New Year's eve! "new year, new me" bullshit

Vuosi vaihtuu reilun kuuden tunnin päästä. Onhan kaikki tehneet uuden vuoden lupaksensa valmiiksi? Hyvä, jos olet, koska minä en. Taino osittain joo, mutta se nyt muutenkin on jo voimassa, joten miksi sitä kutsumaan uuden vuoden lupaukseksi.

Tämä "uusi vuosi, aloitan puhtaalta pöydältä, 'new me'" kinda shit on yliarvostettua. Puhtaalta pöydältä voi aloittaa mihin aikaan vuodesta tahansa, ei ainoastaan vuodenvaihteessa. Jos oikeasti haluat muuttaa elämäntapaasi, tee se. Älä tee tyhjiä lupauksia itsellesi, jotka eivät täyty kuitenkaan. Turhaa turhaa turhaa, ja vielä kerta kiellon päälle, turhaa.
Vuoden vaihtumisesta ollaan tehty paisuteltu juttu, ilotulituskarnevaalit, joihin sisältyy usein alkoholi, tekopyhät sekä tyhjät lupaukset, jotka harvemmin täyttyvät. Väärin on yleistää, koska toki on niitä ihmisiä, jotka oikeati pystyvät pitämään omistaan lupauksista kiinni ja jatkavat elämistä sillä tapaa. Se on ihailtavaa ja arvostettava juttu. Mutta ihan oman kokemuksen kautta, minä en pysty niihin. Lupaan vaikka ja mitä, mutta mitään ei tapahdu. Viime uutena vuotena lupasin alustavasti itselleni tupakoinnin lopettamisen. Poltan edelleen. Sovin itseni kanssa myös tipattomasta tammikuusta. Join silti. Mutta nyt tipaton tammikuu onnistuu, koska olen ollut ilman alkoholia jo kolme viikkoa, taino tarkemmin itsenäisyyspäivästä (6.12.2014) asti.

Spotifyhin soittolistan 2015. Sen olen tehnyt uudelle, alkavalle vuodelle. Siellä on tsemibiisejä elämään, jos tuntuu vaikealta päästä eteenpäin. Siellä on biisejä, jotka saavat hymyn huulille. Siellä on myös biisejä, jotka vapauttavat turhan stressin. Soittolista 2015 on kaikin puolin onnellinen, elämää helpottava sekä vapauttava playlist, johon turvautua ongelmien ilmestyessä. Siihen mä olen tyytyväinen.

Ja vielä perään Aste - Himalaja (blogger ei jostain syystä löytänyt)

Mutta suuri kiitos teille tästä vuodesta. Kiitos niille ihmisille, jotka tekivät vuodesta 2014 muistamisen arvoisen. Kiitos, että olette olleet osana tätä ja olette pysyneet mun lähellä minun ollessa kamala aavikkopimpe. Kiitos.

En enää ikinä...

Maailmassa on todella paljon asioita, joihin sanotaan radikaali vastaus "en ikinä". Joskus teetkin, ajattelet, toimit niin ja silloin joudut syömään sanasi, ottamaan ne takaisin ja teeskentelmään, ettet ikinä ole sanonut moista. Lause "ei saa sanoa 'ei koskaan', 'ei ikinä'" on ihan hyvä. Mutta ihmisille on muotoutunut sellainen tapa. Yritäppä päästä siitä pois.

"En enää ikinä koske huumeisiin". Kosket silti.
"En enää ikinä anna itseni rakastua". Annat silti.
"En enää koskaan anna kenenkään satuttaa minua". Annat näin tapahtua silti.
"En enää koskaan halua tuntea mitään". Tunnet kuitenkin.

Valehdellaan muille, valehtelet samalla itsellesi. Olet keskellä valheiden verkkoa, et sä voi tietää mitä elämässä tapahtuu myöhemmin. Et voi kieltää asioita lopullisesti itseltäsi. Et vaan voi. Omien "lupauksien" pettäminen on hirveää, etkä sä siitä tavasta pääse eroon. Aloitat hieman isommilla, helppo jatkaa pienemmillä. "Pidän tipattoman tammikuun. No kaverilla vkloppuna bileet, juon sillon. Eihän kellekään asiasta tarvitse kertoa sen suuremmin." Pidä se tipaton, jos olet itselleni sanonut niin.

Itsehän aloitan vuoden 2015 tipattomana ja pyrin pysymään sopimuksessa myös tammikuun jälkeen niin pitkään kuin mahdollista. En juo tippaakaan. On mun aika lopettaa itselleni valehtelu ja lupauksista kiinnipitämisen laiminlyönti.

On hienoa nähdä yksittäisiä ihmisiä, jotka kykenevät lupautumaan, ja samalla sitoutumaan, tiettyihin asioihin niin intohimoisesti, ettei luovuttaminen tule kysymykseenkään. Sellaisen ihmisen seuraaminen sivusta on upea kokemus. On mahtavaa tuntea ihmisiä, jotka seisovat sanojensa takana. Ihmisiä, jotka eivät petä lupauksiaan. Ihmisiä, jotka eivät elättele turhaa toivoa. Ihmisiä, joihin kykenee luottamaan asioissa tietäen sen ihmisen pysyvän lähellä hänen sanottuaan niin.

Taino, kuka minä olen mitään sanomaan? Ei, väärin. Minä olen minä, ja voin sanoa oman kantani asiaan. Saan kirjoittaa omia ajatuksiani ylös. Pitivät niistä muut ihmiset tai eivät. Mulla on vapaus kirjoittaa, mulla on vapaus laulaa, mulla on vapaus tehdä asioita, jotka ovat minulle itselleni mieluisia.

Asioita, joita en ikinä...

Listassamme tänään näkyy minulle itselleni ei-tavanomaisia asioita, joita en todellakaan osannut kuvitella itsestäni.. Nämä asiat minulle ovat tabuja, kiellettyjä jopa ajatuksen tasolla mutta jotenkin olen saanut kaadettua ne muurit, jotka ovat piilottaneet nämä asiat minulta. Tavallaan olen ylpeä tästä, toisaalta pelkään näitä ajatuksia.


