaksa kiinnostaa. Te ihmiset saatte mut tuntemaa itteni niin sairaaks välillä, että mä haluan vaan kadota.

Mä olen uusi valtatie jota et löydä kartalta

Mitäköhän kerron. Psyyke kovilla taas vaihteeks, koska oon mulkku ja ajattelen asioita liikaa. Voiskohan jo alkaa irrottautuu tästä maailmasta? Voisinko olla vaikka viikon kämpillä puhelin kiinni? Täältähän mut löytää. Jos mä en olis tuolla menossa mukana nii en mä myöskään olis samalla kyrpä otsassa muille. Tavallaan hyvä vaan.

Ihanku mussa olis jotain vikaa. Taino, tietenkin mussa on. Mutta tässä asiassa. Älkääkä ees kuvitelko, että sanon ääneen sen asian. Se on ehkä naurettavinta ikinä, ja ihan mun oman pään sisästä. Tekis mieli huuhtoo ajatukset pois alkoholilla, vaikka sitä litkua ei ees tee mieli. Kunnonrännikännit ja sit nukkumaan ja aamulla kamalassa krapulassa siivoomaan.
Kouluahan mulla ei enää ole, koska kusin sen. Tällä viikolla viemään eroanomusta sinne, viemään hakemusta amstalle ja käyn vielä lukion koulukuvat hakemassa (, jos ne vaikka olis vielä opella....). Saan etanameilin mukaan raksulle :3
Mutta jospa tonne amstalle pääsis ja sit sitä kautta lähtis toi koulunkäynti taas vauhtii ja pääsis joskus opiskelee sitä ammattia ja sitä kautta sitten töihin, täältä mä tuun työelämä !

Mä en jaksa. Mä en jaksa enää kirjottaa tänne. Mä en jaksa enää stressata tätä blogia ja miettiä "pakko kirjottaa, pakko pitää elossa tätä paikkaa". Haluan jo lopettaa.

It's probably cause you think you're cooler than me

Mä en tiedä parempaa tapaa kertoo tästä parista päivästä tääl mun porukoilla. Nää kuvat kuvaa tätä ehkä parhaiten. Kahvipyrytys ja ton jälkeen haravoimaan, parasta ehkä tai sitten jotain niin kamalaa. Ainaki oli vaikeuksia päätyy tonne ulos paskasateeseen. Mutta tässä fiilikset eiliseltä.

En mä tiedä, naurattaa ku näitä kattoo. Sekin huvittaa, että haravoin vielä eilen illalla kasin aikaan, ku lunta oli muutama sentti maassa enkä ees nähny missä niitä lehtiä oli. Huips, itkin sisäisesti ja nauroin ulkoisesti. Hoin itselleni "haravointi on ihanaa. niin on kivaa, nautin. parasta mitä tiedännnnn...", että pystyin jatkamaan.
Roope seisoo vieressä ja nauraa. Teki välillä mieli heitellä sitä mädillä omenoilla :3 ÄH(-)ÄH. Mut sisällä ootti kahvinkeitin ja ruokaa, sohva ja glögi, yöllä sitten kodikas peti meiän porukoilla, parvella. Huisin kivaa. Tänä aamuna sitten herätyssirkus alkoi pyörimään puoli seiskan aikaan. Heräsin joskus kasin jälkeen, Ropsu vasta ennen ysiä. Herätyssirkuksella tarkotan mun kummipoikaa ja samalla siskon nuorimmaista Akselia. Oh noes, miten se jaksaakin.


Taivaalta tippuu edelleen aina ajoittain valkoista ja märkää eli lunta ja mun konssit ei ehkä kestä näitä arktisia olosuhteita. Mä pelkään niitten puolesta. Niitä kenkiä ei ainakaan oo tarkotettu haravoimiseen tai lumessa telmimiseen. Sen oon huomannu. Nyt Lana Del Rey ja jälkiruokakahvit. Ehkä me pyrytetään vielä illalla, who knows. derp.

Sacrament of Wilderness

Mä oon oikeesti kipeen tai jotain. Siis se, että mä herään oikeesti kymmenen aikaan, avaan koneen ja istuin siin ehkä yhteentoista asti ja aloin siivoomaan. Mulla oli ihan älyttömästi vaatteita lattialla, astioita pöydillä ja kauheesti pölyä lattialla (vaikka oikeesti tää lattia imuiroitiin viimeks pari viikkoo sitten). Mä imuroin ja pyyhin pöydät ja muut tasot ja viikkasin vaatteet pois lattialta, tiskasin astiat ja nyt mun tiskipöytäki on tyhjä, puhas! Onnellisuus. Osittain. Huomenna en vois enää olla onnellisempi. Oikeesti. Ai että! Elämäni tärkein ihminen tulee huomenna Jyväskylään. En millää jaksais odottaa. Enää 12h nii nään sen.

