Hmmm, tuntuu tosi tekopyhältä valitella mun elämää, koska mulla on loppupeleissä kokonaisuus kunnossa, kun vertaa esimerkiks joihinkin yhdyskunnan pummeihin, pakolaisiin, afrikan lapsiiin tai sotasiviileihin. Mutta tuntuu tosi tekopyhältä kans sanoo tommosista ihmisryhmistä tollasta, koska en mä oikeesti välitä niistä niin paljoo, että antaisin niitten ongelmien pyöriä mun päässä. En kamalasti siunaa mun ajatuksii noihin. Tekopyhältä tuntuu myös se, et olisin ilonen mun elämästä ja siitä miten ihanaa kaikki on, koska kaikki ei oo niin ihanaa miltä kaikki ehkä kuullostaa. Mun elämä ei oo niin kivaa, että voisin hehkuttaa siitä kaikille.
Miks kaikki tuntuu yhtäkkiä niin tekaistulta?
Oon tunnevammanen lapsi taino nuori, enkä kamalasti ajattele. Mitäpäs muuta siihen lisäämään. Nothin'. Kaikki tuntuu turhalta. Ainoastaan ne hetket kun oikeesti tulee semmonen "oon onnellinen, mulla on elämä, mulla on kavereita."-olo, mä voisin sanoo eläväni. Kuulostipa tyhmältä.
YOU ONLY LIVE ONCE |
Siiri: "tossa oot sinä" |
KELLO ON 00:00 JA MÄ OON SAANU TEHTYÄ RUOTSIN YO:N JA RUOTSIN ITSENÄISET JA HMM... EN ikinä kattonukkaa ees sitä teeteen eesseetä........ Fuuuuck.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Leave a comment, please!