Hey there Delilah! Night of your life. Onko Marsissa lunta?

Otsikkokin kertoo enemmän tän postauksen sisällöstä kuin mun oma pää, vaikka otsikko ei millään tavalla liity tähän. Mun kuulokkeissa soi David Guetta (parin vuoden takaisia muistoja tulvii mieleen). Biisi vaihtu, Maniac - Firewind. Muistan, kun tää laulettiin ensimmäisessä the Voice of Finland'ssa.

Kävin siskon luona Vaajakoskella. Menin just sopivasti dinnerille ja jälkkärikahville. Juteltiin enemmän kuin ikinä ja juotiin vielä kupilliset, lähdin kymmenen jälkeen takaisin Kuokkalaan, kotiin. Laitoin Sonyn DvD-soittimeen Amadeus nimisen elokuvan. "Winner of 8 academy awards including best picture". Ehdin katsoo huikeat 8 minuuttia (tasan!), kun Inka soitti mulle. Siihen se leffan kattominen loppuikin, koska avasin puhelun aikana koneen ja jäin kiinni aina-niin-koukuttavaan sosiaaliseen mediaan.
Inka soitti mulle toistamiseen muutamaa tuntia myöhemmin, juuri ennen Naksun saapumista mun talon eteen. Poltimme Kinkun kanssa tupakat puhelimen välityksellä, puhelun jälkeen lähdin vauhdilla rappukäytävän portaita alas, ovista ulos, suoraan Mazdan ratin taakse. Ajaminen ei ole pitkään aikaan tuntunut niin vapauttavalta ja rauhoittavalta kuin tänään. Kyllähän me ajeltiin melkein viisi (5) tuntia. Käytiin Muuramessa Inkan kanssa tupakalla (kyllä, herätettiin Inka sen kauneusunilta puoli neljä) ja nyt pääsin takaisin kotiin. Yöhön mahtui paljon syvällisiä keskusteluja, nauramista, pyryharakointia, koomaamista ja tupakkataukoja. Mahtava yö, toistamiseen.

Asia vaihtuu lennosta päinvastaiseen. Laitoin päähäni 'dark blonde'-sävytteen. Mun hiukset muistuttaa enemmän ruskeaa. Mutta nämä käy mulle niin paljon paremmin kuin vaaleet. Näytän paljon terveemmältä, elämäniloisemmalta, rentoutuneemmalta. Tuntuu hienolta. Oon taas askeleen lähempänä mun omaa luonnollista hiusväriä. Kohta pääsen tästä hemmetin värirumbailusta eroon.
Mutta mitä mieltä te olette? Tummat vai vaaleat hiukset, kummat paremmat?

Mun pää lyö tosi paljon tyhjää nyt. Toissa yönä nukuin ainoastaan vajaat kaksi tuntia, viime yön kärsin älyttömistä menkka(suoraansanottuna)kivuista. Pillasin puol neljään asti ainakin, varmaan pidempääkin. Nukuin tosi huonosti. Tänä yönä en ole nukkunut ollenkaan. Mielessä pyörii laittoman paljon asioita, liittyen ihmisiin, itseeni, elämään, tulevaisuuteen, luottamukseen sekä todellisuuteen. Hieman mieltä rauhoittaa spotifysta soiva country-genreinen Jewel ihana ääni, musiikki, aksentti. Niin kevyttä, tää tuo pienen kesämielen, mikä pyyhkiytyy aivoista välittömästi katsoessani ulos. Siellä sataa, tuulee, siellä näyttää niin kylmältä.
Mun pitäis kuitenkin uskaltautua tonne ilmastoon takaisin, koska tänään on amstalaisten (+oksa) todistusten saamispäivä. Mutta parempi hakea se tänään kuin myöhemmin kesälomalla. Pitäisi laskea päiviä juhannukseen, että varmasti kerkee ennen opettajien kampuksen hylkäämistä.

Haukottelin äsken ensimmäistä kertaa pariin tuntiin. Oon kyllä yllätävän pirtsakka ottaen huomioon nyt kolme yön unisaldon: huikeat 9 tuntia unta/3 yötä. Wow. Ajamiseen keskittyminen herättelee aivoja vähän koko ajan. Etenkin risteykset, joissa ei ole valot käytössä, joissa porukka saattaa tulla kolmion takaa sun päälle niiden oman huolimattomuuden takia. Traumoja yhdestä kerrasta. Enää en kiihyttele varmoin mielin.