Mutta öö tää päivä. Mä lähin keskustaan siivousurakan jälkeen ja siellä näin ensimmäisena Kiiaa pressossa ja sitten sieltä kiidinkin nopeasti mestarin herkun kautta matkikselle Suvin seuraks ja oivoi sitä jälleennäkemisen riemua! Halattiin varmaa minuutti putkeen ja istuttiin sitten alas ja molemmat jotenki jääty aluks, aw. Mut sittenku siit tilanne tasottu nii mentiin ulos juttelee ja kyllähän me muuten juteltiinkin! Kaikki asiat käytiin läpi, mitä Tampereella oli tapahtunu ja mitä Jyväskylässä. Että olikin ihana nähä sitä ihmistä pitkästä aikaa, viimeks nähty noin 3kk sitte. Tuntuu ihanko ei oltais nähty puolee vuotee ainakaa!
Siin sitten joskus neljän jälkeen Kiia, Nicole ja Jusu ilmesty siihen meiän luokse asemalla ja sit siinä sekoiltiin, naurettiin ja oltiin keskenämme siihen asti, et Suvin bussi takas Tampereelle lähti. Oivoi, oli harmi päästää se sekopää pois Jyväskylästä ku vihdoinki nähtii :c No mut mä meen käymää Tampereel marraskuussa ja se on _lupaus_.

Mut tosissaan, Suvi lähti Tampereelle nii me mentiin sitten Kiian ja Nicolen kans pressoon istumaan ku Jusu lähti kotiin. Jossain vaiheessa Petu liitty meidän pieneen seurueeseen ja istuttiin kivasti pressossa kasiin asti kunnes seki meni kiinni. Samoihin aikoihin Kiia lähti kotiin ja jäätiin keskustaan palloilee Petun ja Nicolen kanssa. Ehittiin kokee kamala läskikriisi Nicolen kanssa ja ihailtiin ohikävelevien ihmisten hoikkia jalkoja.
Pikku-Emmi ilmety ennen ysiä siihen paikalle ja lähtikin samantien Maree vastaan, ku Mare oli tulossa Helsingistä. Jassu tuli siihen meidän luokse ja meninkin sitten samantien puhumaan Suvin kanssa kun se soitti mulle ja pyyti mua menemään Tampereelle ekalla pikajunalla mikä olis lähteny. Sen puhelun aikana Mare ja Emmi käveli siihen meidän luokse.
ihmiset rupes valumaan koteihin puol kympin aikoihin oliskohan ollu ja me jäätiin sitten Nicolen kanssa vielä vähäks aika keskustaan istumaa oottamaan sen iskää. Meinattiin mennä mäkkäriin mutta sitten ei jaksettukaan liikkua, koska tavotteeva hoikat jalat hoikat jalat hoikat jalat! Nicole lähti joskus ennen kymmentä ja mä sit lähin käppäilee Kuokkalaa kohti siitä sitten. Kävely oli ihan kivaa, koska HOIKAT JALAT HOIKAT JALAT ja unohin hassusti mun skootterin sokkarin parkkihalliin. Sitä vitutuksen määrää.

Mutta Nicole. Nicolen kanssa me tutustuttii jo reilu vuos sitten varmaan mutta nyt vasta alettu hengaamaan ja juttelee enempi. En ois varmaan ikin uskonu et mä saisin mun ympärille tämmösen kaveriporukan viel joskus. Tämmösen, minkä kanssa oikeesti syntyy älyttömästi insidejuttui ja sitä juttuu tulee muutenkin koko ajan vaan lisää ja lisää! Ei meinaa välil loppuu ollenkaa. Mutta Nicole on oikeesti aivan älyttömän ihana ihminen, mun hunajapupu♥! Okeiokei, läppä mut tosi tärkee se on. Love you hun♥

Jusu. Mun pikkuveikka, ei tietenkään biologinen mut voi vitsi et jaksankin välillä kantaa siitä huolta, vaikka se onkin jo iso poika! Ollaan Jusun kanssa tunnettu reilu vuos ja meillä on ollu riitoi tai pikku kinaa aina välillä mut aina saatuu puhuttuu ja ku olin aikamoinen mulkku tossa yhessä vaiheessa nii ihmiset kivasti sit alko vähä ehkä välttelee mun seuraa tai jotain tapahtu mut onneks pari ihmistä sano sen mulle suoraan. Jusu tais pienesti mainita asiasta mut ei se nyt niikää siitä suoranaisesti sanonu. Mutta nyt meiä välil pitäis olla taas kaikki okei ja siis Jusu on mulle tärkee, tosi tärkee. Mä tiedä mitä mä tekisin jos se nyt laittais välit poikki. Pikkubro, ethän jätä mua? Love you♥! Mutta yäh, Jusu on semmoi ihminen et sen kans tulee tehtyy hullui juttui. Me ollaan kahesti värjätty sen hiukset sokkarin vessassa. Taino presson vessassa. Me ollaan lähetty keskel yötä ulos potkii ja heittelee semmosta pientä pehmodelfiiniä, me ollaan valvottu öitä putkeen ja oltu ihan kuolemankielissä sen väsymyksen takia. Jusu on tehny mulle lävistyksen, se on nukahtanu kesken ruuanlaiton. Meiä ystävyyden välillä on ehtiny tapahtuu ihan älyttömästi kaikkee ja viel tulee tapahtuu !! Oot oikeesti ihana. Mulla itseasiassa on ikävä meiän keväisiä datausöitä, kun kuvattiin kauheen pitkiä videoita missä vaa höpötettii kaikkee shaibaa ja sit naurettiin ihan älyttömästi liikaa jälkikätee ku katottii niit koneelta ja tehtii omii remixei niistä! Milloi uudestaa :3?

