Till I break

Kai olis jo aika kirjottaa taas. Kuuntelin aamulla Lana Del Reytä, istuin kuumeisena sängyllä. Sain päätökseen L-koodin kolmannen tuotantokauden. Elämä loppu siihen. Roope pääs koulusta joskus puol yks ja tuli mun luokse. Mentiin keskustaan kolmen aikaan. Ihmisten oli tarkotus tulla sinne mutta ne unohti. Jusu etenkin. Mua rupes ärsyttää niin paljon. Mun teki mieli huutaa, vetää kunnon itkupotkuraivarit.
Petu tuli onneks jossain vaiheessa sinne. Saatettiin Roope bussiin ja lähettiin siitä Petun luolaan kattomaan leffoja. Katottiin illan aikana kolme leffaa; Human centipede, Rock of Ages (näin ton varmaa jo neljättä kertaa) ja Slither.


Human Centipede (2009)

Sairas. Oikeesti, ei ollu kaukana ettei ois lentäny lervat pitki Petun sänkyä. Se tohtori oli pelottava ja niin sekasin olevan näkönen, et pelkäsin sen sekavuuden tarttuvan itteeni tän koneen näytön läpi. Hyi, kuvottavaa. Okei, tosi mielenkiintonen leffan idea. Mut rupesin vähän miettimään sen ohjaajan mielenterveyttä. Ja sitä, miten tommonen leffa saattaa vaikuttaa joihinkin oikeesti psyykkisesti epävakaisiin ihmisiin. Joku saattaa viel yrittää jäljitellä tota leffaa. Hui. En kyllä halua nähä tota leffaa enää uudestaan. Haluan pitää ruuat mun sisällä.

Jos kolme ihmistä liitetään toisiinsa leikkausten avulla, tarkoittaako se, että niistä tuleekin kolmen yksilön sijaan yksi? Huma Centipede oli järkyttävä elokuvakokemus, alkoi oksettaa jo siinä vaiheessa, kun tohtori alkoi selittämään uhreilleen suunnitelmaa, miten hän aikoo yhdistää ne kolme surkeaa ihmistä toisiinsa. Ommellen suita perseisiin. Real madness.

Toisaalta, vaikka leffa olikin sairas, se oli hienosti toteutettu. Ohjaus oli hieno. Ainoo pieni juttu, mikä sai mut nauramaan oli se kohta, kun poliisit palaavat sen tohtorin luokse etsintäluvan kanssa ja loppupeleissä ensimmäinen poliisi ammutaan, toinen poliisi menee sinne allashuoneeseen myös. Miksei se jälkimmäinen poliisi ampunut sitä tohtoria samantien? Miks se meni ensimmäisenä sen kaverin luokse, joka makas altaassa veressä, kuolleena?
Tai sitten melko alussa tapahtunut kohtaus. Toinen tytöistä pääsee karkuun. Jos sillä oli mahollisuus juosta pakoon ja esim hakea apua, miks se lähti pelastamaan kaveriaa? Joo, kaveria ei jätetä, mutta jos ei oo mahollisuuksia selvitä talosta tai tontilta ehjänä niin miks riskeerata? Pari tommosta itelleni tosi hassua kohtaa iski silmään. Mutta, en mä mikään arvostelija ole. Mielipiteen vain kerroin.
Suosittelen kuitenkin, jos oot tän tyylisten elokuvien ystävä. Eli, jos Saw:it ja Hostel:it lämmitti sydäntä suurestikin niin anna palaa! Todennäköisesti lämpenet tällekin.

Rock of Ages (2012)

Rakkaus. Niin suuri rakkaus. Niinku mä jo aikasemmin oon mun blogissa kertonut ihalevani Tom Cruisen esittämää Stacee Jaxxia. Se on hahmona niin ihana, karismaattinen, sekasin, hauska, unohtumaton. Leffan biisit on parhaimmat valinnat ja näyttelijöiks valittu just oikeet ihmiset. Ja se, että Tom Cruise oikeesti osaa laulaa. Apua. Sulin, tulin, sekosin. Siis jotain niin eargasm.

