Mun elämässä on asioita, joita en muille halua kertoa

Ehkä paskin vertauskuva on verrata pettämistä viiltelyyn. Anteeks mut mitä? Noita kahta asiaa ei vaan voi verrata, ei. Mä en tajua kui kieroutunu ajatusmaailma tällä ihmisellä on ton asian suhteen muttakun kuulin siitä, mä aloin itkemään. Viiltely on mulle edelleen arka asia ja etenkin se, että kuulen mun viiltelystä jonkun toisen suusta sattuu eniten. Eikö ihmisillä ole minkään näköstä tajua siitä mitä kerrotaan ja mitä ei. Mistä puhutaan kahvilla ollessa ja mistä ollaan turpa niin vitun rullalla. Mulla valuu kyyneleet tässä samalla ku kirjotan tätä. Se on okei, oon alkanu jo tottuu tähän ainaiseen itkuiluun. Mä en enää tiedä asiaa mistä en itkis. Kaikki surullinen alkaa itkettää. Kaikki asiat, mitkä iskee mulla arimpaan paikkaan, itkettää.

Ehkä te pidätte mua outona, heikkona, ääliönä mut mua ei kiinnosta. Mä oon vihdoinkin oppinu näyttää mun tunteita paremmin jotenka mä aion pitää tästä taidosta kiinni. Vielä vuos sitten mä ajattelin olevani tosi heikko jos ees näytin sen tuskin mun sisällä. Vielä keväällä en kyenny itkemään melkein ikinä. Asiat on muuttunu, nykyään musta kyllä huomaa (, jos yhtään osaa ihmistä lukea), jos sattuu.

En tiiä miks toi viiltely asia iski liia kovaa ja ilkeesti mut se on mulle vaan edelleen jollain tasolla liian vaikee asia. Se oli mulle vaikeeta päästä siitä eroon ja nyt kun oon päässy eroon nii sitten siitä revitään jotain outoja vertauskuvia ja muuta paskaa. Mua ei jaksa kiinnostaa. Te ihmiset saatte mut tuntemaa itteni niin sairaaks välillä, että mä haluan vaan kadota.