Tämmönen tää päivä. Mitä teillä?

Dark chest of wonders

Mistä tällä kertaa kertoisin. Mun paheet. Ei niitä montaa oo. Ehkä sen takia onki hyvä kertoo niistä, eipähän tuu pitkää tekstiä. Mä lasken itelläni paheiks tupakoinnin, alkoholin, hultittoman rahankäytön, liiallisen mustasukkaisuuden ja itsekkyyden. Noista onkin hyvä kertoa.

1. Tupakka
Siitä en pääse yli enkä ympäri. Oonhan mä kovasti yrittänyt lopettaa, uudesta vuodesta lähtien oon koittanut valmistella mun aivoja nikotiinittomaan elämään mutta hyvin savuaa vielä. Tupakasta puheen ollen, voisinkin käydä tupakalla. Mutta siis tosissaan. Alotin tupakoinnin kunnolla vuos sitten kesällä. Eihän mun pitäny ollenkaa alottaa mut jotenki se vaa lähti siitä. Ja mä tein sit uutena vuotena lupauksen, että lopettaisin. En lopettanu. Seuraavaks kelasin, et tupakoinnin lopettaminen voiskin olla mun synttärilahja itelleni. No, synttärit tosissaan oli kesäkuun alussa enkä varmaa ikinä oo polttanu näi paljoo päivän aikana mitä nykyää.. Hyvä mä, taino hyvä mun keuhkot. Siinä minä pikku tupakoitsija. Hyihyi. Mut tää oli tosiaan viel sitä aikaa ku olin tosi poika. Olin poikamaisena paljon kuumempi mitä nykyää.. Mutta sille ei voi mitään, että ihmiset menee ja muuttuu tällee. Niin se vaa menee, tää on sitä elämää. Ja olin vaa rennompi tommosena, en mä tiedä. Jotenki semmoi kutina, et nyt ku oon naisellisempi nii oon paljo hiekkapillumpi. Eih, ei kivaa. Pitää laittaa itenni johonki kunnon kuritukseen täällä kotona. Varmana häviää mun hiekkapimpymäisyys. Ei se oo muitten puolesta kiva, jos mä meen ku myrsky eteenpäi ja rageen iha liikaa. Mut mun raget välillä johtuu siitäki, jos en oo saanu tupakkaa. HAHA! Eli varokaa ihmiset siinä vaiheessa ku mä alan lopettaa tupakanpolttoo....

2. Alkoholi
Ja sen liikakulutus ajoittain. On ihmisiä, jotka käyttää alkoholia muakin enemmän mutta itelleni tää nykyinen määrä mikä menis kurkusta alas on liikaa. Se, että mä saatoin oikeesti pitää kuukauden ajan koko ajan kaljan pari jääkaapissa alko menemään vähä yli. Olin mä tossa kolme viikkoo juomatta itseasiassa mutta sitten lähti taas vähä lapasest perjantaina, ku oltiin mun kämpillä juomassa porukalla. Ja edelleen kaks kaljaa jääkaapissa. Hmm. Nyt kuha selviin tän viikkosist kavereitten tupareist nii sit alotan taas sen absolutisti elämän. Hyvältä kuulostaa, niin munki mielestä.
Meinaan, että alkoholin vaikutuksen alasena mä oon joko itkunen, rageen ihan vitusti liikaa, mökötän ja pidän mykkäkouluu tai sitten oon ylihilpee. Ja nyt lähiaikoina päällimäisinä moodeina on ollu rage ja itku. Nii ei kauheesti innostais enää itkuskella pitkin jkl.

3. Hultiton rahankäyttö
Hyi, mä niin vihaan puhuu tästä. Porukat on jaksanu toitottaa mulle tästä aiheesti niin ikuisuudet, että alkaa tulee korvista ulos. Mutta kun mä en vaan sitä rahaa osaa käyttää. Mä en tajua mikä ongelma siinä oikein on. Ei mulla kuitenkaan oo sitä rahaa nii paljoo, et mulla olis muka jotai mahollisuuksii käyttää sitä miten vaa. Mun pitäis osata säästää ja käyttää ne mun pikkuvarat kaikkeen järkevään. Esim semmosiin asioihin mitä tarttisin tänne kotiin. Mutta eih, mä ostan karkkia ja ruokaa. Tai leffoi tai jotain. Tsiisös. Rupeen lyömää kohta päätä seinää tän takia ku en opi.

