Näitä on miljoonia

Miljoonia luonnoksia kirjoituksista, joita olisin halunnut julkaista. En ole saanut mitään valmiiksi. Koulu on vienyt suurimman osan ajastani nyt lähiaikoina ja olen koulupäivän jälkeen niin poikki, etten jaksa alkaa pohtimaan blogiin kirjoittamista.

Nyt on kuitenkin uudet tuulet ja meininki on energinen. Mulla alkaa yo-kirjoitukset keväällä 2016 äidinkielellä ja terveystiedolla. Kirjoitukset jatkuvat syksyllä 2016 englannilla ja ruotsilla ja tarkoituksena on valmistua ylioppilaaksi jouluna 2016. Mä olen tosi innoissani, haluaisin jo nyt alkaa lukemaan terveystietoa ja odotan mielettömän paljon kolmannessa jaksossa toteutuvaa ÄI6-kurssia. Aikoinani, kun kirjoitin lukiossa, ajoitus oli väärä. Motivaatiota ei ollut ollenkaan, lähin kirjoittamaan lukematta. Kyllähän mä läpi pääsin jokaisesta, mutta parempaankin olisin pystynyt. Nyt tosin on aivan eri fiilis kirjotuksista. Niihin ei mennä ajatuksella "lukematta läpi" vaan niihin täytyy valmistautua kunnolla. Vielä minusta ylioppinut tulee!

Ajatus tulevaisuudesta pelotti mua vielä vuoden 2015 alussa. Ei pelota enää, ei ole hetkeen pelottanut. Olen varma mun tulevaisuudesta ja olen valmis ottamaan jokaisen haasteen vastaan, mitkä on tarkoitettu minulle saavuttaakseni sen, minkä haluan. Jos tavoitteeseen pääseminen vaatii vahvoja perslihaksia, minulla on ne. Jos minulta vaaditaan 4 vuoden opiskeluja, minä opiskelen. Olen valmis saavuttamaan kaiken sen, minkä haluan.
Minulla on tiedossa mieletön tulevaisuus. Minulla on Teea, kihlattuni. Meillä on Teean kanssa yhteinen koiruus, asunto ja tulevaisuus ainoastaan loistaa edessämme kirkaampana kuin koskaan. Ei ole epäilystäkään, kenen kanssa haluan tulevaisuuteni luoda. Teean kanssa, tottakai. Asiat ovat vasta Teean kanssa loksahtaneet oikeille paikoilleen. Olen enemmän kuin onnellinen...

Tämäkin jakso koulua on viittä vaille valmis. Enää huominen ja olen saanut suoritettua digitaalisen painamisen ensimmäisen osion. Pintaraapaisuhan tämä vain on digipainoon mutta hyvä pohja tästä on muotoutunut. Tämä jakso on ollut hyvä jakso ja tästä on mielettömän hyvä jatkaa eteenpäin opintoja. Pikkuhiljaa alan valmistautumaan kevään kirjoituksiin. On aika avata lukiokirjat ja opetella kynällä kirjoittaminen uudestaan. Konseptit kaupan hyllyltä mukaan limsapullon sijaan ja karkit vaihtuvat hedelmiin. Nyt olen varma, varmempi kuin koskaan aikaisemmin. Tästä lukuvuodesta tulee huikea.

Turha kuitenkaan alkaa kieltämään tämän hetkistä syysväsymystä. Muutto luo pientä stressiä niskan päälle eikä oikein tule nukuttua kunnolla öisin. Aamuisin on todella tuskallista nousta lämpimästä sängystä keittämään kahvia mutta onneksi palelevan kananliha laskeutuu nopeasti, kun tottuu asunnon kylmään ilmaan. Koulupäivän aikana iskee järjetön väsymys mutta silti pusketaan eteenpäin niin hyvin kuin mahdollista. Ei ole saumaa löysäillä. Ensi viikolla muutto, ehkä sen jälkeen pahin stressikin purkaantuu ja on helpompi hengitellä ja uinuilla yön tunteita.

Mutta nyt lopetan syksyisiin terveisiin!

Olkaa ahkeria siinä, mitä ikinä teettekin.

Kultahippuja kaikkialla

Onnellisuuteni koostuu asioista, jotka voi määritellä/laskea mutta eniten on asioita, joiden määrää ei voi sanoin kuvata, määrättömiä. Onnellisuutta ei ole yhtä ja oikeaa, jokaisella ihmisellä on omanlaisensa "määritelmä" onnelle. Tämä on minun omani...