Pikkukaupungin typy lähtee ettimään kuuluisuutta Losiin. Moni muukin on maineen perässä. Tuttu juttu Los Angelsissa.
Kadun päässä on baari nimeltä The Bourbon, rockin sammumaton sydän. Valtion hallitus tosin on aikeissaain katkaista käärmeeltä pään eli toisin sanoen, tuhota The Bourbonin, mitä kautta toivovat myös Rockin aikakauden valuvan kuiviin. Ei taidakaan olla niin helppoa, kun valtion päämiehen vaimo onkin Stacee Jaxxin vanhoja tuttuja.

Tää elokuvatuotos on huumorilla maustettu musikaali, johon ei kyllästy. Itse en ainakaan. Rakastan tätä. Biisit, niihin tehdyt koreografiat on huikeet. Niin sanottu pahiskin löytyy ja Stacee Jaxx on sisimmiltään ihan kiva, vaikka pahalta pyllyltä vaikuttaakin alkuun. Apina nimeltä Hey Man on varsin suloinen ilmestys ja saanut osansa huumorista.
Mä en oikeen osaa kertoo tästä leffasta muuten, voisin hehkuttaa tätä, vaikka kuinka paljon. Koko ajan. Tää on vaan joku niin suuri filmi, tää on muuttanut mun musiikillista korvaa. Oon ihastunut yli kaiken Bon Joviin, Scorpionsiin, Whitesnakeen.. Aösldkgöjlk. Lisää kiitos, koko ajan vaan lisää!
Suosittelen lämpimästi ihmisille, jotka tykkäävät 80-luvun rockista, huumorista, romantiikasta, pienestä draamasta ehkä. Kaikki noi yhdistettynä; bueno. En mä osaa enää muuta sanoa. Ehdottomasti tähän mennessä hauskin musikaali. Ei sentään upein, koska Les Miserables. Mutta tää on hienosti perässä. Jotenkin ehkä muista musikaaleista poikkeava. Ei poppibiisejä, mitä yleensä kuullaan.

Slither (2006)

Ällöttävä, surkea, oksennus. Epätodellinen pelkästään jo sen alkutoukan perusteella. Surkeaa tietokonekikkailua. Vaikka elokuva onkin jo vuodelta 2006, olis voinu odottaa vähän korkeempi tasosempaa tietokoneanimaatiota. Oli nimittäin melko robottimaista.

Se, että meteoriitin sisältä tullut olento siirtää itsensä jonkin sortin piikin avulla ihmiseen ja alkaa levittäytymään pitkin kylää sitä kautta. Ei vaan jotenkin käy mun tajuntaan. Sitten se "tartunnan" saanut mies "panee" erästä naista kehonsa sisältä tulevilla piikeillä (oikein sanottuna se mies ehkä muni pikkuolentoja sen naisen kehoon niitten piikkien kautta..).

Okei, kyseessähän on kauhukomedia. Kahdesti säikähin, muuten nauroin tai yökin. Ensinnäkin se matomiehen visuaalinen toteutus oli järkyttävä, jäykkä, luonnoton, tuskallinen.

Jos oot kauhukomedian superfani ja sun on pakko kattoo kaikki siihen kategoriaan luokitellut elokuvat niin tässä ois yks. Mutta, jos yhtään epäilet kiinnostustas tätä leffaa kohtaan, jätä kattomatta. Et häviä oikeasti mitään. Mun teki mieli lopussa itkee, koska surkeuden huippu. Kaunatkin on nautinnollisimpia, ehkä jopa hieman aidompia. Mikä siinä on, ettei osata tehdä kunnon kauhuleffaa. Yhden kunnollisen oon kattonut. "The haunting in Conneticut". Oli sen verran ahistavaa matskua, etten uudestaan katso. Yksin ainakaan.
Anygays, tässä Petulla jillaan. Se hölmö jo nukkuu, pitäis varmaan itekkin kohta. vähän ehkä alkaa nuutumaan ja silmät painuu kii. Kuuntelen vielä hetken musiikkia, sitten painun pehkuihin.