4. Liiallinen mustasukkaisuus ja itsekkyys
Myönnän, että mä vetäsäsen kilet ihan turhasta ja tyhjästä, mikä on tosi perseestä sitä toista osapuolta kohtaan. Ja sitä kolmatta. Nomutta kyllä mulla tulee mustasukkasuuskohtaus niskaan, jos joku onkin kiinnostavampi ku minä. Mutta sekin kiinnostavuus saattaa johtuu siitä, että mun kanssa sitä ollaan 24/7 ja muita näkee kerran päivässä. Joo, tajuan. Yäh, mut tämmönen mä oon. Jos ei pää kestä nii kävele. Mä oikeesti oon yrittäny hillitä mun mustasukkasuutta ja oon osittain siinä onnistunukki. Oon vaa päättäny olee välittämättä. Mutta jos pitäis kokonaa olla olematta mustasukkanen nii IN YOUR DREAMS, ei tuu onnistuu multa ikinä. Koska välillä pelkästää jo se, et puhut jolleki ilosemmi ku mulle, aiheuttaa mulla mustasukkasuuden tunteita. Tiedän, hullua.

True story

Mä olen itsekäs ihminen. Mä haluan pitää asiat itelläni. Mun rahat on myös mun rahat. Samoin mun tupakat. Mun ruuat ja mun mässyt. En mä jaa nii kellekää. Ja jos nukun nii sillon mä myös nukun. Mä en herää kenenkää soittoihin tai viesteihin keske kaiken. Ihmisissä sama. Jos joku on mun paras kaveri ni sehän ei lähe kävelee noin vaa ja ala kaveeraamaa jonkun muun kanssa. Tai, jos joku ulkopuolinen tulee omimaan mulle rakkaimpia ihmisiä. Ah, että mun silmistä lyö liekit ja se on aina niin niin lähellä ettenkö olis vetämäs sitä turpaan siin samantie. Mut oon tätäki koittanu hillitä samalla tapaa. En mieti sitä, unohan sen, en välitä. I don't give a shit. Annan ihmisten mennä niiku ne ite haluaa ja kenen kanssa vaa. Menkööt vaikka sänkyy asti. Niiku niin ja näin ja noin, mmmmmmmm ;---))))))

Okeiokeiokei, nyt meni jo yli. Helvetti, ku alkoki taas ärsyttää. Mur, eih nyt lopetan. En vaan välitä. :-) Ei tämmöi asia kuulu mulla millää tapaa, NOU. Silti mä vaa aina tökkään nokkani muitten asioihin. Miksen mä ikinä opi?


Tsiisös. Mä tiedän, että tästä postauksesta tuli aika tekstintäyteinen muttakun en mä keksiny mitää kivoi kuvia :c Nomutta joo, ehkä se ei haittaa. kerrankos taas pitkästä enemmä tekstiä ku kuvia. Joo. Ajatellaa näin. Nyt mun pitää ruveta siivoomaa tätä huonetta ja valmistumaan keskustaan lähtöön. Ja jos mä viel tänää oon menossa sinne Sinnalle yöks nii huaaah, mulle tulee kiire, koska pitäis jostain repästä 7,40. Help meh.

You don't even know my name

VAROITUS! LIIKAA TEKSTIÄ TIEDOSSA..

En oo ikinä kirjottanu tänne blogiin itestäni esittelytekstiä. Se on vaan jotenkin jääny. Toisaalta, en ees muista mitä mä kirjotin mun ekaan postaukseen tänne.. Hetkinen, käyn katsomassa!

Ah joo, kerroin mun Justin Bieberin keikkalipusta. Eli täällä ei oo kerrottu musta mitään pääpiirteittäisiä ominaisuuksia niinkuin yleensä mainstreaminä kirjoitetaan yleensä blogin ensimmäisessä tai toisessa postauksessa. Jotenka siis, elikkäs, eli joo. Aikomuksena olisi valasta teidän pikkuvalaiden aivoja itsestäni. Kuka mä olen? Mitä ajattelin tehdä mun elämällä? Mitä oon tehny mun elämällä? Mitkä on mun motiivit blogin kirjottamiseen? Kiinnostuksen kohteet, harrastukset, paheet.. Tän tyylistä. Sit väliin voisin vielä laittaa kuvia itsestäni tästä vuosien varrelta. Tietenkin laitan aina vuosiluvut niiden kuvien alle, että tiiätte vähän minkä näköi oon ollu minäkin vuonna.

Tää on yläaste_ajalta eli oliskohan vuos ollu 2009, syksy

Ja voisin vielä sanoa sen, että jos ei kiinnosta lukee esittelyä minusta niin kirjoita sitten oma teksti blogiis, facebookiin tai jonnekin mut älä ala kirjottaa elämänkertaas mun blogin kommentteihin, koska mä sitä sieltä kuitenkaan lue. Tai, jos aiot antaa ei_rakentavaa palautetta _anonyyminä_ eli haukut tai potkit täysin maan tasalle, niin unohda. Se ei mua hetkauta, mä en tätä blogia alkanu kirjottaa sen takia, että muilla olis kivaa luettavaa. Kirjotan tätä lähinnä itelleni. Ja, jos joku viel alkaa kehottaa mua menemää pväkirja ostoksille, koska mun teksti on niin surullista. Öö, mun päiväkirjan teksti on miljoonasti surullisempaa. Miettikää ennenku kommentoitte. Mä en halua kuvainnollisestikaan repiä teiltä päitä irti. Vaikkakin se olis todella nautinnollista. Mmmm, mutta asiaan siis.

