We could be heroes

Mä sain tänään uuden koneen. Materialismi_onnellisuus_sataprosenttiatäynää. Pystyn tekemään taas asioita koneen avulla, ei tarvitse lusmuta koululla iltamyöhiin, jotta saan muokattua kuvia tms. Saan kirjoittaa rauhassa blogiinkin, ihanaa! Tottakai isi osti mun uudelle vauvalle repun, tietokonerepun, se on superihana ja vielä sellanen kirkkaan oranssi (aika hauska).
Oon osan tarvittavista appeista jo ladannut/asentanut mutta enää puuttuu Photoshopi ja InDesing. Ne kun saan, sit on koko paketti kasassa. Toivotaan muuten, että tää uus kone löytää mun Canonvanhuksen... Sit en enää tiedä mitä teen, jos joudun luopumaan mulle uskollisesta kamusta. EIH!

En pysty vielä sisäistämään, että mulla on mahdollisuus videoida itseäni. Pystyn ottamaan kameralla kuvia itsestäni. Tää on tosi hauskaa, mielenkiintosta enkä mä kyllästy tähän hetkeen. Oon onnellinen. Ainakin osittain. Mut tää on vaan hyvä.

Mä löysin ihanat Dobly Digital Plus - profiilin muokkaus systeemit. Musiikki soi paremmin kuin puhelimesta kuulokkeissa ikinä.
Hassua, miten vaikeeta kirjottaa. Ei mulla oikein ole muuta kerrottavaa. Sain koneen ja sille repun, wow. Koulussa menee hyvin.



Pitäiskö osata sanoa vielä jotain? Olisiko se kohteliasta?
Tottakai se olisi kohteliasta, eri asia on jaksaako olla.

Vitsi, että oon pienissä pähkinöissä. Mä olen ehkä menossa kahville typyn kanssa.