Mä voin kertoa sen rakkaudesta, minkä tiedän omien havaintojen perusteella. Monet asiat saattavat olla ristiriidassa toistensa kanssa, siksi tämä kuuluukin niiden aivottomien pohdintojen sekaan. Anyhow, let's go!
***
Rakkaus ei todellakaan katso aikaa, paikkaa, henkilöä tai ylipäätään mitään. Se vain tulee ja iskee vasten kasvoja ja antaa vaihtoehtoja tasan kaksi. Elä, rakasta ja ole onnellinen rakastamasi ihmisen kanssa tai kaivaudu maakuoppaan yksin itkemään sydänsuruja pois. Radikaalit vaihtoehdot mutta niinhän se menee. Vaikea elää noiden välimaastossa, ei se vain toimi.
Joskus rakkaus loppuu kesken, toisinaan rakastuukin kesken kaiken tai "pakon edessä" toiseen, joskus rakastuu vain illuusioon siitä toisesta ja itsestä tai sitten oikeasti rakastaa toista ehdoitta ja on oikeasti sydänjuuria myöten rakastunut. Minä olen kokenut edellä mainitut tilanteet ja no, tämä viimeisin on parasta. (Eikä tietenkään pidä unohtaa niitä tilanteita, joissa toinen vain uskomattomalla tavalla ylittää yhteiset tai vain jo pelkästään sen toisen rajat ja tilanne johtaa eroon.)
Rakkaudessa sä katsot tosi monet pahat asiat sormien läpi. Jokaisella on rajansa, jotka huonolla tuurilla ylitetään ja sitten palaudutaan pisteeseen, missä itketään siellä maakuopassa. Mutta, ennen rajojen ylittämistä (ja toivotaan, ettei koskaan mennä edes niin pitkälle), aika antaa anteeksi ja mahdollisuuksia pystyy antamaan monia. Ethän halua menettää sitä puolikasta susta. Ilman toista olisit vain huone ilman valoa, biisi ilman laulua, pelkkä vitsi ilman naurua.
Halu taistella toisesta on ihan next level ja tahdotaan korjata epäkohdat keinolla millä hyvänsä.
Itsellä kesti myöntää toisen tärkeys ja korvaamattomuus todella kauan, halusin vain olla strong independent woman (en muka miehiä tarvitse selviytyäkseni). HALOO, voit olla vahva ja itsenäinen myös sen toisen kanssa.
Monesti on helpompi sanoa toisesta vain niitä negatiivisia asioita, etenkin suhteen jälkeen. Välillä tuntuu vaikealta iloiten puhua siitä ihanasta rakkaudesta, missä kaikki onkin kohdillaan. Onko siinä epämukavuutta aiheuttamassa esimerkiksi toisen ihmisen rakkauselämän ja hänen oman suhteensa ongelmat? Tai sitten toinen onkin sinkku? Mutta the main problem on kuitenkin se, että miksi suhteen aikana unohtaa kehua toista tai sanoa yksinkertaisia ja kivoja juttuja?
"Näytät hyvältä tänään!"
"Lepää sä, mä voin siivota"
"Ajathan varovasti"
"Ikävöin sinua"
***
Jokainen tietää ainakin yhden huonosti päättyneen romanssin, joko omansa tai sitten jonkun kaverin. Puhutaan siitä onnistuneesta ihanasti rakkaasta suhteesta, käykö?
Viime postauksessa jo hieman aloitin kertomalla omasta rakkauden kohteestani. Jatkan hänellä, hänestä minun on helppo kertoa.
Rakas, poikaystävä, paras kaveri. Kaikki samassa ihmisessä, siihen pitäisi jokaisen pyrkiä seurustelusuhteissaan. Optimaalisin tilanne on se, kun voitte love like lovers and laugh like best friends. Se toinen on aina siinä, jaatte tunteita toistenne kanssa, kerrotte toisillenne kaiken. Välillänne olevan luottamus on mielettömän luja, olette rehellisiä. Te pystytte puhumaan vakavasti mutta myös nauramaan niin, että vatsaan ja poskiin alkaa sattua. Uskallat sanoa toiselle, jos jokin ei tunnu sinusta hyvältä etkä pelkää toisen suuttuvan moisesta. Suhteessa on tärkeä pystyä jakamaan kaikki.
Yhdessäolo tuntuu vaivattomalta, olet valmis taistelemaan toisesta ja vain ääritilanteissa joudut turvautumaan ääritoimenpiteisiin mutta eihän sellaisia tarvitse miettiä edes.
Tuntuu ikävältä olla erossa toisesta edes sen yhden tunnin verran mutta kuitenkaan ei koeta erossa oloa kamalaksi asiaksi. Se on normaalia terveessä suhteessa olla erossa välillä. Parisuhteen kummallakin osapuolella on oltava mahdollisuus omaan aikaan ja siitä saa myös nauttia ihan lupaa kysymättäkin.
Uskallat olla oma itsesi eikä sun tarvitse hävetä itseäsi (ainakaan kamalasti) toisen seurassa. Voit nauraa huoletta, vaikka sille satunnaisesti liikahtavalle sängyn alla makoilevalle villakoiralle (kyseenalaistan myös asentoani tällaista havaintoa tehdessäni). Ja sen todellakin tuntee, kun kaikki kolahtaa ja loksahtavat paikoilleen. Tällaisesta on pidettävä kiinni ja, jos meinataan hajota, se korjataan keinolla millä hyvänsä.
Mulla on tällä hetkellä kaikki nämä. Living the best time of my life.
Oliver on korjannut mua ja mun ajatusmaailmaa back to normal, kun puhutaan suhteista, rakkaudesta, yhteisestä elämästä ja kahden ihmisen välisestä harmoniasta. Tavallaan se, että myös minä voin olla rakastettu ja voin itse rakastaa. Voin antaa itsestäni toiselle kaikki ne kaksisataa prosenttia ja luottaa siihen, ettei se toinen käytä sitä kaikkea minua vastaan jossain vaiheessa.
Taustaltani löytyy aika värikäs historia, minkä kautta minulla on ihan oikeasti luottamusongelmia itseäni, läheisintä sekä sitä kaukaisinta ihmistä kohtaan. Alkuun luotan suhteellisen helposti, koska uskon jokaisesta vain sitä hyvää. Yksi takaisku ja suhtaudun kaikkeen skeptisesti enkä oikeastaan koe tarvetta luottaa siihen toiseen ollenkaan enää. Mutta hei, tämänkin virheen ja vian pystyy korjaamaan oikea henkilö. Kiitos.
Nyt taitaa olla oikea aika lopettaa tämä ristiriidassa oleva sössötys ja lähteä hoitamaan oikeasti tärkeitä asioita.
Hei, mitä te rakastatte? Miettikää sitä tänään!