Joo, tää oli vuos 2009, syksy

Olen siis Emma (emmanen, ems, enna, empzer), 19 vuotias tyty Keski-Suomesta ja asustelen Kuokkalan keskustassa omillani jonkun random kämppiksen kanssa soluasunnossa. Tää on aika rentoo, koska mun kämppi ei oo melkee ikinä täällä. Eli pystyn popittaa nii paljon ku haluan! Siitä tulikin mieleen, että laitanpas musiikkia. Ah.
Musiikki on oikeestaan sitä paitsi yks mun elämää kannattelevista asioista. Samoin elokuvat, kaverit ja tietokone. Mun musiikkimaku on oikeesti lähes laidasta laitaan. Soleysta Bring me the horizonii. Tän hetken lemppareita on Chisu, Roman Lob, Pierce the Veil, Soley, ja perus amispoppi. Eminemkin on tullut mun yheks lemppariks ihan tässä parin pvän sisään. Ah, se mies. Jippu kans. Sen naisen sanotukset on jotain tosi vaikuttavia ja sen biisi "väärinpäin lentävät linnut" on ehdoton suosikki. Mä itken sen biisin aikana niin paljon. Niin kamalasta asiasta laulaminen on vaikuttavaa. Ei kaikki laula parisuhdeväkivallasta.

Syyskuu 2010 eli lukion ykkönen

joulukuu 2011

Elokuvat. Niitä on mun pään sisällä miljoonia. Enemmän mitä mun facebookista löytää tai mistään muualtakaan. Oon nähny niitä yleissivistykseen kuuluvia teoksia niiku myös semmosia ei niin kuuluisia pätkiä. Elokuvia laidasta laitaan. Ainoo genre mille en oikee lämpee on nää suomalaiset leffat. Mä en tiedä mikä niissä on. Vaikka ne leffat oiskin arvosteltu huipuiks nii en mä jaksa innostua. Ei sillä, oon mä niitäkin kattonu ja joo, pääpiirteittäin tosi upeita elokuvia mut en mä niitä enää toistamiseen halua kattoo. Oon nyt hurahtanu kauhuleffoihin ja niitä nyt tullu katteltua muutama päivä putkeen. Yleensä kaverin kanssa, koska yksin en uskalla. Musta tulee muuten kauheen paranoid ja siin vaihees olisin tyylii hyppäämäs parvekkeelta alas. Hyvä mä. Viimisimpinä leffoina katoin The Hills Have Eyes I ja The Hills Have Eyes II. Toi toinen osa oli jotenkin tosi tylsä ja ennalta arvattava mut ykkösessä oikeesti kuolin. Joo, siinäkin oli kohtia, mitkä pysty ennustaa mut hyi. Voisin kyllä kattoo ne uudestaan, ei siinä mitään. Etenkin sen ekan osan.
Tän hetken suosikit on Angus, thongs and perfect snogging ja The bounty hunter, Les miserables ja Anna Karenina.

Vähä mite oon muuttune puolen toista vuoden aikana

Kavrut. Tässä nyt ne tärkeimmät ja rakkaimmat. Joonas, Kiia, Inka, Roope. Voin kertoo teille lyhyesti noista ihmisistä pian. Mutta kaverit on mulle kaikki kaikessa. Vaikka mulla menee hermo osaan välillä, ne on mulle tärkeitä. Mulla on kavereita enemmän ku ystäviä. Ystäviä muutama. En mä sitten tiedä, mikä mä olen niille. Mutta yh, kavereitakaan ei ole paljoa, tuttuja löytyy vaik muilleki.

Joonas

Heinäkuu 2012 oli mein pikkuserkun konfisjuhla.

Mun pikkuveikka. Taino isohan se jo on. Meillä on ollu tietenkin pienempänä tyypilliset sisarustappelut ja kyllä mun naama onkin sen näkönen, et jonkin näköstä iskua oon ottanu vastaan. Asuinhan mä sen ihmisen kanssa melkein 19 vuotta samassa talossa mutta nyt vasta oon tajunnu sen, kuinka tärkee mun veli on mulle. Nykyään me jutellaan melkeen mistä vaan, millon vaan. Se laittaa mulle viestiä ja mä sille. Joonas tulee kysymään jotain asiaa liittyen sen parisuhteeseen tai kouluun tai kavereihin nii mä koitan parhaani mukaan antaa järkevän vastauksen, mikä saattaisin auttaa tilanteeseen jotenkin. Joskus jauhetaan vaan paskaa. Okei, kyllä mulla vieläki menee hermo siihen, jos se tahallaan ärsyttää silloi ku meen käymää porukoilla. Toisaalta, se on meidän tapa osottaa sitä rakkautta; se ärsyttää ja mä raivoon. Kyllä me osataa olla ihan kiltistikin.
Osataanhan me tietenkin käyttäytyä hyvin sillon ku pitää mutta muistan kerran yksissä hautajaisissa. Sitä naurun määrää. Porukat häpes meitä sillon enemmän ku mitään. Heitettiin kuolleista läppää ja hihiteltii takarivisissä penkin takana. Hyvä me, or not.