Joo, semmosta tänää. Taino eilen.

Nyt lauantaina jotain muuta jännä kehitellään tod näk.

See ya, love ya <3

You're my neverending dream now

Parin päivän sisään on mahtunu ihan liikaa itkua ja vähäsen naurua. Asiat on johtanu toisee ja loppupeleis ainooks vaihtoehoks on jääny se, mitä eniten pelkäät sun suhteelle. Hassuinta ehkä on se, että Roope sano "jos sä vihaat mua nii kerro mulle sit jooko syy siihen". Mä en vihaa sitä. Mä oon suurimmaks osaks aiheuttanu tän kaiken. Itteeni mä tässä vihaan, jos jotaki. Musta tuntuu, et rakastun siihen ihmiseen joka kerta ku nään sen nii uudestaa ja uudestaa. Se ei vaan lopu. Ihanko perhosii menis mahas sillee tuhansia, miljoonia.

Aina sanoin itelleni, että mä parannan nyt käytöstäni. En menettäis sitä ihmistä. En osaa pitää lupausta itelleni. Aina se pettää jossain pisteessä. Mun tekis mieli heittää jokainen vaate levälleen mun huoneessa, hajottaa paikkoja, kuunnella surullista musiikkia ja syödä suklaata. Mut millä ostan, kun ei oo rahaa. Indeed, en millään. Enkä lähe huoraamaan keskustan pikkukujille rahan takia.

Mun tulee ikävä sitä kosketusta. Mä tunnen edelleen kuinka mun mahanpohjasta ottaa kun se pussaa mua. Se tunne on liian ihana unohdettavaks. En mä pysty unohtaa sitä muutenkaa. Kukaan ei oo saanu mulle samanlaista oloo ku Roope. Ei kukaan. Kirjaimellisesti, enkä nyt valehtele. Mun rakkaus sitä kohtaan tuskin koskaan sammuu, en oo ikin tuntenu tällei mitään _näin_ voimakasta.

Vaikka epätodennäköseltä se tuntuukin mut mun mielessä on tällä hetkellä kaks asiaa. Hommaan itteni kouluun viikon päästä ja tuntee kuinka mun unelma toteutuis. Se unelma on se epätodennäköisin osa. Eihän sitä siis ikinä tiedä mitä elämä tuo tullessaan mutta silti. Tuskin koskaan enää saa mun elämää kokonaisuudeks. Koskaan.

Iskekää mua puukol niskaan.

Rock you like a hurricane

Helsingissä ollessani katoin Rock of Ages leffan varmaan kolmesti. Ei huono saldo. Mut mä yksinkertasesti rakastuin siihen musiikkiin ja hahmoihin. Etenkin Stacee Jaxx oli ihana, saattaa johtuu tosin siitä, että Tom Cruise.. Mutta toisaalta, hahmonakin Jaxx oli tosi hauska ja karismaattinen. En tiedä. Rakastuin.

Oon ladannut melkeen koko leffan soundtrackin mun puhelimeen. Kuuntelen niitä biisejä non-stoppina. 

Haha. Tää on kiva, istuu junassa takasin kohti Jyväskylää. Mulla on asemalla vastassa paras ihminen. Ja se tulee mun luo. Mulla on ollu sitä niin ikävä, vaikka en siitä nyt koko aikaa ookaan hänelle sanonut. Nää on ehkä elämäni pisimmät kolme tuntia ikinä. Tää odotus. En osaa ollenkaa ennustaa mun reaktioo jälleennäkemiselle tällä hetkellä. Saatan alkaa itkee, saatan nauraa, saatan hysterisoitua. En mä tiedä. Onnellinen oon, se on varma.

