Mitä virkaa elämällä, jos ei sitä ei osaa elää

Ihmisistä saatetaan sanoa heidän olevan toivottomia tapauksia. Can't agree more. Ei nykymaailmassa elämistä ole kaikille tehty. Mun hiukset ei esimerkiksi kestä ollenkaan. Niillä on pakottava tarve karata päästä maahan lajitoveriensa mukana, juoksevat irti laumoina. Mun tarkoituksena ei kuitenkaa ollut puhua mun hiuksien paosta vaan siitä, miltä tuntuu kupillinen kahvia aamulla pääsi kokoisesta Minni Hiiri -mukista juotuna. Miltä tuntuu päivän ensimmäinen savuke vasta avatusta askista? Miltä kuulostaa aamun ensimmäisen biisin ensimmäiset soinnut? Kerron siitä, miltä tuntui herätä tavalliseen Loviisan kaupungin arkiaamuun itse ajatellen tätä lomana.


Kuulin herätyskellon soivan jo ennen kuutta. Olin itse valvonut 1am asti katsoessani Supernatural'ia.. (Seitsemäs tuotantokausi on ihan ok.) Mutta siskoni herätyksiin en mennyt heräämään täysin, vaivuin takaisin mun sikeeseen uneen. Aivoni heräsivät, avasi silmäni seitsemän aikoihin. Aika katsoa, että siskon vanhimmainen käppäilee kaverin oven kautta kouluun. Olihan siinä toki tunti armon aikaa.

Kasin aikaan poika ovesta pihalle, toivotan hyvät koulupäivät, ovi menee kiinni, lasken pääni takaisin tyynyyn mutta en mä enää saa unta. (Se muuten kirjoitetaan oikeasti kieliopin mukaan 'enää' eikä 'enään'.) Nyt möhlötän sängyllä, konekirjoitan, kuuntelen A cappella -musiikkia Pitch Perfect -soundtrackilta. Voisin liikahtaa keittiöön. Tarvitsen aamupalaa. Tarvitsen sen aamutupakan, jotta voin oikeasti kertoa miltä se tuntui. Käyn keittämässä kahvia tarpeeksi, etsin tupakka-askin ja vaatteet, joilla selviän tuolla ulkona pikkuparvekkeella.

Aamun ensimmäinen savuke. Tuntui kirjaimellisesti askin ensimmäiseltä samalla. Tieto siitä, että tämä savuke ei todellakaan ollut piävän viimeinen. Niikuin ei askissakaan. Saan tuntea saman fiiliksen over and over again päivän aikana. Sen tunteen, kun myrkyt täyttävät keuhkot. Aamun ensimmäinen kupillinen kahvia ei ollut niin nautinnollinen kokemus. Tuli kiire restroomiin kesken juonnin ja tyhjennyksen aikana kofeiinilitkuni ehti ikävästi jäähtyä suorastaan juomakelvottomaksi. Mitäpä muuta siinä tekemään kuin keittämään uusi pannullinen sumppia. Teki jo melkein mieli juoda tämä satsi mustana alas mutta ei, maidon kanssa herkumpaa.

Rennointa tässä aamussa oli se, kun sai herätä lomalaisena toisten arjen keskelle. Toinen pojista koulussa ja toinen päikkärissä. Sisko töissä. Mulla ei ole mitään mistä kantaa huolta. Paitsi kummipoitsun hakeminen päikkäristä ajallaan mutta se nyt onnistuu. Pitää myös muistaa käydä kaupassa matkalla asunnolle sitten. Onneksi siihenkin vielä vajaa pari tuntia. Nyt nautin tästä hiljaisuudesta ja Vihdoin Vapaa -biisistä. Kämästä kuramusiikkia Suomesta, hyi, mutta kuuntelen silti. Lyriikoista se johtuu. Tässä biisissä on tietyt fraasit, joista mä pidän erityisen paljon. Saa kylmät väreet aikaseks selkässä ja siitä jatkuen koko kropan läpi. Hassua.

Hain äsken suorahaussa Painoviestintään ja ICT-asentajaks. Muhun tullaan ottamaan yhteyttä kahden viikon kuluessa, jos mut valitaan. näin ainakin ymmärsin. Kivakiva. Toivottavasti tulisi paikka ja pääsisin kouluun. Saisin taas sen rytmin mun päiviin. Oppisin taas arvostamaan viikonloppuja. Se olis mahtavaa. Mulla on ikävä sitä rytmiä. Amstan kanssa se sujui odotettua paremmin. Raksalla se meni sadan penkkirivistön alle. Selkä kipeyty ja motivaatio alaan luhistui samantien. Ehkä mä taas nousen täältä!