Kiia

Jassun synttäreiltä.

Kiia on mun pikkunen. Sen kanssa me juorutaan ihan älyttömästi kaikesta semmosesta, mistä ei muitten kanssa pysty. Muistan ku meillä tuli Kiian kanssa pientä kinaa tossa keväällä mut onneks saatiin sovittua, koska Kiia tuli aika lyhyes ajas mulle tosi tärkeeks ja se on mulle kui pikkusisko, semmoi rakas :3 Mä niin toivon, et Kiia pysyis mun kaveriporukas ja etenkin siin parhaimmistos pitkään pitkään pitkään. Ei häviäis sielt mihinkää! 

Mä voin soittaa (taino pyytää Kiiaa soittamaa mulle) ihan millon vaa ja se soittaa, jos sillä ei oo kiire tai ei oo koulussa. Saan itkettyä sille sen mitä mun päässä liikkuu ja se tekee samoin. Pyrin aina tukemaan sitä ihmistä niin hyvin kun osaan. Koitan antaa semmosia neuvoja, joita esim mun isosiskot antais mulle semmosis tilanteis. Oon Kiialle ku isosisko, feels great! Love you baby! Meiän pitää Kiian kanssa kyllä nähä joskus sillei oikeesti ajan kanssa, koska meillä on ihan älyttömästi puhuttavaa eikä me olla nyt oikee keretty näkee, koska Kiian koulu ja mun aikaansaamattomuus. HUAAAAAAAAH !

Inka

Tässä kuukauden sisää sanoisko, Inkasta on tullu mulle oikesti melkee ko paras kaveri. Se soittaa mulle aina ja kertoo, jos joku painaa sen mieltä. Mä pyydän sitä soittamaan, jos mua itkettää ja haluan puhua jonkun kanssa. Inka on tommoi muru, hirmu tärkee ja rakas ihminen. Oo mun elämäs aina, jooko? Meillä on tullu se hiljanen tauko meiän kaveruudessa. Semmonen riita. Mutta me saatiin sovittua ja puhuttua asiat selviks. Nyt ollaanki oltu väleissä kesästä asti! Inka on parasta.
Toi kuva meistä on otettu kaupungin teatterin katolla, kun oltiin istumassa päivää kaveriporukalla sivistyneesti nauttien. Se oli hyvä päivä!
Inkalla on myös kisu nimeltä Pikseli ja se on kauheen sulonen. Oon nähny sen pari kertaa :3

Roope
Viimisenä mutta rakkaimpana Roope, eli Anki. Tai sitten toistepäin, en tiedä. Mä tutustuin Roopeen kunnolla vasta Vapun aikoihin. Oltiinhan me oltu samassa koulussa koko vuos ja samoissa piireissä pyöritty mutta nojaa. Mä en tiedä mikä siin ihmises oli ja nykyään on, ku siis sillonku mä näin Roopee ekoi kertoi mä niiku kiinnostuin siitä heti. Mut päätin antaa olla, unohtuu, koska mulla ei ois ollu siihe ihmisee mitää mahollisuuksia. Sitte tuli hassusti vappu ja huips. Mutta öö öö Roope tietää musta kaiken. Valehtelematta. Joissaki tilanteis riittää, et Roope kattoo mua silmiin ja se huomaa heti, jos mun mieltä painaa joku asia tai oon muuten vaa surullinen, väsyny tai ilonen. Se ihminen lukee mua ku avointa kirjaa. Oh no.
Ja mä myönnän, et oon tunnen olevani melko hukassa tääl Jyväskyläs silloi ku se on jossain muualla maailmalla. Ei siis siin, osaan olla yksin mut tottunu siihen et oon sen kanssa joskus jopa 24/7.
Roopen kanssa meillä on ollu jo monta leffamaratonia ja heh, se on kivaa. Ostettu joskus mässyy ja välil vaa maattu ja katottu leffoi. Hirmurentouttavaa. Ja tää on tosi ärsyttävää, koska haluisin höpöttää tästä ihmisestä, vaikka kuinka paljon mutta en mä sitte viiti kuitenkaa. Joku ehkä lukeeki nää tekstit. Hui.

Nyt on kyllä tullut melkosesti tekstiä kirjotettua. Ja oon ehkä puolessa välissä mun jutuissa :D
Mutta esim nyt nää mun motiivit tän blogin ylläpitämiseen. Yksinkertaista, oman itteni toteuttaminen. Tekstin ja kuvien kautta koitan purkaa sitä mitä mun mielessä liikkuu. Välillä saatan ottaa joitain "taidekuvia" ja laittaa niitä tänne sen takia, koska nään ne hienoina. Mä kirjotan tätä blogia lähinnä itelleni. Taino suurin osa teksteistä on mua itteeni varten. En mä ajattele sitä, et mun tekstien pitäis olla kivoja muitten mielestä. Tai et näitä tekstejä pitäis olla kiva lukee. Ei, mä kirjotan siitä mitä mun pääs liikkuu, oli se sitten kivaa tai ei. Ja mulle on oikeesti turha tulla urpii päiväkirjaostoksista, koska mun nykyine pvkirja ei ees kestä päivänvaloo, koska ne tekstit on niin synkkiä. Kiitos.