Enää reilu 2 tuntia. Kohta mä oon siellä missä mun kaveritkin, mun elämä. Pääsen nauttimaan mun sairauslomasta Jyväskylään. Cool. Ei siinä, rakastin olla Helsingissä mun siskon luona joo, mutta kyllä se koti tuntuu aina kodilta. Se on hassua se.

Voisinpa vaan olla pian pois tästä junasta. Tää on savuton juna (niiku kuulemma nykyää kaikki) ja Tampereel on pakko harrastaa pikatupakointia. No, ei oo enää ku reilu 1,5h niin oon JKL ja nään rakkaan. Tuntuu höpöltä, et se on kohta taas aina siinä eikä tarvii ain skypetellä. Voi ei apua, vähän jännitän Roopen reaktioo ku se näkee mut. No, kohta se selviää. Jeee !

Hyvin näyttelet sen, ettet tahtois enempää

En tiedä johtuuko tää siitä, et on _se aika kuukaudest vai mitä hä. Oon liian herkkä nyt. Liian herkkä kivulle, itkulle, tuskalle, ilolle, naurulle, ahistuneisuudelle, ikävälle. Katoin äsken elokuvan; Rock of Ages. Siinä oli tosi ihana tarina kahen nuoren välillä. Loppua kohden katsominen meinas käydä mahdottomuudeks, koska kyyneleet. Mä en tajua, mikä siin oli et pisti ihan itkuks. Kai se toisen kosketuksen kaipuu. Se, et toinen oikeesti välittää. Haluaa koskee suhun, näyttää pelkällä kosketuksella, että sä oot se, jonka hän haluaa.

Tosta tulikin mieleen. Mulle oli tullut kysymys spring.me'ssä TURN ON'sta. Tein listan ja heti tuli ano kehumaan, kuinka ihana lista mulla oli. Mä en todellakaan tiedä kiinnostaako teitä nähä se lista mutta mun pää on tällä hetkellä tosi tyhjä enkä oikee keksi muutakaan älykästä.

 Tollasia, mitä te tykkäätte? Onko tämmönen ees soveliasta laittaa blogiin? Mä en tiedä. En ainakaan nyt. Voi olla, että mä häpeen tätä postausta huomenna yli kaiken. Mutta mun ei todellakaan ole aikomuksena poistaa tätä. En, vaikka kuinka hävettäis. En mä siin voita enää mitää. TURN ON'it on ihan luonnollinen ilmiö ihmisillä. Jokaisella on jotain. Ei varmaan ole yhtäkään ihmistä joka ei lämpeis jostain. Nomutta joo, kertokaa mielipidettä. Ei nyt siis sillä, että jotain huomioo tällä hakisin ja haluisin, et kertoisitte onko tommosista lämpeemine normaalia, nah. Koska siis, ei semmoi oo oikei. Jokaine ihmine lämpee iha eri asioista. Voisin oikeestaan haastaa mun lukijoita kertomaan ainakin kolme omaa TURN ON'ia. Ihan vain mielenkiinnosta. Älkää ujostelko, repäskää vähäsen. Kerrankin. Love you guys. Te, ketkä nyt tätä luettekaan. Teille anoille iso kiitos kommenteista, hyvistä vinkeistä ja pyynnöistä. Tähän postaukseen tulee musta uusin kuva, koska viime postauksessa ano pyyti enemmän kuvia musta itestäni. Tässä on.

There you go. Kyllä, mun tissit näyttää tässä tosi isoilta verrattuna irl. Mut se on ihan okei. Älä kommentoi, jos sulla ei oo ku negatiivista sanomista. Tosin kommentit, joissa osaat antaa palautetta asiallisesti etkä haukkumalla tms niin on tervetulleita. Jos on jotain hyvää sanottavaa niin anna palaa !

I walk this empty street, on the boulevard of broken dreams

Mä heräsin tänää yheltätoista ja päätin, et tänään mä liikun tota lähipuistoo pidemmälle. Okei, löysin itteni sitten loppupeleissä Helsingin keskustasta noin kello puoli kolme. Pyörin kampissa puol tuntia ja Nana laitto mulle viestin, että jos tulisin steissille sitä vastaan. No mitäpä mä muuta olisin keksiny.... Nothin'. Lähin siitä sitten metrolla steissille (istuin metrossa jopa minuutin) ja menin laiturin päätyyn oottamaan, että Nanan ja tän jonkun kaverin juna saapuis.