1. Ajatusmaailma rakentuminen uudestaan
 
En ikinä kuvitellut pääseväni eroon ajatuksesta "elän täällä muita miellyttääkseni, itselläni ei ole niinkään väliä". Olen ala-asteen lopuilta alkanut pukeutumaan muiden silmää miellyttäen, itse en niinkään välittänyt tuolloin farkuista mutta kaikilla muilla oli, ja sain huutoja perääni jaloissani olleista tuulihousuista.
Mutta erään minulle tärkeän ihmisten vierailu luonani avasi mun silmiä mielettömän paljon. Asia ei menekään niinkuin olen jo kauan ajatellut. "Elänkin täällä itseäni varten. Ei ole minun tehtäväni tehdä vieraita ihmisiä onnellisiksi vaatteillani, ulkonäölläni tai toiminnallani. Tärkein on minun oma onni sekä mielenrauha". Se on aina hienoa tajuta tällaisia asioita. Itsevarmuutta on löytynyt huisisti enemmän mitä sitä oli jäljellä joulukuun alussa.


2. Lapset

Mitä ihmettä? Minä vauvakuumeilen. Minulta ei löydy tällä hetkellä pienintäkään vihaisaa tunnetta ihmistoukkia kohtaan. Tekisi vain mieli käydä halimassa ja suukottelemassa jokaista vastaantulevaa ihmisvauvaa. Eilinen babyfever oli lähestulkoon tappava, ei se tänään sen lievempi ollut mutta helpommin kestettävissä. Mutta ajatuksena lapset, omat lapset. Vaikka ne ovatkin majailemassa jossain kohti tulevaisuutta, ajatus silti pelottaa. En mä selviä lapsen kanssa, en vielä mutta en välttämättä ikinä. Mitä jos saankin keskenmenon ja luhistun? Mitä jos minulle puhkeaakin synnytyksen jälkeinen masennus? Entä mikä on raskausmyrkytys? Mitä jos lapsi ei tulekaan elävänä maailmaan?
Eihän nämä kysymykset ole millään tapaa ajankohtaisia, ajattelen niitä silti. Mitä jos..? Entä jos..? Kamalan paljon kysymyksiä, joista osaan ei tiedetä edes vastauksia kuin vasta sitten juuri sillä hetkellä. Mutta minulla lapsia. Kieroutunutta ajatella mutta tietäisin yrittäväni parhaani lasteni eteen.


3. Ajattelu

Olen alkanut ajattelemaan enemmän, mitä olen ikinä ajatellut. Aina saan itseni hämmentymään siitä, kuinka paljon tiedän asioista tavallaan tietämättäni. Siitä, kuinka syvälle pystyn asioissa menemään saadakseni jotenkin selkoa niistä. Siitä, miten paljon on maailmassa asioita, joita ei ihminen ymmärrä niitä sen tarkemmin purettuna. Miksi ihmiset jättävät asiat puolitiehen? Mikseivät he ajattele asioita loppuun asti, vaikka siihen olisi mahdollisuus?
Miltä transsukupuolisesta ihmisestä todellisuudessa tuntuu olla väärässä kehossa? Miltä tuntuu, kun oikeasti vihaa, inhoaa sitä haaroista löytyvää värkkiä? Miltä tuntuu, kun meinaa oksentaa nähdessään sen? En edes itsekseni saa tietää tätä mitään kautta. En pysty kuvittelemaan sitä omalle kohdalleni, koska pidän tästä kehosta, jossa tällä hetkellä olen.
Miksi sosiaalinen media on pilannut yhteiskunnan? Miksi sosiaalisen median on annettu ottaa näinkin paljon valtaa tässä yhteisössä?


4. Itsensä alas_lyöminen

Jos mulla on mahdollisuus nousta ylös, ottaa oppia aiemmista virheistä, miksi teen ne aina vaan uudestaan ja vajoan takaisin siihen kuoppaan, mistä vasta olin päässyt ylös? Virheistä kuuluu oppia, ei kokea niitä uudestaan over and over again. Miksei voi antaa suosiolla itselleen aikaa korjata ne naarmut ja haavat, jotka ovat ilmestyneet matkalla tähän pisteeseen, missä nyt olet? Miksi täytyy laittaa itsensä koville ja puskea eteenpäin repeämisistä huolimatta? Repeät enemmän etkä pysty turruttamaan sitä kipua alkoholilla, et huumeilla, et mitenkään muuten kuin vain korjaamalla ne jäljet ajan kanssa.
Haluan ymmärtää sen vaikeuden. Miksi on niin vaikea pitää itsensä tyytyväisenä sekä onnellisena? Nautimmeko me siitä, kun meihin sattuu? Kuinka kauan kestämme sitä kipua? Onhan se toki paljon helpompaa antaa muiden ihmisten repiä sinut osiksi, ja tiputtaudut pohjamutaan keräämään osasia takaisin kasaan. Joudut kantamaan jeesusteippiä aina mukana, mutta ei sekään loputtomiin asti sua koossa pidä.


En jaksa ajatella tähän mitään kuvia. Teksti saa olla riittämiin tänään. Ehkä alan taas elvyttämään tätä luolaa, kunhan saan uuden koneen (pitäisi tapahtua tässä lähiviikkoina). Sitten on myös mahdollisuus muokata kuvia hienommin, mitä selaimesta löytyvillä muokkausohjelmilla pystyy.
Kahvini on kylmää, minua sattuu kurkkuun, tekisi mieleni tupakkaa (poltin tosin vasta äskettäin) ja haluaisin kuunnella Beth Hart'ia. Ihana nainen, mieletön ääni sekä upeita biisejä. Mulla on niskat jumissa, puhelin pimeänä, vihkon sivu tyhjänä ja mustekynä tupessaan. Kuulen pienen kutsun kirjoittamaan mieltäni ylös. Sekin ehkä virkistäisi, en olekaan rustaillut mitään viikkoihin. Huomaa pään painosta.

Ainiin. Vuosi vaihtuu kohta. Vuosi 2014 mun omalla kohdalla on ollut sekä hyvän onnen sekä epäonnistumisien vuosi. Toivon hartaasti vuoden 2015 olevan parempi.

Painotuotantoassistentti, kahvia, tupakkaa ja musiikkia

Multa kysyttiin, onko tässä kuvassa Christy Mack

Mä aloitin painoviestintä-alalla eilen. Olen "tutustumassa" ulkoasun toteutukseen (utti) nyt kaks päivää (tämä on jo toinen pvä), huomenna menen painosaliin pariksi hassuksi ja sitten perjantaina menen jälkikäsittelyyn. Ensi viikon tiistaina alkaa uusi jakso. Tää homma on ihan hauskaa. Mä jollain tavalla nautin tästä, opin uutta ja oon päässy Photoshopin ihmeelliseen maailmaan. Muokkailen kuvia minkä kerkeen, en tosin vielä kehtaa julkaista niistä mitään.. Täytyy vielä harjoitella tän ohjelman käyttöä, vaikka mulla onkin jo alkeet suunnilleen hallussa. Mutta ikinä ei ole liian myöhäistä oppia jotain uutta.

