When you said goodbye, my whole world shined

Ihmisten tapa kohdella muita on kamala. Onko enää olemassa sitä inhimillistä tapaa käyttäytyy toisia kohtaan? Miksei voi tehdä toiselle pienjiä kivoja asioita? Miksi annetaan toisen antaa itsestään kaikki ja takaisin tehään sille ihmisille tosi paskamaisesti? Ei osata arvostaa sitä, mitä toinen tekee sun vuokses. Ihmiset on sairaita. Pidetään toisiamme itsestäänselvyyksinä. "Kyllä ne tossa on, pelleilen mä miten vaan, ihan sama miten käyttäydyn". Ha ha.

Kavereita pitää muistaa jotenkin. Pitää kertoo kuinka paljon he merkitsevät sulle. Miten sä tarvitset niitä ympärilles. Superparhaimmistolle myös. Tässä maailmassa ei ole itsestäänselvyyksiä. Jokainen lähtee aikanaan pois, katseltuaan tarpeeksi. Parisuhteissa etenkin. Ei sellasta jaksa.

Oon suorastaan otettu, että oon saanu kokee niin paljon erilaisten ihmisten kanssa. Oon todella kiitollinen, vaikka olenkin menettänyt yhden mun tärkeimmistä.

Kaikesta huolimatta tänään on ihana aamu. Sain heräillä tunnin verran rauhassa omassa sängyssä. Raahauduin alakertaan yhdeksän jälkeen (kello oli lähempänä puolta kymmentä), avasin tietokoneen, pussailin koiria silmiin ja selkään (ei mitään logiikkaa), asettelin pienen dataus/chillaus koloni valmiiksi eli yhdistin iPadin telkkariin musiikkia varten. Avasin koneelta selaimeen tarvittavat välilehdet (blogger, facebook, iltalehti). Perheen lähdettyä laitoin hieman musiikkia, kirjauduin bloggeriin sisään (facebookiin ei tarvinnut, koska automaattista), hain aamupalaa.

 Pari kuvaa otettu, näytölle aukesi vanha Windows live messenger.Nostalgista. Taustalla soi Juju - Onnelliseksi ja se tuo muistoja mieleen. Niin paljon muistoja, hyviä ja huonoja mutta enimmekseen hyviä. Ne on hienoja muistoja, sisältäen kauniita sanoja, itkuja, nauruja, riitoja.

Mutta nyt on aika löytää uusia biisejä ja rakentaa niiden ympärille uusia muistoja. Yksi hieno muisto kietoituu Robinin Kesärenkaat -biisin ympärille. 3 viikkoa Hong Kongissa on aika muistamisen arvoinen homma.

 Nyt alkaa muuten puikolla syömisen opettelu. Mä söin tätä alla olevaa annosta puoli tuntia. Muutama päivä sitten söin jotain samantyylistä ruokaa, jossa oli myös lientä; söin sitä yli kymmenen minuuttia. Mutta tämän päivän mission löi pohjat! Kahden viikon päästä, kun olen jo lähtemässä maasta, osaan syödä tikuilla kuin ammattilainen.

Sitten jotain pientä "maisema"-kuvausta. En ole liikkunut tästä rakennuksesta tänään mihinkään sellaiseen mestaan, jossa mulla olisi mahdollisuus saada jotain kivannäköistä kuvaa. Tyydyin siis tähän Pak Kong Au Old Villagen tarjoamaan näköalaan. Kiitos vain.

Mindi

Ehdin ottaa yhden kuvan Lilystä, kunnes neiti päätti tunkea päänsä viltin sekaan
ja antoi ymmärtää olevansa täynnä tätä paparatsismia. Ha ha.