Me pyörähettiin Forumis hakemassa Nanalle huppari, mentiin siitä sitten kampin edustalle pyörimään ja istumaan. Siinä oli jotain Nanan kavereita ja kaverin kavereita. Nanan junaseurana oli Jori ja sillä oli skitta mukana. Joku Nanan kaverin kaveri tuli siihen. Rakastuin sen tatuointeihin ja tyyliin. Hui apua. Siin se sitten pyyti Jorilta skittaa, et kokeilis vähän. Se tatuoitu tyyppi soitteli siin biisei ja laulo niitä. Tuntu jotenki tosi epätodelliselta tilanteelta. Siis se, että porukassa on elävää musiikkia, tuttuja, jutustelua ja naurua. Oli jotenki tosi jees meininki. Never before felt that in HKI.

Mutta, mulla on edelleen se yks henkilö.. Noin 300km päässä musta. En tiedä tarkalleen sen olin paikkaa tällä hetkellä. Mutta siellä se on. Mä saan sen vittuuntumaan muhun. Silti se jaksaa sanoo samat asiat tuhanteen kertaan. Oon paranoid, enkä mä voi sille mitään. Okei, voin opetella hillitsemään sitä. Mutta se ihminen on se yks ja ainoo, jota rakastan. Jonka kanssa haluan elää. Mä en tiedä tietääkö se. Toivotaan.

Se ihminen on one and only. Muita en halua. Mä tuun vihaa itteeni ehkä eniten, jos mun pitää päästää siitä irti. Asioille ei joo voi mitään, ne tapahtuu jos ovat tapahtuaksee. Se on okei. Mut jos mulla on mahollisuus vielä. Mä haluan saada tietää varmaks sen mahdollisuuden olemassaolon. Mä haluan hyödyntää sen. Ja tällä kertaa mä vittu todellakin hyödynnän. Mä en todellakaan halua epäonnistua nyt. En. En. EN.

pushing against the wall, kissing down there

Mulla on tällä hetkellä ihan ok olo. Jopa semmonen, että ehkä mä oikeesti haluankin tulla _ihmisTEN_ takia takas Jykylään. Puhuin Petran kanssa puol tuntia, oli tosi kiva keskustella jonkun kanssa. Purkaa vähäsen. Ei sillä, kyllä mä täälläkin oon saanu puhuttua tosi paljon mun siskon kanssa ja tää "loma" on loppupeleis todellakin tarpeellinen/hyödyllinen, miten se nyt sanotaan. Anyways, feeling great atm and just wanted you to know that. Haha, isn't that great :D

Nojoo, flippasin tänään kyl aika pahasti tosi turhasta asiasta ja tajusin senkin taas jälkikäteen ku mulle asiasta soitettiin parin mutkan jälkeen. Ku puhelu loppu, mä purskahin kirjaimellisesti itkuun enkä nähny sitte hetkeen et mihi kävelen.  Ja siis se flippaus oli täysin turha. Mut silti oli pakko vetää kilet. Mitäää......? En oikeesti ehkä osaa elää itteni kanssa enää.

Ehkä on jo aika irroittaa, kai saa nyt luovuttaa

Ole rauhassa, tiedät mä sua seuraan

Kävin äsken ruokasavuilla tossa vieres olevas puistos. Tuli niin semmoi olo, et ois helpompi olla poissa. Metsässä yksin pimeessä huojumassa, unohdettuna. Tuntu, et kaikki lahois käsiin ilman mitään suurempaa syytä. Nojaa, ihan v***n sama. Mua ei jaksais kiinnostaa nyt. Haluan skypettää ihmisille, taino ihmiselle. Nukkua ja syödä. Huomenna voisin olla siskon asunnolla koko pvän. Mä jaksa mihinkää liikkua. Ei oo mun ilta tänään. Ei oo varmaa huominenkaa. Mut siihenkin on vielä aikaa. Vähäsen.