Mulla on tai ei ole mitään uutta kuvaa tänne. Onpas, huijasin teitä. Tallentelen niitä nopeasti tuolta onlinesta, kohta tulee. Täällä luokassa on hieman mielenkiintoinen, curious, ilmapiiri. En ole aivan varma, mitä mä täällä teen. Tipun välillä kärryiltä, keksin perään oman tavan tehdä asioita palstoituksen suhteen. Kuuntelen ihmisten nauramista omille virheilleen. Opettaja ei ole mun lemppari, vaikka se onkin ihan siedettävä. Eiköhän tulla toimeen. En mä tässä luokassa olekaan kuin enää 1h 40min. Luulisin, ellei meitä pidetä täällä neljään asti.

Toivottavasti ei, koska Siire pääse neljältä ja menen sen kakkapyllyn kyydillä hapikseen. En oo nähty Siiree enkä Tsaskaa pitkään pitkään aikaan, nyt on ihan hyvä aika siis treffailla! Mahtavaa, nään samalla niiden kahden klovnin omistuksessa olevan Lokitappajan. Ihanaa, Emma _does approve and Emma likes this. Today is a good day.

Eilinen päivä oli kyllä tyypillinen maanantai. Sitä naurettiin vielä illalla Pyryn, Jasperin ja Inkun kanssa. Ei olisi voinut mennä paskemmin tosiaan. Mutta tosiaan, ilta meni nauraessa. Nauru oli tosi herkässä, ei tarvinnut kuin ajatella asian alkua niin vedet alkoi valumaan silmäkulmista. Ei naurulle meinannut tulla loppua, pohjatonta.

Sain Inkun mun luokse yöksi eilen. (Enkä mä tosiaan tiedä, mistä ajattelin repiä tekstiä tähän postaukseen saadakseni noi alla olevat kuvat nätisti osaksi postausta. Laitonta.) Katottiin leffoja, syötiin kanaleipää. Ostettiin glögiäkin. Ei me sitä ikinä kaadettu kurkusta alas mutta ajatus tärkein, eikös?  Joka tapauksessa, olin päivällä koulussa, menin käymään Teealla ennenkuin sen paskaperseen muuttokuorma lähti ajamaan kohti Lahtea. Sitten roudasin mun pyllyn keskustaan, jossa Inkku ootti mua. Samalla näin Jaanan ennenku sillä jatku matka mäelle.
Pärräiltiin Inkun kanssa ympäriinsä, kunnes Jusu ilmesty mestoille ja kipitettiin hemppamaukalle. Sieltä mä löysin kaksikin poikaystävä-ehdokasta. Melko kalpeita ja nuoremman kanssa meno oli aika päätöntä (if you realize what I mean... kai te tiesitte, että ne poikanuket on siellä ilman päätä hengailemassa?). Mutta kyllä mä voisin tollasen pari metrisen kaverin ottaa tohon vierelle. Myönnetään, mulla oli laittoman lyhyt, pieni ja hentoinen olo tossa käsikynkässä.

Okei, olisi liian suuri pituusero. En ees yltäny pussamaan poskelle, vaikka kuinka yritin kurkoitella. Ja meinasin juuri taiteilla tähän surullisen hymiön mutta en pidä niistä mun postauksissa. En tiedä mikä niissä on mutta ne on tosi rumia ja UT'n puolesta ne vaan ei käy tänne tekstin sekaan. Ei aikakauslehdissäkään ole hymiöitä kesken kaiken, ei.'

Mutta mun olisi aika lopetella. Mä alan pian pakkailemaan tavaroita tästä työpisteeltä ja liikun keskustaan hengaamaan, odottelemaan Siiree. Käyn varmaan kirpparin kiertämässä ja ostamassa polvisukat. Käyn Social Housessa kahvilla. Poltan pari tupakkaa. Hyvä päivä. Koulunkin suhteen. Jes.

And I don't feel right when you're gone away

Onhan tässä asioita vaikka kuinka paljon samaan aikaan tulessa. Tällaseen on totuttu ja siitä osataan jo nauttia. "Ilman sua ei oo huomista". Mitenköhän sen kertoisin? Mulla menee nyt hyvin. Oon päättäny ottaa vastaan mulle varatun opiskelupaikan painoviestintä-alalla. Menen huomenna, maanantaina, tapaamaan sen alan opinto-ohjaajaa, ja sovimme mun opiskelusta. Sosiaali- ja terveysalasta sen verran, että mä todennäköisesti ensimmäisenä työntäisin metallitangon sinne haavaan ja kysyisin "sattuuko?" ennenkuin alkaisin puhdistamaan sitä ja sitomaan.

Mun tosiaan pitäis alkaa kirjottamaan tänne vähän useammin kuin miljoonan tunnin välein. Mun täytyis käydä ostamassa syntitikkuja kaupasta mutta ulkona on laittoman ruma keli eikä toi harmaus himota yhtään, en millään haluaisi joutua ton painavan ilmamassan syleilyyn. Eihän kaupalle ole kuin 300 metriä mutta silti. Sekin liikaa. "ja kun mä näin sut mun sydän lyö tuhatta".

Mun päätä on sekotettu huolellisesti nyt muutaman viikon ajan. Mä en tiedä mitä mulle on tapahtunut mutta mun tunteet ei puhu mulle enää. Ne ei kysy multa lupaa, ne vaan menee. Jälkeenpäin ilmotetaan väliaikatietoja ja mä tulen aivojeni kanssa tuhat askelta perässä. En pysy mukana, vaikka pitäis. Oon riski- ja tapaturma-altis tällä hetkellä. Tunteettomuus ei onnistu, vaikka kuinka haluaisin. Tää on outoa, pelottavaa, kamalaa, ihanaa, mahtavaa, parasta, helvettiä.

