Olen huomannut saavanu boostia kouluun, jos yksityiselämässä myllertää. Kanavoin mahdollisen ärsytyksen, surun, murheen tai puhtaan raivon upottautumalla esimerkiksi ikääntyneiden lääkityksen saloihin. Mahdollisuuteni toimia kuin nainen moninkertaistuu (kykenen tekemään useita asioita samaan aikaan, esimerkiksi luen kirjan kappaletta aiheesta ja teen siitä muistiinpanoja samanaikaisesti kuuntelemalla opettajan pitämää powerpoint-esitystä täydentäen samaisen pw-esityksen paperiversiota opettajan puheesta).
Tehokkuus ei ole koskaan ollut vahvin luonteenpiirteeni. Olen aikoinaan mennyt sieltä, missä ei aitaa ole laisinkaan. Yo-kirjoituksiin aloitin lukemaan kahta päivää ennen koitosta. Aina kokeen jälkeen on istuttu sormet ristissä toivoen hyväksyttyä koetulosta. Silti voin seistä ylpeänä valkolakki päässä ja huudella kaikille olevani paperin ammattilainen.
Kuinka hyvä olisinkaan ollut esimerkiksi lukiossa, jos olisin panostanut enemmän? Olisinko jo lähihoitaja hyvillä arvosanoilla, jos olisin jättänyt valitsematta painoviestinnän varman opiskelupaikan vuonna 2014? En välttämättä.
Miksikö? Siksi, koska en ollut samanlainen tyyppi tuolloin. Vuonna 2014 minua ei niinkään kiinnostanut opiskella. Annoin ehkä itseni ymmärtää niin mutta todellisuudessa mieluummin uinuin pitkään ja menin myöhässä kouluun. Tein tarvittavan ja lähdin pois. Se siitä ylimääräisestä työstä ja vedenpitävästä aikataulusta.
Kasvoin kuitenkin ihmisenä, aikuistuin ja priorisoin asiat eri tavalla nykyään. Oikeastaan tämä uudenlainen suhtautuminen koulutuksen tärkeyteen alkoi vuoden 2016 alussa, kun menin ensimmäiseen työssäoppimispaikkaan. Jouduin alttiiksi motivaatiolle ja tahdolle valmistua.
Koko hommahan konkretisoitui syksyllä 2016, kun viimeiset kirjoitukset puskivat niskaan ja ymmärsin mahdollisuuteni valmistua ylioppineena ammattiin. Mutkilta ja solmuilta ei voitu välttyä, koska alkuvaiheen motivaation puutoksen takia minulta oli jäänyt melko hyvä määrä rästejä ja näyttöjä suoritettavaksi. Aikaa oli pari kuukautta. Tapani jättää kaikki viimeiselle viikolle toteutui taas. Hiki otsalla sain viimeiksenkin näytön suoritettua (T1 tosin) ja todistukset takataskuun.
Eksyin taas tuttuun tapaani aiheesta. Ei kovin yllättävää. No, tämä on varmaan parempi jättää tähän ja palata blogiin taas pitkin kesää. Kiitos mussukat.