Sori et oon tämmöi kauhee surku nyt olli pari päivää. Mä voisin lopettaa tämmösen itkuilun, ei se auta yhtää mitää. Mä en itke enää. Lupaan. Jos alan taas vaihteeks itkemää täällä nii sanokaa, let me know. Lopetan sen. Tää postaus on viiminen tämmönen. Kiitoshei.

Luminous intensity

Helsinkiloma sai hienon alotuksen eilen illalla, kun saavuin taksilla Peukaloisentien luolaan mun siskon luokse. Mulle oli valmiiks lämmitettynä savulohipastaa (namnam) ja jutusteltiin asioista Nipen kanssa. Lilja oli nukkumassa jo (kuulemma nukahtanut just ennenku saavuin taksilla alaovelle).

Illalla jutustelun jälkeen Niina alkoi menemään jo nukkumaan ja itse siirryin pikkuhuoneeseen skypettämään rakkaimman kanssa. Oli ihana nähdä. Hän näytti onnelliselta. Just sillonku itse en oo lähimainkaan. En sitten tiedä miten tohon pitäis reagoida.. Nojaa, annan toiselle aikaa olla nyt rauhassa, onnellisena. Kohta mä oon taas siel porukois pyörimäs mukana, eikä musta pääsekään taas hetkeen eroon.
Mut ite hän haluaa mun kanssa skypettää, eikä mulla todellakaan ole mitään sitä vastaan.
Oikein ootan, millon me taas skypetetään.. Hän ilmoittakoon mulle sitten. Mutta eilen illalla kun skypetettiin, meil oli hauskaa. Taino mulla ainakin oli. Haha. Skypehetken jälkeen soitin vielä Roopelle, ku menin iltatupakalle. Raukka oli niin väsyny, et rupes pilkkii siin vaihees ku kävin iltapesuil ja vaihoin vaatteet. Päästin sen nukkuu. Toivottavasti nukku hyvin.

Mulla on ikävä sitä, kun se nukku mun vieres. Vaikka ei siitäkään niin kauheen pitkä aika, silti. Se oli mun lämpöpatteri. Aina se pysy mun vieres, vaik kui nuijin sitä unissani. Vaikka kui mä höpötin ja pidin pornoääniä tai yskin, silti se siin nukku (tai ainaki makas). Mä toivon, et saan ton kaiken viel takasin. Ei, en pelkää jääväni yksin. Selviydyn tälleenki, mut se kanssaeläjä on aina ihana asia. Etenkin, jos rakastaa sitä ihmistä enemmän kun mitää. Joo, mä olen tehny aivan helvetin paljon virheitä tässä suhteessa. Ja mä oon valmis muuttumaan omaks itteni takasi (oon varmaa jo alkanu muuttumaanki), oon valmis tekee sen ihmisen takia ihan mitä tahansa. Mutta, niinkun mun sisko sano eilen "Jos kaks ihmistä on tarkotettu olemaan yhessä, niitten suhde kestää tämmöset ja asiat saadaa selviteltyy puhumalla ja tutkiskelemalla ja ne kaks ihmistä myös sillon on yhessä."
Nomuttajoo, antaa nyt olla. Annetaa asian mennä omalla painollaan eteenpäin. En mä voi vauhdittaa tätä nyt. Pilaan vaan enemmän.

Tällä hetkellä oon Jaskan koululla chillailemassa ATK-luokassa. Nyt lähetään liikkumaan bussiin ja siitä Jaskalle. Siellä on Siiri ja kissoja (kai).
Heihei.

Vihaan teitä.

When I look at you, I see the pain in your eyes

Ja oon pahoillani siitä. Musta on muotoutunu täydellinen kusipää tosi lyhyen ajan sisällä enkä todellakaan halua olla tämmönen. Haluan rakastaa niinkuin ennen, haluun hypätä ajassa taaksepäin.