Mulla on korville universumin kokoiset kuulosuojaimet, joiden johto on suomen läpimitan pituinen. Johto lepää mun sylissä, teen siihen rusetteja. Koitan keksiä jotain tekemistä käsilleni, etten vain olisi aivan toimettoman tässä. Kyllähän kirjoittaminen on tekemistä mutta mitä se hyödyttää, jos ajatukset sekaisin eikä saa kiinni omasta mielestään? Ollaan vaarallisella alueella. Enkä mä tajua miten tää postauks meni tähän aiheeseen. Mulla oli alunperin suunnitelmissa kirjoittaa yhteiskunnan normeista ja niiden helvetin tiukasta noudattamisesta (, mikä on täyttä paskaa mun mielestä). Olisihan tuo aihe ollut paljon fiksumpi, olisin ehkä saanut annettua itsestäni ihan viisaan kuvan ihmisille. Mutta ehkä ensi kerralla sitten.

Ehkä olis aika nyt yrittää ainakin kääntää nokka toiseen suuntaan, sinne kauppaan. Ulkona on maassa lumen näköistä märkää juttua, jota en halua alkaa määrittelemään tuon tarkemmin. Epämääräistä se on. Onneksi halloween on ohi. Mun doll-makeup vähän muuntautui ja musta tulikin huoralesbotappaja. Olin 10e/h kunnes hinta nousi 500e/h. Laatua laatua. Okay, just kidding.

Johto tipahti sylistä, aika lopettaa. Kahvi ehti kylmettyä, spotify heittää mainosta mainoksen perään. Muistan 020202'sen mainokset kohta ulkoa. Hymähtelen niitä biisien sijaan. Hei.

Kirjoittamisen aikana soivat:
Dj Antoine - Piece of heaven
Prinssi Jusuf - Prinssille morsian
Janne Ordén,Redrama - Tuhatta
Example - Changed the way you kiss me

Katsoin maailmaa ja näin mä sen kelasin

Luin mun vanhempia postauksia. Sieltä tuli vastaan sellaisia tekstejä, joita en olis halunnut nähdä. Kaikki ne kuvat ja ajatukset. Liikaa muistoja, liikaa tunteita, liikaa kaikkea mahdollista. Joku saattaakin jo aavistaa mistä on kyse.
Mutta elämässä käännetty uusi sivu, ei ehkä niin onnistuneesti mutta käännetty on silti. Onneksi. Nyt on hyvä alkaa rakentamaan uudenlaista rakennelmaa, Jyväskylä jää todennäköisesti taakse, kuono kohti uusia maisemia, kouluja, duunipaikkoja ja tuttavuuksia.

---

Suunnitelmiin tuli muutos. Jätän Tampereen välistä ja menenkin Helsinkiin vanhimman siskon luokse perjantaihin asti. Huomenna ensin lounastamme ja torstai-iltana mennään ehkä kahdestaan dinnerille tai tehdään jotain muuta mukavaa! Vähän siskojen välistä aikaan, tekee mulle parempaa kuin hyvinhyvää. Pää lepää ja pääsee juoruamaan, haha! Perjantaina sitten liikautan itseni takaisin Jyväskylään. Beibs tulee mun luokse ja puhumme asioita läpi. Tottakai pidetään myös hauskaa. Jotenkin tunnen saavani saarnan mutta toisaalta epäilen sitä suuresti. Beibs on beibs.
Oon tosi onnellinen nyt.

Tän päiväinen aamukin on ollut yllätävän lempeä. Herätys oli tosin jo seitsemältä, kuten eilenkin mutta jotenkin tällä kertaa erilainen. Makasin sängyllä vain yhdeksään asti, menin syömään aamupalan ja keitin kahvia. Kävin aamutupakalla ja nautiskelin. Kuuntelen hidastempoista musiikkia, olo on tosi levännyt, vaikka univelkaa on rajattomasti.

Mitä virkaa elämällä, jos ei sitä ei osaa elää

Ihmisistä saatetaan sanoa heidän olevan toivottomia tapauksia. Can't agree more. Ei nykymaailmassa elämistä ole kaikille tehty. Mun hiukset ei esimerkiksi kestä ollenkaan. Niillä on pakottava tarve karata päästä maahan lajitoveriensa mukana, juoksevat irti laumoina. Mun tarkoituksena ei kuitenkaa ollut puhua mun hiuksien paosta vaan siitä, miltä tuntuu kupillinen kahvia aamulla pääsi kokoisesta Minni Hiiri -mukista juotuna. Miltä tuntuu päivän ensimmäinen savuke vasta avatusta askista? Miltä kuulostaa aamun ensimmäisen biisin ensimmäiset soinnut? Kerron siitä, miltä tuntui herätä tavalliseen Loviisan kaupungin arkiaamuun itse ajatellen tätä lomana.


Kuulin herätyskellon soivan jo ennen kuutta. Olin itse valvonut 1am asti katsoessani Supernatural'ia.. (Seitsemäs tuotantokausi on ihan ok.) Mutta siskoni herätyksiin en mennyt heräämään täysin, vaivuin takaisin mun sikeeseen uneen. Aivoni heräsivät, avasi silmäni seitsemän aikoihin. Aika katsoa, että siskon vanhimmainen käppäilee kaverin oven kautta kouluun. Olihan siinä toki tunti armon aikaa.

Kasin aikaan poika ovesta pihalle, toivotan hyvät koulupäivät, ovi menee kiinni, lasken pääni takaisin tyynyyn mutta en mä enää saa unta. (Se muuten kirjoitetaan oikeasti kieliopin mukaan 'enää' eikä 'enään'.) Nyt möhlötän sängyllä, konekirjoitan, kuuntelen A cappella -musiikkia Pitch Perfect -soundtrackilta. Voisin liikahtaa keittiöön. Tarvitsen aamupalaa. Tarvitsen sen aamutupakan, jotta voin oikeasti kertoa miltä se tuntui. Käyn keittämässä kahvia tarpeeksi, etsin tupakka-askin ja vaatteet, joilla selviän tuolla ulkona pikkuparvekkeella.

Aamun ensimmäinen savuke. Tuntui kirjaimellisesti askin ensimmäiseltä samalla. Tieto siitä, että tämä savuke ei todellakaan ollut piävän viimeinen. Niikuin ei askissakaan. Saan tuntea saman fiiliksen over and over again päivän aikana. Sen tunteen, kun myrkyt täyttävät keuhkot. Aamun ensimmäinen kupillinen kahvia ei ollut niin nautinnollinen kokemus. Tuli kiire restroomiin kesken juonnin ja tyhjennyksen aikana kofeiinilitkuni ehti ikävästi jäähtyä suorastaan juomakelvottomaksi. Mitäpä muuta siinä tekemään kuin keittämään uusi pannullinen sumppia. Teki jo melkein mieli juoda tämä satsi mustana alas mutta ei, maidon kanssa herkumpaa.