Oon muuten huomannut mun kirosanojen käytön vähentyneen huomattavasti mun nykyisissä postauksissa. Voimasanoja ei näissä enää kamalasti näy ellei mulla ole juuri niskassa kuolematon vitutus, jota on pakko purkaa tekstiin.
Nykyään oon aika rauhallinen, ajoittain. Luulisin. Silloin etenkin, jos on chilli porukka eikä mitään karseeta draamailua ympäriinsä. Mä kyllä taidan olla usein se, joka sitä draamaa synnyttää.
MULLA SOI TAAS MANIAC. MUN SPOTIFY ON PARAS.
Kello on jo yli puolen seitsemän. Voisin tehdä itselleni palveluksen ja mennä suihkuun saadakseni liian paljon aikaa hillua puoli alasti täällä ja bilettää pienivolaisella musiikilla ja suklaarusinoilal hommatun sokerihumalan kanssa. Voisin olla ajoissa tällä kertaa. Onhan sentään todistustenjako. Kiitos amsta kuluneesta puolesta vuodesta! Sain näiden kuukausien aikana enemmän kavereita kuin lukiossa kolmen ja puolen vuoden aikana. Tuntuu aika hienolta.

Vihaan ihmiskuntaa

Mut muna pieni, lähes mitätön.

En tiiä pitäiskö tässä nauraa. Mut parasta oli et mua pyydettiin. Miks mä menisin? Ei mulla sellaseen ole minkään näköistä hyvää syytä. Ei oo tarpeeks hyviä perusteluita mun lähtemiselle. Hauskaa tosin oli Vaajakoskella siskon luona syömässä. Suurin osa perheestä paikalla ja naurua riitti. Millon viimeks olen nauranu noinki paljon. Jälkiruoka oli parempaa kuin liika tulinen itämaine superspicy food. No offense, sekin oli really good. Ihan silmät alko vuotamaan. That was pretty hilarious.

Mä laulan Antti Tuiskua mun huoneessa. Mun huone on pimeenä. Ainoo valo on tietokoneen näyttö ja puhelin. Yksin on totuttu olemaan, tää on aina tätä samaa. Ehkä alan nukkumaan, aamu tulee nopeemmin. Pääsen nopeemmin porukoille lasten sekaan leikkimään, tekemään jotain tän tekemättömyyden sijaan. Tyhjä elämä, tyhjät päivät, tyhjä mieli. Tottunu. Tottunu siihen kaikkeen, mitä elämä, ihmissuhteet yms on tuonu mukanaan. Mikään ei enää jaksa yllättää.

Ihmiskunta on vitun säälittävä. Ihmiset on kiittämättömiä, ei osata arvostaa pieniäkään asioita. Suljetaan ihmisiä pois elämästä, jos niillä on liikaa ongelmia. Ei jakseta auttaa. Itse haluais tosi paljon kuuntelijaa itselleen mutta sitten ei osata antaa mitään takasin. Annat kaikkes auttaakses toista, teet sille pieniä asioita valmiiks hyvää hyvyyttäs ja kerran sanot 'ei'. Done. Helvetti irti ja tää oli tässä. Mulla on ihmisviha, porukan käytös ei sitä lievitä. Vihaan porukkaa koko ajan vaan enemmän. Hyvät kaverit, siskot, veljet, perhe erikseen. Tuntemattomat, puolitutut, tutut.. Palakaa tuhannen auringon voimalla palavissa helvetin liekeissä - mua ei kiinnosta.
Miksi ees kiinnostais? Meitä on kaks ihmisryhmää. Ne, jotka ei tyydy mihinkään. Ja ne, jotka tekee kaikensa toisen puolesta. Yleensä, esimerkiksi parisuhteissa, toisensa löytää kaksi saman ryhmän edustajaa ja tuli irti. Troijalainen täynnä paskaa ja sotaa. Haluan sen ajan takaisin, kun kaikki yli hyvin ja äiti anto mehujään, jos satutti polven soralla kaatuessaan.

Antti Tuisku soi vieläkin, en tosin jaksa enää laulaa mukana. Kuulostaa kamalalta, koska samalla mulla olisi pakottava tarve mennä erittämään paikallis ureaa. Vedet tulee silmistä, mutten millään viitsisi liu'eta minuutiksi koneen edestä. Curious.
Mun puhelimen taustakuvana on naisen pylly, takareidet sekä pohkeet. Ympärillä kettinkiä. Varsin seksikäs kuva. Himoitsen tota takamusta. Haluan. Voisin haluta nähdä edes unia siitä. Mutta ehkä tyydyn sen ihailuun mun puhelimen kautta. Toinen asia mitä ihailen on mun maha. Ai perkele. Reilun puolen vuoden aikana lähtenyt noin 12 kg ja se näkyy. Mun vatsasta pystyy hahmottamaan mun pienen pienet lihakset, jos oikein tarkkaan kattoo ja ajattelee "on siellä jotain". Oon ihaillut tota kuvaa jo jonkin aikaa. Mutta ehkä mun olisi aika mennä takaisin höyhensaarille. Mua huudetaan sinne takaisin. Harmillista, ettei ole nälkä. Olisin voinut ihan hyvin käydä tekemässä pastaa ja syödä. Ehkä jätän senkin huomisaamulle. Mitäpä tässä muuta. Menen ehkä sinne kuselle nyt.