Olen onnellinen perheestäni. Minulla on kolme mahtavaa isosiskoa, jotka opastavat, neuvovat, "vahtivat" ja rakastavat. Minulla on vintiömäinen pikkuveli, joka ei oikeasti ole enää pieni (hän on minua kutakuinkin päätä pidempi jo, ellei enemmänkin). Hänen ansiostaan olen oppinut pitämään puoliani joissakin asioissa enkä millään meinaa antaa periksi. Meillä on ollut mielettömän sodat nuorempina mutta kasvaessamme olemme oppineet pitämään toistemme seurasta emmekä nälvi toisiamme lähestulkoon ollenkaan.
Minulla on vanhemmat, jotka ovat kasvattaneet minusta tällaisen kuin olen. Olen oppinut rakastamaan lähimmäisiäni, kunnioittamaan sekä arvostamaan muita. En tietenkään sano, etteikö elämällä olisi osuutta minun kasvamiseen mutta vanhempani ovat tehneet suurimman työn pohjalle. Vanhempani rakastavat toisiaan sekä jokaista lastaan ehdoitta.

Olen onnellinen Teeasta, kihlatustani. Koin yhteyden tunteen tavatessani Teean vajaa vuosi sitten. Tykästyin häneen korviani myöten. Tiesin heti, että sen kovispahiksen takana piileksii se ihana, lempeä, rakastava Teea. Rakastuin jo ennen tuon puolen ilmaantumista. Teea antoi vihdoin itselleen luvan rakastaa minua "julkisesti", asiat alkoivat loksahtamaan paikoilleen.
Rakastan Teeaa mielettömän paljon, eniten. Tiedän Teean rakastavan minua, eniten. Meillä on yhteisiä suunnitelmia tulevaa varten. Meidän yhteinen asunto on valmistumassa todella pian (vasta hetki sitten se asuntohan oli aivan alkutekijöissään), meillä on meidän ensimmäinen yhteinen koira. Teea on se, kenen kanssa tahdon tulevaisuuden.

Olen onnellinen meidän Irmasta. Pienen pieni peto kasvaa koko ajan aikuisemmaksi, hän rakastaa meitä, vaikka mieltään välillä ilmaiseekin ei-halutulla tavalla. Mutta mitään en vaihtaisi. Irman nähtyäni sanoin samantien "Jos koiran ottaisin, ottaisin tuon!". Ja niin oli tarkoituskin ja nyt Irma meidän.

Olen onnellinen kaikesta siitä rakkaudesta, jonka olen saanut kokea elämäni aikana, tälläkin hetkellä. Koen olevani mielettömän lämmön ympäröimänä, olen turvassa pahimmilta asioilta, joita maailma voi "tarjota". Olen onnellinen kupillisesta teetä sekä opiskelupaikasta, josta pidän. Olen onnellinen tämän hetkisestä elämästäni, jota elän. Tämä on se unelma, josta olen haaveillut, jonka takia olen tipahtanut lukio-kursseilla kärryiltä.

Millaisia kultahippuja teillä on?

Pus.

Beautiful life

Perjantai 28082015
Aamu alkoi sateen ropinalla, kahvilla ja leteillä. Pipo päähän, "ei kukaan huomaa mun likaisia hiuksia" ja valmistauduin henkisesti sateeseen. Järkyttävä kaatosade ehti juuri alkaa, kun Teean oli aika viedä Irma ulkoilemaan. Peukalonpään kokoiset vesipisarat eivät miellyttäneet hienohelman mieltä (etenkään aikaisin aamulla) ja raukka tulikin ovesta sisälle täristen (osittain kylläkin myös kylmästä).

Olen koittanut tsempata itseäni ja sain eilen nostettua kamerani pölykasan alta käyttöön. Irma tosin on liikkeissään sen verran nopea, ettei mun kameravanhus oikein meinaa pysyä vauhdissa mukana. Sääli sinänsä, olisi ihana saada Irmasta kunnollisia, hyvälaatuisia kuvia. Tänne blogiin, kyllä, mutta myös ihan minulle itselleni.