Rennointa tässä aamussa oli se, kun sai herätä lomalaisena toisten arjen keskelle. Toinen pojista koulussa ja toinen päikkärissä. Sisko töissä. Mulla ei ole mitään mistä kantaa huolta. Paitsi kummipoitsun hakeminen päikkäristä ajallaan mutta se nyt onnistuu. Pitää myös muistaa käydä kaupassa matkalla asunnolle sitten. Onneksi siihenkin vielä vajaa pari tuntia. Nyt nautin tästä hiljaisuudesta ja Vihdoin Vapaa -biisistä. Kämästä kuramusiikkia Suomesta, hyi, mutta kuuntelen silti. Lyriikoista se johtuu. Tässä biisissä on tietyt fraasit, joista mä pidän erityisen paljon. Saa kylmät väreet aikaseks selkässä ja siitä jatkuen koko kropan läpi. Hassua.

Hain äsken suorahaussa Painoviestintään ja ICT-asentajaks. Muhun tullaan ottamaan yhteyttä kahden viikon kuluessa, jos mut valitaan. näin ainakin ymmärsin. Kivakiva. Toivottavasti tulisi paikka ja pääsisin kouluun. Saisin taas sen rytmin mun päiviin. Oppisin taas arvostamaan viikonloppuja. Se olis mahtavaa. Mulla on ikävä sitä rytmiä. Amstan kanssa se sujui odotettua paremmin. Raksalla se meni sadan penkkirivistön alle. Selkä kipeyty ja motivaatio alaan luhistui samantien. Ehkä mä taas nousen täältä!

Huhut liikkuu, ne ihmiset poltetaan elävältä

Siitä on jo melkein kolme kuukautta, kun viimeksi olen kirjoittanut mitään ylös. Hektistä aikaa takana ja vieläkin päällä. Nyt on muutto pkseudulle suunnitteilla. Mikään ei todellakaan ole vielä varmaa, saatan jäätyä Jyväskylään vielä hetkeksi ja katsoa, että rauhoittuuko tilanne siellä vai lähdenkö oikeasti.

Tekis mieli kyllä vaihtaa maisemaa lopullisesti eikä vain hetkellisesti. Viikonloppu on liian lyhyt aika. Pidempi aikainen muutos ehkä keventäisikin oloa pysyvästi. Ei voi tietää, pitää siis ottaa selvää.

Mä olen myös huomannut, että mitä stressaantuneempi mä olen, sitä vaikeampi mun on tuottaa elävää tekstiä tai tekstiä ylipäätään. Tää on tosi järisyttävää, koska sain aina kehuja lukiossa äidinkielen kurssien opettajilta mun eläväisestä tekstistä ja värikkäistä sekä samalla myös erikoisista mutta asiallisista ilmaisuista. Nyt ei tule mitään kunnollista ulos. Olo on kuin kuolleella sorsalla saastuneessa pikkulammessa ydinvoimalan vieressä. Let's have a zip of white wine and oh, hold on. No, nothing's coming out. Koitan kestää ja yrittää tiivistää nää kolme kuukautta muutamaan kappaleeseen. Tekstin laatu on nollissa eikä mulla ole teille kuvia ollenkaan. He he.

Mutta. Vajaat kolme viimisintä kuukautta. Mä saavuin heinäkuun puolenvälin jälkeen turvallisesti takaisin Suomeen. Olin lopun kesäloman nätisti Jyväskylässä kavereiden kanssa. En tehnyt mitään ihmeellistä.
Koulu alkoi elokuussa ensimmäisten viikkojen aikana. Mä pysyin siellä ensimmäisen kuukauden, en kylläkään edes sitä, kiitos mun selän. Nyt ollut saikulla ylli kuukauden, lääkärit ensin epäilivät mulla munuaisiin asti mennyttä kusitulehdusta. Sehän olisikin ollut hieno päätös mulle. Mutta loppuviimein diagnoosiksi nousi yksinkertaisesti rasitusperäinen tulehdus selän lihaksissa. Hitokseen liian mahtavaa. Vieläkään ei selkä ole kunnossa, taitaa jäädä rakennusala vain haaveeksi ja paperit laitettu jo sosiaali- ja terveysalalle. Toivon saavanu paikan sieltä mutta vaan Lahden tai Tampereen oppilaitokseen. Sitten hakisin siirron pkseudulle, en tiedä.

Kuukausien sisään ei ole kamalasti mahtunut, ei mitään sen suurempaa kuin elämistä. Tampereen Western Saloon Rodeo on koluttu hyvin, Tamperelaisille on näytetty miten Jyväskylän ilmestys juhlii alkoholin kanssa. Ei oo nättiä. Nyt sekin elämä on takanapäin. Enää vain nätisti lasillinen viiniä siskon seuraa arvostaen.
Tampere-Rodeo -vklp ehkä  tiedossa taas vaihteeksi. Todennäköisesti selvinpäin korokkeelle pyörimään typyn kanssa. Mahtavaa. Unohdan Jyväskylässä pyörivät paskat, annan niiden olla omassa arvossaan (, jos niillä sellaista enää edes on). Jyväskylään palaan vklpun aikana, alan pakkaamaan kamoja ja etsin kämpän. Siinä pientä luonnostelua mun suunnitelmasta.

Against the wall, against the wall!

Viimeinen kokonainen ilta Hong Kongissa. Haikeeta. Tuntuu niin uskomattomalta, miten nopeasti kolme viikkoa on kulunut. Kolme viikkoa sitten tiistaina mä tänne savuin puolen päivän jälkeen.
Vaikka tää olikin jo toinen kerta Hong Kongissa, koin niin paljon enemmän. Kiinnitin huomiota eri asioihin, kuin ennen. Arkkitehtuuri herätti suurta ihailua, Disneylandian paraati sekä ilotulitus saivat minut melkein itkemään. Olen nauttinut englannin puhumisesta. Olen polttanut askillisen korealaista tupakkaa.

Mulla on tavallaan jo ikävä takaisin Jyväskylään. Toisaalta se on viimeisin paikka, jonne haluaisin mennä. Taas toisaalta, Jyväskylässä mulla on kaikki ihmiset mun ympärillä. Mutta toisaalta, olen sielläkin täysin yksin.

