Välillä tulee semmonen olo, että en oikeesti jaksa. Pää meinaa hajoo miljoonasosiin. Mut aina mä tsemppaan, koska miks mä loppupeleis haluaisin olla se itkusin ja tuskasimman näköne porukassa. Hymy naamalle ja kaikki hyvin. Ei ihmiset oikeesti nää mun silmistä mitään. Jos näkee, se on vaa miljoonasosa siitä, mitä oikeesti tunnen. Miljoonasosa siitä, mitä oikeesti oon joutunu kokee. Ihmiset sanoo tuntevansa mut. Ei. Ees mun perhe ei oikeesti tunne mua. Ne tietää sen Emman, mitä annan niitten olettaa. Se ilonen, pirtee, kaikkien kaveri, ihana Emma. Jea, mut todellisuus poikkee kuvitelmasta melkosesti.
Kun mä oon kämpillä. Mä huudan tuskasta, itken ja hetken päästä (eli parin kolmen tunnin päästä) tsemppaan taas ja laitan sen hymyn naamalle. Seuraavana päivänä ihmiset ehkä kysyy, et oonko itkeny ku silmät punasena. "Eiku, valvoin vaa pitkää.. En nukkunu melkee ollenkaa". Ja aina se menee läpi :---)
Elämä löi satanolla mut maahan tänään. Kaikkia kiinnosti. Onneks Jaska tulee JKL muutaman päivän päästä. Haluan vaan päästä sen viereen istumaan ja kertomaan kaiken mitä mun päässä liikkuu. Kaiken. En tiiä mitä tekisin ilman Jaskaa. Aina se on kuunnellu, kun mulla on menny huonosti. Aina se on yrittäny auttaa parhaansa mukaan. Ollaan otettu monesti yhteen mut aina jompi kumpi tulee pyytää anteeks. Jaska on mun elämässä nyt. Jaska tulee pysymään mun elämässä tästä hetkestä eteepäi. Mä vaikka haen sen takasi, jos se meinaa hävitä jonneki. Satan.
Tänää kaljaa naamaan. Huomenna krapulassa ehkä keskustaa. Pitäis ostaa pari leffaa UV'ks, koska oon todennäkösemmin yksin paitsi, jos lähen pyörähtää naapuristossa illanistujaisissa. Mutta varmaan makaan sängyllä ja katon leffoja ja syön. Nautin ehkä pari bissee.
oiii ihana
VastaaPoista