Emma pig goes under the ground

Mä stressaan niin paljon, että oksettaa.
Mä stressaan niin paljon, että kroppa haluaa vaan lepäämään.
Mä stressaan niin paljon, että alan ihan kohta itkemään.

On nyt mun pikapassin saannista kiinni lähdenkö Hong Kongiin vai jäänkö Jyväskylään. Haluan saada sen passin mun käteen, lähteä Helsinki-Vantaa kentälle ja astua Finnairin koneeseen, lentää pois Euroopasta. Vajaan 10 tunnin lentomatkan päähän arkielämästä.

Pääsisin toistamiseen käymään Hong Kongissa. Kuinka upeaa se olisi. Ja se jälleennäkemisen riemu, kun tulen takaisin Jyväskylään. Mulla on ainakin kaksi ihmistä, ketkä ilahtuisivat. Lopuista en tiedä.

Mun on pakko syödä jotain. Oksennan muuten mahahapot hiekalle.

Onneksi vieä yksi yö kuokkalassa.
Huomenna hakemaan passia.
En osaa hoitaa tätä.
Auttakaa.
itku.
!

Ku ei nää siivet kantanutkaan kotiin, se oli iso juttu mä en rakastu moniin

Kolme viikkoa sitten kaikki loppu. Kaikki se vaaleanpunainen, myrskyinen, tyyni, ihana, mieltä raastava matka. Rakkaus on viehättävintä myrkkyä, jota ihmiset haluavat vain lisää ja lisää eivätkä halua luopua siitä helpolla. Joskus on pakko päästää menemään se riippuvuus, psyyke antaa liikaa periksi ja kroppa alkaa kapinoimaan.
Rakkaus sokaisee. Ihmiset ovat rakkauden sokaisemia. Rakkauden sokaisemat lampaat. Valmiina susien ruoaksi. Puolustuskyvyttömiä heikkoja, lempeitä eläimiä. Olin itse tuo lammas. En huomannut asioiden ajautuneen kivikolle, katsoin asioita sormieni lävitse (myös omia tekemisiäni), ajattelin "tämä kestää, tämä jatkuu, tämä jaksaa, tämä ei ikinä lopu kesken". Todellisuudentaju oli osittain hävinnyt.

Kolmen synkän viikon jälkeen, olen saanut koottua itseäni. Olemme Roopen kanssa rakentaneet kaverisuhdetta vahvaksi.. Vahvemmaksi. Tämän hetkiset välit on sitä mitä vähintäänkin haluan. On tilaa ympärillä mutta pääsee myös lähelle. On taito puhua asioista suoraan, ei meidän väliin tule kukaan/mikään.

Juttelin tuossa juuri Roopen kanssa. Kerroin kirjoittavani blogiin ilman aihetta tosin ja Roope sanoi aiheeksi itsensä, sen mitä ajattelen hänestä. Mikä ettei. Aiheena ei ollenkaan huono, koska on ainakin kolme luokitusta tästä asiasta. Tilanteenmukainen, mun pään sisäinen sekä ulkopuolisten ihmisten toivoksia huomioon ottaen.

Tilanteenmukaisesti (tähän sekoittaen samalla myös oman pääni ajatusmaailmaa, koska helpoin tapa ilmaista asia) ajattelen Roopea kaverina. Roope on mulle paras kaveri. Mitä en sille kertoisi? Mitä se ihminen ei minusta näkisi läpi? Roope lukee mua kuin avointa kirjaa. Edelleen rakastan sitä ihmistä, välitän siitä liikaa. Se on mulle tärkeä ihminen, jonka haluan pitää mun elämässä. Olisin suoraan sanottuna paskana, jos meidän väleille tapahtuisi jotain negatiivista. Samanlaista suhdetta on vaikea rakentaa, minun ainakin. En halua menettää sitä ihmistä.
Mä kirjoitan ehkä hieman aiheen vierestä, mutta Roope on sellainen ihminen, jonka aion pitää mun elämässä, no matter what. Hän on antanut mulle niin paljon sen vuoden aikana mitä meillä oli. Mun päiväkirjassa on pienimuotoisia rakkaudentunnustuksia koko matkan varrelta. Viimeisin taitaa löytyä toukokuun kohdalta. Tarkistin ja viimeisin onkin toissapäivältä. Parin lauseen mittainen pikaselostus mun tunteista.
Tiedän, olen säälittävä. Kuka "itkee" ihmisen perään, jonka kanssa eronnut jo kolme kertaa? Minä.

Mutta mun on vaikea päästää Roopesta irti, en kiellä sitä. En osaa päästää irti, vaikka yritänkin. En halua päästää irti. Välillä haluaisin vain luovuttaa ja roikkua kiinni mutta on ajateltava myös toista osapuolta, tässä tilanteessa Roopea. Roope on mulle edelleen kaikki kaikessa, ei ehkä samalla tavalla kuin ennen mutta silti, joten olen valmis tekemään asioita vasten tahtoani Roopen onnellisuuden vuoksi. I hope only the best for you sweetie.

Ulkopuoliset ihmisethän joko vihaavat Roopea tai sitten minua. Ihmiset haluavat meidän olevan täysin erossa toisistamme. Emme kumpikaan kuulemma ansaitse toisiamme, olimme molemmat liian täydellisiä ollaksemme moisen mulkun kanssa. Se negatiivinen energia, mikä välittyy noista ulkopuolisista ihmisistä on samanaikaisesti pelottavaa sekä naurettavaa. Me ei kumpikaan Roopen kanssa tulla arvioimaan muiden suhteita, ei ennen suhdetta, ei suhteen aikana eikä suhteen jälkeen. Emme painosta ketään laittamaan välejään poikki eksäänsä.
Teidän yrityksenne ei onnistu. Me teemme omat valintamme.

Hei missä sä meet, tuu mun yö valasee

Postaukseen tulee tosi monta kuvaa ja tosi vähän tekstiä. Kuvat on kuvattu suurimmalta osalta Tiituspohjassa, pari kuvaa napattu Jyväskylän Satamassa. Kuvissa esiintyvät ihmiset ovat Roope sekä Kiia. Eläimet ovat Kimi ja Pipsa (Kiian ötököitä). Kiitos hei.

Kimi

Pipsa

Where the eagles cry on a mountain high

Tää postausluonnos on ollu mun naaman edessä aukinaisena jo kolme tuntia. Tää ei meinaa lähtee rakentumaan mitenkään. Mulla on tosi aikaansaamaton olo. Mun askiin on satanu tosi tyhjentäviä anoja. Kerran jopa menin lukkoon. Nykyinen tilanne tuntuu väärältä, vaikka päätös onkin molempien kohdalla se oikea ratkaisu.
Ero on syvältä mutta se kasvattaa. Kasvattaa elämään ja selviytymään yksin. Kyllä sitä siinä vaiheessa huomaa mitä tarvitsee, kun vastauksina saa takaisin "juu""joo""jaa". Mä tiedän mistä mä tykkään, mitä mä tarvitsen, mitä mä haluan. Mä tykkään jutella ja kertoo asioita. Mutta mä en tarvitsen ihmisen, jonka kanssa keskustella. Mä tykkään kattoo leffoja. Leijonakuningas on paras. Ketä mä nyt voin ärsyttää niiden lainien päälle puhumisella?

Mä en ole nukkunu viitenä yönä paljoo paskaakaa. Yhteensä 21 tuntia. Nyt on kuudes yö menossa, kello on kohta kaks yöllä, ja mä valvon edelleen. Mun elämä ei nähtävästikään toimi just nyt.
Säälittävää, etten osaa nukkua yksin. Aivan saatanan säälittävää.