Mä onnistun pilaamaan mun omalla käytöksellä niin paljon asioita, enkä edes eka sitä ite huomaa paitsi sitten, kun toinen on kävelemässä mun viereltä pois. Miksen mä ikinä opi pitää kii niistä, jotka on mulle tärkeimpiä. Rakkaimmat ihmiset, ne mä työnnän aina aikanaan pois mun elämästä. Ja arvatkaa saanko niitä takasin? En. Mikä siin on, etten pysty olemaan ku ihminet. Mä haluan olla normaali mun ajatusmaailmaltani, rakastaa mun rakkainta, ku viimistä päivää, ihanku en näkis sitä seuraavana päivänä. Mut ei, mitä teen. Oon kylmä, etänen, työnnän sitä koko ajan pois. Satutan sitä ihan vitusti enkä osaa lopettaa ennenku on liian myöhästä.

Ota kuva että sinut siinä nään 

nyt mä tahdon todisteen 

lähetä se heti mulle kännykkään 

mä tahdon tietää missä meet 

Mä en ole sulle mustasukkainen 

vaikka niinkin luulla vois 

sain sairaan rakkauskohtauksen 

et silmistäni saisi olla pois 

Oon itkeny koko matkan Jyväskylästä asti. Ollaan kohta Tampereella (taino puolen tunnin päästä...) ja vielä tästä pari tuntia niin pitäis olla Helsingissä. Tavallaan tosi vapauttavaa päästä Jyväskylästä pois, suht kauaski jopa. Mut taas toisaalta tuntuu niin väärältä jättää Roope Jyväskylään. Meillä on asiat kesken mut ehkä on hyvä antaa sille ihmiselle aikaa miettiä itteesä, mitä hän haluaa elämältä ja kenen kanssa. Mä en voi hänen päätää alkaa kääntämään. Asiat saa mennä nyt omalla painollaan, vaikka kauheelta se tuntuuki..

Mä en oo onnellinen, jos sekään ei oo. Mä satutan sitä koko ajan, ihanku en osais lopettaa. Vihaan tällä hetkellä itteeni tosi paljon just ton takia, ku satutan. Oikei revin sitä auki. Mä haluan lopettaa, mä rakastan sitä ihmistä. Jos me erotaan, mul on semmoi kutina et oon ainaki 10 vuotta sinkkuna. En mä kykene seurustelemaan enää. Haluan kaiken olevan taas hyvin. Niikuin kuukausi sitten.

Mä veikkaan, et tää mun äkkilähtö Helsinkiin tekee hyvää, vaikka siis sattuu ihan vittuna ja haluisin vaa halata Roopee ja olla sen vieressä. Toivoo, et kaikki asiat järjestyis. Mä haluisin huutoitkee. Mä haluisin riehua, purkaa kaiken seiniin. Tehä jotain, mikä poistais tätä oloo. Mä en todellakaan halua, että meistä tulee vaan kavereita. Se on mun paras kaveri ja se tietää musta lähestulkoon kaiken. Mä haluan pitää sen mun vieressä. Mut mä en voi vaikuttaa asiaan tällä hetkellä. Paitsi olemalla oma itteni.

Sua palvon yöt valvon 

Ja kaipaan viereesi sun 

Miks teen näin kaiken väärinpäin 

Olen ollut neuvoton 

Yhtä tyhjää kavereiden neuvot on 

Onko myöhäistä nyt tää 

Mä haluaisin vielä yrittää 

Olisi niin tyhmää, kaikki hyvä pois heittää 

Taas yritän, mut sanat ei riitä 
Vaikka kuinka selitän 

Mä en todellakaan tiedä mitä tehdä tällä hetkellä.

Sanot, että sä et kuolemaa pelkää

Leijut ilmassa, kun jalat lyö tyhjää

LIAM on ihana

Ei muuhun kiinnostusta vähääkään