Mulla oli joskus ton väriset hiukset ! Olisko ollu maaliskuu 2013

Elämä. Mun elämä oli ihan jees kevääseen 2012 asti. Sit tapahtu jotain. Syksyllä 2012 mulla todettiin keskivaikee masennus ja sit olinkin osastolla reilun viikon itsetuhosuuden takia. Siitä sitte aloinkin seurustelemaan marraskuussa Jassun kanssa ja tuntu et aloin olee parempi. No, me erottiin Jassun kanssa maaliskuun 20. pvä ja tota no mun psyyke vähänniiku romahti mut en mä sitä näyttäny muille niinkää. Sit toukokuussa vappuna tutustuinkin Roopeen paremmin ja mun psyykkeen tila alko kohentuu. Oon nyt sitte tässä kesän ja syksyn aikana ite vähä paskonu mun psyykettä ja se nyt ailahtelee koko ajan, ei oo ikinä sillee vakaa. Mutta tässä mä taas kokoomas itteeni. Koulut kusi, jotkut kaverisuhteet kusi. Hyvä mä, tai sitte en.

Sepän lukiossa neljättä vuotta opiskelemassa, taino yritän. Mutta taitaa toi koulu jäädä kesken. Tän viikon ainaka pitäis viedä eroanomus kansliaan ja oottaa päätöstä. Sit päätöksen jälkeen marssia työkkäriin. Jos vaikka töitä löytyis. Ilmottauduin tammikuussa 2014 olevalle maalari tutkinto paskaan, koska se vaikutti kivalta. Tuskin pääsen sinne mutta yritys hyvä kymmene. Tulevaisuudes voisin ehkä haluta oikeesti sen ammatin ja työpaikan. No, kaikki aikanaan

 Mun sormet alkaa väsymään ja menemään tunnottomiks ku oon kirjottanu tätä postausta jo neljä tuntia, hui. Pitkästä aikaa taas näin liikaa tekstiä ja kuvia. Älkää ahistuko. Ei tuu toistumaan enää. Nyt voisin ehkä syödä leivän, en oo vielkää syöny mitää muutaku ainoostaa yhen paulavanukkaan ja polttanu yhen tupakan. Holy shit. Alkaa pikkuhiljaa tuntumaa. Taino nyt etenki ku alko ajattelee ruokaa ja nälän tunnetta.
Mutta tässä vielä mä ja Sinna, MUN BRO !! Ikävä jo :c

He stood there with his knife but we had spoons and fire

Kerranki jaksoin kaivaa mun kunnon kameran taas kaapin pohjalta käyttöön. Se tunne kun hieman laitoin hiuksia ja ehkä vähän silmiin jotain ylimäärästä ja säätelin vähän valoja mun huoneeseen. Ah, pikku omatekone studio, mikä vähän kusi valotuksen suhteen mutta silti. Mun mielestä tuli kivoi kuvii, mitä mieltä?

Alimmassa kuvassa on tarkotuksella semmoi efekti, mikä heittää tommosen hassun keltasuuden kuvaan. Mut mun mielestä näyttää kivalta. Hyvin muute huomaa, et takana on muutama lyhyil yöunil läpästy yö. Mukavat mustat alueet mun silmien alapuolella (as known as silmäpussit). Hohhoi, ehkä alan taas nukkumaan. Kuvatki saattais näyttää paremmille.

Tekstin otsikko on yhdestä biisistä. Soley - Kill the clown. Löysin ton artistin Petun kautta keväällä 2012 enkä vieläkään oo ehtiny kyllästymään ton naisen biiseihin. Suosittelen kuuntelemaan. Vähän erilaista musiikkia verrattuna tän pvän popituksiin. Semmosta rentoo nukahtamismusiikkia. Ihanat sanat ja melodia.

Ehkä mä kuolen perjantaina, ehkä en. Sitten nähään.

Lähiarkistoa ja video toukokuulta

Mä löysin ehkä höpöimmän videon mun puhelimesta. Siis se on toukokuulta ja me ollaan Roopen kanssa Jusulla. Se on oikeesti aika tosi sulonen. Ricokin on siinä! Nyt mun pitää vaan oottaa, että se siirtyy mun puhelimesta koneelle bluetoothin kautta. Ottakoot oman ajan sen kanssa, mulla ei ole kiire mihinkään!

Videoista puheen ollen. Mä kuvasin äsken kakskin videoo mutta ne on todella järkyttäviä. For real. Mut jos mä saisin esim Jusulta kameraa lainaan ja jotenkin ehkä muutettua mun ääntää sen verran ettei se kuulosta kissan raiskaukselta nii voisin ehkä ajatella jonkin näköstä videopostausta? Hyvä vai huono idis? Yh, help meh.
En mä tiedä, kuolkaa tolle videolle. Mä en tykkää mun äänestä yhtään enkä itestäni muutenkaa mutta tuota tuota, tuskin toi nyt iha täysin tappava sitten kuitenkaa oo.

