Mä olen potenut törkeetä limayskänuhakuumehikoilua nyt viikon verran suurinpiirtein. Teea on käynyt tällä viikolla läpi keuhkokuumeen ihmeellistä valtakuntaa, mun ja Teean omassa valtakunnassa tosin on kaikki hyvin, täällä on myös äärimmäisen rauhallista (Teea tuhisee vieressä raitapaita päällä peiton alla, Rico Teean pään alla olevan tyynyn vieressä).
Mä olen todella stressaantunut. Mulla alkaa työt ens viikon maanantaina, ei huvittaisi, ei kiinnostaisi juuri tällä hetkellä. Tänään saatiin tietoon ehkä suurin stressinvapauttaja, silti mua stressaa. Mun pitää tosissaan nyt miettiä, mitä teen kaiken tän paineen kanssa. Alkuun voisin napostella minivaahtareita...
Panostanko oikeasti tarpeeksi mun elämään? tai elämään ylipäätään.. Vai luulenko tätä turhan helpoksi enkä sen takia jaksaisi millään ikääni kuuluvia velvotteita? Mä en pidä kysymyksistä, joihin en osaa vastata. Teea kysyy "pelkäätkö sä?", mä vastaan joko "en" tai olen hiljaa. Vaikka sanoisin, ettei mua pelota, mua oikeasti pelottaa aivan mielettömästi selittämättömät ihmismielen sisältämät ja muotoilemat asiat, joista en halua tai en kykene puhumaan.