Leida tuli koulun jälkeen kyläilemään. Sade oli kammotan rankka meidän kävellessä kotiani kohti. Takki auttoi pienoisen verran mutta jalat tuntuivat suihkun jälkeisiltä. Otsalleni valunut pipo oli myös kuin uitettu. Sisällä asunnossa tehtiin vain uukkari napaten mukaan Irma hihnoineen. Neiti ei pitänyt pisaroista vaan pyrki sateensuojaan jokaiseen joka rapun edustalla olevaan katokseen. Irman harmiksi oli pakko tehdä tarpeet muualle kuin rappukäytävään, joten sateessa köpöttely oli väistämätöntä.
Tässä on muuten ensimmäinen kuva Irmasta täällä. Petohan tuo on, painoa löytyy jo pari ja puoli kiloa, en millään meinaa uskoa. Vastahan Irmuli haettiin meille ja se oli sellainen rääpäle. Aika vaan juoksee niin nopeaa tahtia, ei oikein ehdi sisäistää asioita. Asuntokin valmistuu aivan pian, muuttamaan pääsee kuun lopulla. Omaa vuokrasopimustani on jäljellä 9kk (ihmislapsen odottamiseen kuluva aika). Voi apua.

Olen kieltämättä äärimmäisen tyytyväinen elämääni tällä hetkellä. Nautin jokaisesta hetkestä, myös niistä "surkeistakin". On onnellinen parisuhde, olen kihloissa rakastamani ihmisen kanssa, meillä valmistuu asunto aivan pian, meillä on pieni otus ilonamme (tuhoaa kaikkea irtonaista tavaraa). Kaikkihan on juuri niinkuin täytyykin. Opiskelen myös sellaista alaa, josta pidän ja näen itseni työskentelemässä tämän alan parissa, jee!

Mutta päivän tapahtumiin lukeutuu vielä pikkuperheeni pako Tiituspohjaan piiloon ihmisiä. Haimme elokuvan "(Fast &) Furious 7", vanhempani lämmittivät saunan ja Irma pääsi juoksemaan takapihalle niin kovaa, minkä jaloistaan pääsi.

Sunnuntai 30082015
Onnea oli herätä edelleen Tiituspohjasta, "luonnon helmasta". Aamukahvi ja kevyt Auringon paiste iholla, liian viileä tuuli kasvoja vasten tuntui pieniltä puukoniskuilta. Mutta onnea oli. Puolen päivän aikaan matkasimme Irman kasvattajan luokse. Irma näki taas äitinsä ja riehui itsensä väsyksiin. Irma onnistui säikähtämään moottorisahaa, näkyi vain musta pieni hahmo viilettämässä kohti rantaa. Juostiin kasvattajan kanssa perässä, rantasaunan portailla Irma istui tyytyväisen näköisenä (havaittavissa oli ehkä myös pientä katumista "karkaamisesta".
Irma myös ui. Ja hienosti muuten uikin. Meidän neiti on ristiriitaisissa tunnelmissa veden suhteen. Uimisesta hän nauttii mutta sade on kamala.

Mutta onnellinen se pieni otus oli päivän jälkeen. Niin paljon pääsi hän purkamaan energiaansa juosten, uiden, haukkuen, nuuskien, tutkien ja tuijottaen kasvattajan kissoja, jotka pitävät hiirikantaa aisoissa pihapiirissä.

Oli oikein sääli viedä Irma pois sieltä. Illasta kutsui taas hihnassa käveleminen (, mikä on Irman mielestä yksi niistä epämiellyttävistä asioista) ja rauhouttuminen. Irma ei nauti.

Tiistai 01092015
Olisin äärimmäisen tyytyväinen, jos nyt saisin hieman ruokaa, vettä, kupin kahvia ja pikkupikku suklaakeksin. Pääsisin katsomaan Irman juoksemista ja voisin kirjoittaa tapahtumat parin hassun viikon ajalta kalenteriin. Mutta pienemmätkin ilot ovat rikkaus.

Ilojani tällä hetkellä ovat hetken aikaisemmin päättyvä koulupäivä (olen todella uninen, opiskelussa ei ole vikaa, tahtoisin vain sisältää hiukan enemmän virtaa), murun ostamat superhyvät kuulokkeet, musiikki (Spotify Premium), kotona odottava peto! Illalla saan tuntea äärimmäistä onnea, kun saan rakkaan takaisin kotiin rankan työvuoron jälkeen. Hyvä päivä se tämäkin on, vaikka välillä tekisi mieli itkeä surkeuksia. Pyh, ei sellaisia!

Olisivatkohan vanhempani kiinnostuneita kahdesta persoonasta, energisestä sekä ei-niin-energisestä? Voisimme eläimen kanssa rantautua Tiituspohjaan, jos se vain sopii asianomaisille. Toisaalta, jos vain makaisi sängyllä ja katsoisi elokuvia?

Jee, viettäkää kiva Tiistai!

Ps. Ylhäällä olevassa kuvasarjassa Irma odottaa joka iltaista ruokaansa. Hupaisa pupsi.