Mutta mielenkiintoinen kokemus tulee olemaan lento takaisin Suomeen. Liikuskelen kentällä yksin, koitan selviytyä koneeseen all by myself. Suomen päässä nyt ei olekaan enää mitään vaikeuksia, koska suomen kieliset opasteet. Tästä hetkestä 24 tuntia eteenpäin olisin jo lentokoneessa. Kone lähtee 00:25 paikallista aikaa. Huh.

Huomenna viiminen päivä, leikitään varmaan rantajellonia.

Näköaloja, haikkaamista, rantailua, speedboat, Stanley. Mamma Mia! -soundtrack

Mulla on kolme päivää teille kuvina. Disneylandia-päivänä jätin kameran suosiolla mukaan. Halusin fiilistellä rauhassa ilman keskittymistä kameraan sekä kuvien ottamiseen. Mutta tosiaan. Tämä postaus muodostuu kuvista. Tekstiä on minimaalisesti. Tottakai kerron paikan missä kuvat on otettu ja päivän yms yms mutta en aloita sepittelemään mitään supersuperturhuuksia, haha.

Sen kyllä sanon, että täällä ollessani mun englannin puhumisesta on tullut paljon paljon luontevampaa. Enää ei ujostuta eikä pelota ollenkaan samalla tavalla sosiaaliseen tilanteeseen joutuminen vaan mulla on valmius kommunikoida sillä kielellä, mitä molemmat osapuolet ymmärtävät hyvin tai edes tyydyttävästi. Mukana auttamassa ovat eleet. Haha. Mutta tää on mahtavaa, mun englannin puhuminen on vahvistunut niin paljon!

Mutta okei. Eli eli. Ensimmäiset kuvat ovat sunnuntailta (13th of July) ja paikkana oli joku suhteellisen lähellä Sai Kungia sijaitseva näköalavuori. En mä tiedä sen nimeä tai nimitystä mutta sieltä oli tosi upeet näkymät.

Okay. Monday 14th. We went to hike. Lämmintä oli vähintään 35 ellei jopa lähemmäksi 40. Vaatteet olivat supermärät päästyämme rannalle asti. Merivesi oli kirkkainta koko Hong Kongissa. Ruoka oli tyydyttävän makuista, varsin veikeä mesta!

Wednesday, 15th. Stanley. Stanley's market and Plaza. It was hot outdoors, 39 degrees. I bought three skarfs, trousers or pants (?), two bracelets and that little qruiserthing!

Clear Water Bay, Honey honey ja kesärenkaiden kuljettamana

Lähdettiin tänää biitsille. Ensimmäinen kerta koko lomalla. Kerättiin kamat kasaan, startattiin bemari katoksessa, lähdettiin liikkeelle ja taustalla alkoi soimaan Mamma Mia! -soundtrakin ensimmäinen raita; "Honey Honey". Puolen tunnin ajomatkan jälkeen, Clear Water Bay'n parkkipaikka tuli vastaan, auto parkkiin ja koko auton sisältö mukaan. Sitten käveltiin tosi pitkät portaat alas, suihkujen ohi biitsille. Lämpöasteita oli 32 celsiusta, aurinko paahtoi kuumana niskaan. Vuokrattiin aurinkovarjo, jonka tulivat paikallisen "kioskin" henkilökunta pystyttämään meille.

Aurinkolotionit iholle ja uimaan mereen. Merivesi oli lämmintä mutta viilenti mukavasti. Ei olisi voinut olla enää chillimpää. Kuvien otto tosin jäi hieman vähälle, harmittaa.

Mutta se ranta. Niin mieletön ranta. Rannalla oli tuhansittain simpukoita, korallia, kiviä, hioutunutta lasia. Oli aivan uskomatonta! Pystyi kävellä tosi pitkälle ja noukkia pieniä meren aarteita rantahiekasta. Aarteita näkyi silmänkantamattomiin mutta otin vain parhaat mukaan talteen.

Pikkupojat pääsivät myös pulikoimaan. Benu nautti niin paljon olla meressä kuin myös hiekalla leikkimässä. Aaron oli mun ja Päikyn mukana keräilemässä simpukoita. Sitten snäkkäiltiin ja sama meno jatkui! Niin superkivaa!

Tunnin uimailun jälkeen kerättiin kamat hiekalta ja palattiin takaisin autolle. Tällä kertaa piti portaat pitikin kiipeä ylös. Hyi, kuinka tuntui kamalalta jaloissa. Jalat edelleen hieman väsyneet eilisen keskusta-pyörimisen jälkeen mutta selvittiin. Mun piti vielä mennä takaisin alas ja hakea mun unohtuneet aurinkolasit ja kiivetä portaat toistamiseen ylös. Tunsin kuinka nestehukka lähestyi mua uhkaavasti, haha!

Nyt kuitenkin jo kotona ja parin tunnin päästä mennään me aikuiset keskustaan illastamaan! Ykköset päälle ja nassu nätiksi, hiukset kivasti ja kävely hajuvesipilven läpi. Wow, en jaksa odottaa!! See ya soon!

I just really love this place!

Oon vapaa kuin taivaan lintu

Hong Kongissa oon kuin taivaan lintu. vapaa tekemään ja menemään. Kukaan ei ole mulle sanomassa, mitä tehdä tai sanoa. Paitsi tietenkin Päivi ja Tero. Mutta ulkopuolisia ihmisiä. Ketään ei lähettyvillä eikä edes puhelimen kautta tavoitettavissa.

Mä varoitan jo etukäteen. Tekstiä löytyy eniten tästä alusta ja kuvat painottuvat päivälle July 10th. Kuvia tuli 30 kappaletta, jos oikein osasin laskea ja plussata yhteen. Tästä postauksesta ei tullutkaan mikään pieni. Enj0y!

Mutta. July 9th.
Käytiin aikuisten kanssa kahdessa asuntonäytössä. Molemmat villagehouse't sijaitsivat Countryparkissa, jonne ajaa noin 15-20min Pak Kong Au Old Village'sta. Countrypark on tosi ihanaa, kaunista aluetta, mikä sijaitsee oikeasti keskellä sademetsää. Ilma oli tosi raikas ja parhaimman laatuista koko Hong Kongissa.

