Asioita, joita en ikinä...

Listassamme tänään näkyy minulle itselleni ei-tavanomaisia asioita, joita en todellakaan osannut kuvitella itsestäni.. Nämä asiat minulle ovat tabuja, kiellettyjä jopa ajatuksen tasolla mutta jotenkin olen saanut kaadettua ne muurit, jotka ovat piilottaneet nämä asiat minulta. Tavallaan olen ylpeä tästä, toisaalta pelkään näitä ajatuksia.


1. Ajatusmaailma rakentuminen uudestaan
 
En ikinä kuvitellut pääseväni eroon ajatuksesta "elän täällä muita miellyttääkseni, itselläni ei ole niinkään väliä". Olen ala-asteen lopuilta alkanut pukeutumaan muiden silmää miellyttäen, itse en niinkään välittänyt tuolloin farkuista mutta kaikilla muilla oli, ja sain huutoja perääni jaloissani olleista tuulihousuista.
Mutta erään minulle tärkeän ihmisten vierailu luonani avasi mun silmiä mielettömän paljon. Asia ei menekään niinkuin olen jo kauan ajatellut. "Elänkin täällä itseäni varten. Ei ole minun tehtäväni tehdä vieraita ihmisiä onnellisiksi vaatteillani, ulkonäölläni tai toiminnallani. Tärkein on minun oma onni sekä mielenrauha". Se on aina hienoa tajuta tällaisia asioita. Itsevarmuutta on löytynyt huisisti enemmän mitä sitä oli jäljellä joulukuun alussa.


2. Lapset

Mitä ihmettä? Minä vauvakuumeilen. Minulta ei löydy tällä hetkellä pienintäkään vihaisaa tunnetta ihmistoukkia kohtaan. Tekisi vain mieli käydä halimassa ja suukottelemassa jokaista vastaantulevaa ihmisvauvaa. Eilinen babyfever oli lähestulkoon tappava, ei se tänään sen lievempi ollut mutta helpommin kestettävissä. Mutta ajatuksena lapset, omat lapset. Vaikka ne ovatkin majailemassa jossain kohti tulevaisuutta, ajatus silti pelottaa. En mä selviä lapsen kanssa, en vielä mutta en välttämättä ikinä. Mitä jos saankin keskenmenon ja luhistun? Mitä jos minulle puhkeaakin synnytyksen jälkeinen masennus? Entä mikä on raskausmyrkytys? Mitä jos lapsi ei tulekaan elävänä maailmaan?
Eihän nämä kysymykset ole millään tapaa ajankohtaisia, ajattelen niitä silti. Mitä jos..? Entä jos..? Kamalan paljon kysymyksiä, joista osaan ei tiedetä edes vastauksia kuin vasta sitten juuri sillä hetkellä. Mutta minulla lapsia. Kieroutunutta ajatella mutta tietäisin yrittäväni parhaani lasteni eteen.


3. Ajattelu

Olen alkanut ajattelemaan enemmän, mitä olen ikinä ajatellut. Aina saan itseni hämmentymään siitä, kuinka paljon tiedän asioista tavallaan tietämättäni. Siitä, kuinka syvälle pystyn asioissa menemään saadakseni jotenkin selkoa niistä. Siitä, miten paljon on maailmassa asioita, joita ei ihminen ymmärrä niitä sen tarkemmin purettuna. Miksi ihmiset jättävät asiat puolitiehen? Mikseivät he ajattele asioita loppuun asti, vaikka siihen olisi mahdollisuus?
Miltä transsukupuolisesta ihmisestä todellisuudessa tuntuu olla väärässä kehossa? Miltä tuntuu, kun oikeasti vihaa, inhoaa sitä haaroista löytyvää värkkiä? Miltä tuntuu, kun meinaa oksentaa nähdessään sen? En edes itsekseni saa tietää tätä mitään kautta. En pysty kuvittelemaan sitä omalle kohdalleni, koska pidän tästä kehosta, jossa tällä hetkellä olen.
Miksi sosiaalinen media on pilannut yhteiskunnan? Miksi sosiaalisen median on annettu ottaa näinkin paljon valtaa tässä yhteisössä?


4. Itsensä alas_lyöminen

Jos mulla on mahdollisuus nousta ylös, ottaa oppia aiemmista virheistä, miksi teen ne aina vaan uudestaan ja vajoan takaisin siihen kuoppaan, mistä vasta olin päässyt ylös? Virheistä kuuluu oppia, ei kokea niitä uudestaan over and over again. Miksei voi antaa suosiolla itselleen aikaa korjata ne naarmut ja haavat, jotka ovat ilmestyneet matkalla tähän pisteeseen, missä nyt olet? Miksi täytyy laittaa itsensä koville ja puskea eteenpäin repeämisistä huolimatta? Repeät enemmän etkä pysty turruttamaan sitä kipua alkoholilla, et huumeilla, et mitenkään muuten kuin vain korjaamalla ne jäljet ajan kanssa.
Haluan ymmärtää sen vaikeuden. Miksi on niin vaikea pitää itsensä tyytyväisenä sekä onnellisena? Nautimmeko me siitä, kun meihin sattuu? Kuinka kauan kestämme sitä kipua? Onhan se toki paljon helpompaa antaa muiden ihmisten repiä sinut osiksi, ja tiputtaudut pohjamutaan keräämään osasia takaisin kasaan. Joudut kantamaan jeesusteippiä aina mukana, mutta ei sekään loputtomiin asti sua koossa pidä.


En jaksa ajatella tähän mitään kuvia. Teksti saa olla riittämiin tänään. Ehkä alan taas elvyttämään tätä luolaa, kunhan saan uuden koneen (pitäisi tapahtua tässä lähiviikkoina). Sitten on myös mahdollisuus muokata kuvia hienommin, mitä selaimesta löytyvillä muokkausohjelmilla pystyy.
Kahvini on kylmää, minua sattuu kurkkuun, tekisi mieleni tupakkaa (poltin tosin vasta äskettäin) ja haluaisin kuunnella Beth Hart'ia. Ihana nainen, mieletön ääni sekä upeita biisejä. Mulla on niskat jumissa, puhelin pimeänä, vihkon sivu tyhjänä ja mustekynä tupessaan. Kuulen pienen kutsun kirjoittamaan mieltäni ylös. Sekin ehkä virkistäisi, en olekaan rustaillut mitään viikkoihin. Huomaa pään painosta.

Ainiin. Vuosi vaihtuu kohta. Vuosi 2014 mun omalla kohdalla on ollut sekä hyvän onnen sekä epäonnistumisien vuosi. Toivon hartaasti vuoden 2015 olevan parempi.