Sit semmoi, että tsekatkaa tää pien muutos meitsis! Olin viel maaliskuussa 2013 melko pyörees kunnos. En sitte tiiä mitä on tapahtunu mut nykyää oon aika pikkanen. Jopa poikie puolen 170 kokoset housut menee mul jalkaa! Ei ois menny ees kuukauskaa sitte viel ._. This is so weird. Mutta kivaa! Useempikin ihminen on huomannu tän muutoksen mussa ja mun nuorin isosisko oli ihana, kun se tuli sanomaan mulle "MITÄ SULLE ON TAPAHTUNU?! OOT NIIN KUIHTUNEEN NÄKÖNEN!". Aww, niinhän mä olen vähän kuihtunut. Mutta vain vähän.

Miksi koskaan sinut kadotin

Juttelin Suvin kanssa pitkästä aikaa. Oli jotenki tosi kivaa, tuli hirveen nostalginen olo kauhee ikävä sitä ihmistä. Miu :c Meistä löyty kaks yhteiskuvaa, jotka ehkä voittaa kaikki.

ekat kaverikuvat Suvin kanssa :3

Mä muistan kun me tutustuttii Suvin kanssa. Oikeesti siis se ihminen oli jotain niin ihanaa. Sen luokse pysty aina menee ja siis me juteltiin ihan älyttömän paljon. Olin Suvin semmonen pikkunen, taian olla edelleen :3
Me taidettiin Suvin kans nähä ekaa kertaa joskus syyskuun alussa, minkä jälkee alettiin juttelee eka galleriassa ja sitten vasta facebookissa. Sitte me alettiin näkee useemmin keskustassa. Siit ihmisest tuli mulle oikeesti ihan älyttömän tärkee, niin se on edelleen.


Ekan kerran ku menin Suville, Jassuki oli siellä. Tais olla syysloma aluillaa sillon. Suvi ja Jassu alko tekee jotain ruokaa, mä menin keittiöö ja sitte jotenki Suvi onnistu roiskuttaa kaikki mustikkakeitot pitkin hellaa. Oli siinäki meillä kokin alku :3 Siinä sit siivoomaa ja mä nauran ja itken samaan aikaan. Tuotin tuol kämpäs sillon ainoostaan huonoo onnee :c

tämmöstä jälkee

 Suvi. Mitä mulla tulee siit ihmisest mieleen? Ikävä, Tampere, seura, kahenkeskiset tyttöjenillat, se viikko ku olin sen luona yötä koska kotona ei ollu hyvä olla. Suvi oli mulle semmonen tuki ja turva. Meillä oli oikeesti niin parasta aikaa aina kahestaan. Me naurettiin ihan liikaa, me juoruttiin, juteltiin, itkettiin, syötiin, nukuttiin, riehuttiin. Tän reilun vuoden aikana me ollaan ehitty erota ja alottaa alusta, puhtaalta pöydältä. Tää on kivaa, koska musta oikeesti taas tuntuu et oon saamassa yhtä mun elämän tärkeimmistä ihmisistä takasi. Suvi on muuttanu mua tosi paljon ja sillä oli aika paljon merkitystä siin mimmoi oon nyt tässä vuoden sisään ollu. Ei, en oo mielistelly mut oon pyrkiny pitää esim mun luonteen hyvällä puolella.

Tän parempaa ei oo :c

Toi on ehkä paras kaverikuva meistä kahesta. Mut sitten ku meen käymää Suvin luona Tampereella nii meiän on _pakko_ ottaa parempi kuva! Missä näkyy me molemmat, kunnolla :c Mä tahdon semmoisen ! Mut ihan ekana mä haluan ylipäätään nähä Suvin. Mä haluan taas viettää sen kanssa aikaa. Muistan ku kesällä nähtiin ja meillä oli pientä pahaa kitkaa mein välillä. Mä pyrin välttelemään Suvin silmiä ja olin muutenki Suvii kohtaa tosi kylmä. Mut sitten me puhuttiin. Taino, Suvi puhu ja mä jäädyin. Suvi tokaskin siin tilantees, että "en oo nähny sua varmaa ikinä noi hiljasena". No mä jäädyin, koska Suvin puhe oli pelkästään totta ja mä oikeesti tajusin kui mulkku olin sillonkin. Mut sen jutustelun päätyttyä, sovittiin et alotetaan puhtaalt pöydält. Oltiin sinä päivänä juomassa ja loppuilta olikin oikeesti huisinhauskaa ku meki oltiin taas kunnol väleissä Suvin kanssa. MÄ TAHDON MUN SUVIN LUO :c ♥

Sitte vielä tää kuva. Ensimmäinen kuva meitsist vissii Suvin puhelimessa. Tää on myös Suvin taustakuvana :3 Se nainen on ihan höpö ja mun tulee koko ajan enemmän ikävä sitä.

28.1. enna housut jalkaan