Joka tapauksessa, ensimmäinen talo. Sijaitsi keskellä metsää. Kirjaimellisesti. Se tie, jonka varrelta löyty tää kyseinen villagehouse muutama muu talo seuranaan, oli keskellä metsikköä. Talon takakuistilta löytyi uima-allas ja kuistin jälkeen tuli portaat alas purolle ja sademetsään. Kuulemma siellä metsässä asustelee myös apinoita. Apinoita. Kävin siis lähellä apinoiden kotia.
Talo itsessään oli mielenkiintoinen. Ovien suissa, katossa olevat kaaret olivat kauniit, samoin toisen kerroksen takkahuonemaisuus. Kolmannessa kerroksessa ei oikein ollut makuuhuoneita ihmeempää mutta katto oli hieno. Kivat näkymät tiiviiseen sademetsään. Ties mitä käärmeitä ja liskoja, eläimiäja ötököitä siellä on.
Mutta se asuntovälittäjä oli todella mitäänsanomaton. Ei oikein ollut mukana mitenkään, oli aika puhelimessa kiinni. Mutta saatiin me suhteellisen kokonainen kuva talosta.

Toinen talo. Tämä olikin hieman pidemmällä Countryparkissa kuin ensimmäinen. Tää talo oli aivan meren rannassa. Kolme kerrosta+katto. Täydellistä. Sisältä hieno ellei kamalan värisiä tapetteja lasketa. Ja talo oli ulkopuolelta pinkki. Pinkkipinkki. Mielenkiintoinen mutta ihan okei. Vähän ehkä omituinen, koska kuka urpo maalaa talonsa pinkiksi? Kiinalainen. Ehkä.
Mutta talolta meni suhteellisen kapea polku suoraan rannalle. Just sillä hetkellä, kun mentiin käymään biitsin puolta katsomassa, oli laskuvesi, joka oli jättänyt hiekkaan jälkeensä sadoittain ellei tuhansittain simpukoita. Aukinaisia sekä kiinni olevia (uu, niissä oli vielä se ötökkä sisällä!). Löysin myös puolet osterista. Ainoastaan sen ylemmän puolen siitä kuoresta.
Tällä kertaa asuntovälittäjä oli melko paljonkin läsnä siinä tilanteessa, ohjasi meitä menemään eri paikkoihin, näytti pieniä salaisia koloja, vastasi jos kysyttiin. Varsin mukava mies. Todella sosiaalinen verrattuna siihen naiseen, haha!

Asuntonäyttöjen välissä käytiin kolmestaan (minä, Päivi ja Tero) Starbucksissa kahvilla. Taino aviopari valitsi Ice Latte't grandena ja itse otin tutun, turvallisen sekä taivaallisen makuisen Mango-Passion Frappuccinon.
Sää oli melko kiva; lämmin, kostea mutta ei liian tuskallinen. Frappuccino kävi tilanteeseen loistavasti.

Asuntonäyttöjen jälkeen pääsimme takaisin kotiin. Ei menny kamalan kauaa, kun yksi lissuista tuli kiljuen sisälle. Terassille oli päässyt luikertelemaan käärme. Koitettiin tunnistaa sitä. Ensimmäiset arvaukset olivat baby-boa, baby-pyton. Mutta loppujen lopuksi päädyttiin vaihtoehtoon Taiwan Kukri snake. Ei kuulemma myrkyllinen mutta silpoo saaliin sen kulmahampailla. Hyi. Pelottavaa.
Uskalsin ottaa kuvan siitä. Harmikseni kamera oli lojunut liian kauan sisällä viileässä, että linssi sumustui samantien kun pääsin ulos. Pyyhin linssin mutta se sumustui taas, nanosekunissa. Luovutin ja otin pari kuvaa. Tässä teille yksi.

Se oli äksy käärme.

Sain tänään siskoltani ison ison kasan vaatteita. Niin ihania vaatteita, kuola valuu kun ajattelen niitä siellä matkalaukussani. Oah.

Laitoin tänään puhelimen breikille. Nyt alkaa mun parin päivän puhelimeton elämä. Somen käyttöä rajoitan isosti. Pidän vain bloggeria välilehdessä auki. Ehkä jotain spotifya tms. Mutta annan Facebookin, Ask.fm'n, IRC-gallerian sekä Qruiserin olla ihan omassa arvossaan nyt. Välillä saatan käydä Facebookissa katsomassa onko tullut yhteydenottoja tai jotain mutta muuten en. Ja tietenkin linkkaan aina blogin sinne jos postaan jotain uutta!

July 10th
Niin hieno päivä takana. Uskomatonta. Aamu alkoi normaalisti aamupalalla. Mulle oltiin ostettu jo edellisenä päivänä Dragon fruit, jonka sitten tuhosin tänään aamulla jogurtin sekaan. Dragon fruit tunnetaan myös nimellä Pitahaya. Sen kuori on pinkki ja se on sisältä valkosta täynnä pieniä mustia siemeniä! Herkkua, vaikkei oikein miltään maistukaan, haha!
Muuta aamupalalla tarjottavaa oli English muffins, jogurttia, Green tea, appelsiinimehua. Täällä saa valehtelematta parhaimmat aamupalat ikinä. Jes!

Aamupalan jälkeen oleskelimme pienesti sohvalla, yläkerrassa, ulkona, ympäri taloa. Laiteltiin itseämme ajoittain. Olisikohan kello ollut lähemmäksi kahtatoista ennenkuin päästiin lähtemään Pak Kong Au Old Village'sta kohti Hang Hau'n MTR'ää. Siellä hypättiin metroon (Tseung Kwan O Line, päätepysäkkinä North Point). Jäätiin NP'llä pois, hypättiin toiseen metroon (Island Line), jolla pääsimme Central'iin. Kaikki oli niin suurta...

Tää liike oli aivan uskomaton. Kolme kerroksinen. Tiloiltaan suurempi, mitä Jyväskylän Sokos on. Abercrombie&Fitch, olkaa hyvä! Sisäänkäynnin vieressä oli kaksi tollasta kivipatsasta. Itse sisäänkäynti oli todennäköisesti neliovinen. Yleensä iltaisin liikkeessä on mahdollista nähdä miehiä yläosattomissa. Näkyy sixpackit ja muut tyypilliset ja tarpeelliset lihakset. Ah.