The future always changes

En oo ikinä itkeny näin useasti viikon aikana.
Missä se ennen ollut täydellisyys?
Miks me palataan takas siihen samaan kuvioon mitä meillä aikasemmin oli?
Me ollaan tuhoontuomittuja.

I have never cried this much during the week.

Where's the perfection we had earlier?

Why are we going back to the same fig we used to have?

We are so doomed.

Katon kotona yksin Twilight Sagan ensimmäistä elokuvaa; Houkutusta. Vapaus katsoa filmiä ilman tekstitystä. Tuntuu kivalta. Englantini pääsee taas kehittymään huippuunsa. Saan kuunnella Nightwishiä. Saan kuunnella musiikkia, olla koneella ja katsoa leffaa samaan aikaan. Siihen vielä päälle whatsappsilla juttelu.

 En tunne itseäni enää. En ole tuntenut pariin viikkoon. En jaksa enää välittää. Puhun mutta en oikeasti anna sen häiritä. En pidä itseäni minkäänlaisena auktoriteettina. Annan asioiden mennä. Ehkä taas tunnen itseni. Pitää näköjään tutustua uudestaan. Ensin juon mun kinkkusiskon kunniaks. Inka täytti tänään KAKSKYT VUOTTA. Huomenna bilebile :)

mä saan sut pettymään aina uudestaan

Toistetaan sitä samaa vanhaa kaavaa.

Kaavoihin kangistunut?

Ei saada muutettua tapaa toimia.

Oon ollut hassun herkillä varmaan viimiset pari viikkoo. Mun herkkyys kärjisty viikonloppuna. Juttelin Inkan kanssa puhelimessa, makasin sängyllä puoli-istuvassa asennossa, katsoin mun huoneen verhoja ja sanoin Inkalle "melkein alan pillaamaan, koska mun verhot on päin persettä tossa ikkunassa roikkumassa".

Toivon et oisin sokea

Mä en ole kirjoittanut tänne niitä pitkiä pääsiäislomia edeltävän ke-to yön jälkeen. Mä olen ollut kipeänä, maannut kämpillä, kuollut henkisesti, hukannut mun sosiaalisen elämän. Olen omistanut kuumetta, yskää sekä nuhaa. En millään meinaa saada kaupattua tätä tautia kenellekään mutta nyt sieluntappajacombotoverukset (aka. kuume, yskä, nuha) ovat alkaneet mukavasti liukenemaan muihin ympäristöihin lomailemaan. Mun keho on lomakohteena jo turhan läpikaluttu ja kulutettu.

Vappu oli tossa pari päivää sitten. Juhliko kukaan? Mä juhlin. Oltiin taas porukalla kirkkopuistossa (ja hyi miten paljon meiltä jäi jälkeemme roskaa...). Ennen vuorokauden vaihtumista suurin osa porukasta oli hävinnyt jäljettömiin tai sitten tivoliin. Kun jäimme Jaskan kanssa kahdestaan, päätimme mennä kuokkalaan jatkamaan juttelemalla syvällisiä eli polttamaan tupakkaa ja puhumaan todellisuudessa siivoamisesta. Meillä oli hauskaa. Keitimme liian tulisen polttavan valkosipulisia vihreitä papuja, kalapuikkoja sekä hermaa pannulla. Nam. Paitsi ne tulise polttavan valkosipuliset vihreät pavut.

Vaihdoin isäni asuntoautoon tänään kesärenkaat. Ulkona tuuli tosi ikävästi ja oli vilu. Päälleni mahtui tänään H&M'n mallistoissa oleva tummansininen ja valkopilkullinen mekko 34-kokoisena. Tuntu aika voittajalta. Siltikään en tuntenu itseeni tarpeeks hoikaks. Tai niikun ihanku ei täyttäisi sosiaalisen median luomia kriiterejä. Tuntu tosi julmalta olla pikkumekkosillaan sovituskopissa katsomassa itseään peilistä ja tajuta oma riittämättömyys. Maailma on julma. Se ei sääli ketään, joka joutuu sosiaalisen median (median ylipäänsä) omakuvan muokkauksen kohteeks.
...
Tuntuu idioottimaiselta kirjoittaa tällaisesta asiasta, kun itse olen kyseisen ilmiön uhri.