Nyt voin ylpeänä ilmoittaa, että olen lounastanut elämäni ensimmäistää kertaa Hard Rock Cafe'essa. Hieno kokemus. Musiikki soi, lounas oli hyvää, sain muistoksi kaks leivissäni ollutta lippua. Ei jokainen pääse Hong Kongin HRC'hen!

Mutta lounaan jälkeen kävely jatkui. Kävimme vierailemassa liikkeessä nimeltä COTTON ON. Sieltä löytyivät tämän päivän vaatteet, sukkia lukuunottamatta. Kuvia olen kollaasinoinut postauksen loppuun. Pahoittelen jo nyt kuvaa uusista housuistani. Parempaa ei tullut. Livenä nämä ovat taivaalliset haaremihousut!

Kävimme COTTON ON -liikkeen jälkeen Gap'n liikeessä. Mun visa electronille liian kallista vaatetta mutta kauniin arkisia ne oli. Kävelimme sellaisen pienen kujan läpi, joka oli täynnä pienen pieniä puoteja sekä kojuja. Se oli tosi hassun näköstä. Eihän Suomessa mitään sellaista ole. Sai Kung on myös täynnä niitä. Etenkin se vanha puoli.

Nyt kuitenkin takaisin Centraliin. Rakastan sen alueen arkkitehtuuria. Mä voisin jäädä tonne oikeasti asumaan. Samantien. Ei tarvitsisi kahta kertaa kysyä.

Aloimme valumaan kohti HarbourCity'yn vievää ferryä. Mentiin sellaista tunnelisiltaa (? eihän toi ole edes sana..) pitkin aika kauan. Sain tosi kivoja pleissejä ottaa kuvia rakennuksista, ja yhden kuvan ihmisistä.
Hauska kuva, ei kamera tarkentanut oikein mihinkään.

Ferryllä meneminen maksoi aikuiselta 2,50HKD eli euroissa noin 25 senttiä. Lippulaitteesta sain muovisen tummanvihreen kolikon, jonka tiputin portin kolosta sisään ja sain vihreän nuolen palamaan itselleni. Olin saanut itseni porttien läpi hienosti ja enää odotimme ferrylle pääsyä. Ja sitten ferryyn istumaan, reunapaikka tietenkin kuvien ottamisen takia.

HarbourCity'n puolella meitä odotti teema-alue. Teemana selvästikin tän hetkiset MM-kisat. Hahmot olivat hillittömän kokoisia ja pilakuvamaisia pelaajista. Oli hauska seurata paikallisia, jotka ottivat toisistaan kuvia hahmojen edessä, vieressä tai jopa samoissa asennoissa kuin hahmot itse!

Lopuksi vielä hahmojen takana oli Hong Kongin suurimman mallin entry, jonka portaista rakentui tuo musta pääkallo-kuva, jossa tekstinä "RISK EVERYTHING". Suu loksahti auki. Mutta tuo suurin kauppakeskus oli oikeasti iso. Kerroksen päästä päähän kävelemiseen saatoi kulua 10-15min kävelyvauhdista riippuen. Mutta siellä oli VANS-liike. Rakkaus.

Ennen Harbour Cityn hylkäämistä (eli taksiin hyppäämistä), haimme Päikyn kanssa Starbucksilta juomat. Päikky otti tavalliseen tapaansa Ice grande Latten ja mä otin uuden tuttavuuden; Rasberry Black Currant frappuccinon. Ei hassumpi makuelämys.

Vihdoin takaisin kotona. Koko päivä kävelty ahkerasti paikasta toiseen. Tyytyväinen ja samalla helpottunut huokaus pääsi, kun istahti sohvalle, heitti kengät pois. Huhhu. Samantien piti nousta sohvalta, kävellä kaksi metriä ruokapöytään dinnerille. Lissut olivat tehneet meille kanan. Kokonaisen kanan. Palotellut sen ja laittanut tarjoiluastiaan. Mutta ei täällä ole ihmeellistä, että ravintoloissa tilaat ruokaa ja eteesi tuodaankin puolikas tai oikeasti kokonainen kana tai kala.

Juomala oli Coca-Cola zero sekä kookosmehua. Kookosmehu ei ollut mun lemppari mutta onnistuin juomaan noin puolet, Tero joi loput! Sain kuulla kamalan faktan liittyen kookosmehuun mutta on parempi olla teille hiljaa siihen asti, että ootte päässy maistamaan tota. Haha!

 Mutta vihdoin siihen mitä olen jo kauan odottanut! Mun vaateostokset. Ensimmäisenä näköjään on mun kallein ostos täällä. VANS'in reppu. Ihanan tilava mutta samalla pieni. Käy hameiden sekä farkkujen kanssa. Mekon sekä hupparin kanssa. Reppu on jollain tavalla naisellinenkin. Mutta tärkeintähän on, että se on ihana? Samalla mun uuden repun pikkutaskusta pilkottaakin mun uusimmat sukat mitkä ostin. Niin superkauniit värit laitettu yhteen. Sukista ylisuperhypersukat!

VANS: reppu 320HKD sukat 45HKD

 Sitten päästäänkin sen COTTON ON-liikkeen antimiin. Tämä huppari nousi heti suosikiksi sovituskopissa. Se on ihan vähän normaalia pidempi eli sitä voi pitää myös legginssien tai sukkahousujen kanssa mutta vain kotona (liian lyhyt keskustaan ilman housuja)! Vaaterakkautta ensisilmäyksellä.
Ostin myös haaremihousujen tapaiset oleskelupöksyt. Ihanat päällä, en hikoile näissä samalla tavalla kuin joissakin mun shorteissa! Mutta sitten mun mukaan tarttui myös kaks toppia, jotka ovat hieman lyhyempiä, tuohon navan ylle ulottuvia. Kangaskassi löysi myös tiensä mun ostoksiin.

COTTON ON: huppari 169HKD

COTTON ON: topit yht 120HKD pökät 119HKD

COTTON ON: topit olivat tarjouksella 2kpl/120HKD kangaskassi 12HKD

Tämä päivä oli menestys. Ainoa miinus oli superpitkät kävelymatkat mutta mulla oli superkivaa. Mun pää lepäs niin hyvin. Keskityin kuvaamaan, ihastelemaan Centralin arkkitehtuuria, tsekkailemaan vaatteita läpi, syömään.
Huomenna mennään aamusta Clear Water Bay'lle uimaan! Emma tulee uutena ihmisenä takaisin Eurooppaan, pohjoismaihin, Suomeen, Jyväskylään. Just wait!