Yleispätevä mussutus

Okei toverit, jatkaakseni tätä terveellistä linjaa minun on ilmoitettava, että koin eilen ensimmäisen vastaiskun. Söin päivällisellä varmaan kolmen ihmisen annoksen kirjolohipyöryköitä, perunamuussia ja punajuurisalaattia. Todella heikko alku mutta tilanne on hallinnassa. Latasin eilen puhelimeeni ruokapäiväkirjan tyylisen appin, ihan vain siis katsoakseni omia ravintotottumuksia, vähän pystyn seuraamaan energian saantia ja samalla saan seurattua myös vedenjuontiani. Jännittävää kyllä.

Tiistaina oli myös ensimmäinen kertani salilla, vähän ehkä ahdisti ja jännitti. Siitä oli kuitenkin 1,5 vuotta, kun minut on saatu salille viimeksi. Herranjestas oikeasti ja liikkeistä kyllä huomaa, ettei sali ole ollut lempipaikkani sitten koskaan. Ehkä eniten minua huolestuttaa se, että toiset salieläimet seuraavat minua ja arvostelevat "Väärin meni tuokin liike", "Jos olisin toi, liikkuisin vain pimeällä" tai muuta yhtä näppärää ja kaunista. Mutta tosi asiahan on se, ettei niitä muita oikeasti edes kiinnosta mitä muut tekevät. Ehkä se tuijottelu on vain aloittelijan hommaa...
Anyhow, katsotaan kauanko tämä into parempaan elämään kestää. Tietysti toivotaan, että mahdollisimman kauan. Tänään ajattelin käydä lenkillä kuitenkin.

Mutta tästä tämä (ehkä) lähtee, kunhan vaan saisi kaiken jossain vaiheessa sellaiseen kohtalaiseen tasapainoon. Sitä kautta siitä healthier lifestylesta tulee sitten oikeasti tapa eikä vain asia, jota ihailla.
Eikä ole edes mitään aasin siltaa seuraavaan juttuun mutta toukokuun lopulla mä hoidin pari "kuvauskeikkaa" (puhun, kuin olisin ammattivalokuvaajaa *clearing throat) ja oikeastaan nautin siitä, kun sain ääneni kuuluviin ja mielipiteitäni kuunneltiin ja ne otettiin oikeasti tosissaan. That felt awesome ja tietysti oon mukana ensi kerrallakin!

Ja, koska ylenpalttinen sössötys rakkaudesta ei koskaan ole liikaa... Huomenna, perjantaina meidän yhteistä aikaa on takana jo 9kk, 9KK! Ihan uskomatonta, miten aika on mennyt ja siis toihan on 3/4 vuosi, tosi siistiä. Enkä mä todellakaan sano, että tää 9kk olisi ollut jotenkin piece of cake, päinvastoin. Tänä aikana on oikeasti huomannut, kenen takia taistella, kenen kanssa tosissaan haluaa olla loppuun asti yhdessä, who is worth it.
Mä koen päivittäin suurta ihailua meistä, meidän yhteisistä kokemuksista ja vaikeuksista, siitä kuinka me ollaan selvitty niistä kaikista. Tietenkään parisuhteen ei kuulu olla mikään "päivä kerrallaan" -selviytymiskamppailu ja näistähän me ollaan puhuttukin.
Kaiken kaikkiaan juuri tuo tyyppi mun vieressä tekee musta maailman onnellisimman naisen ja se on etuoikeus, että saan nukahtaa joka ilta tuon viereen. Se ei ole koskaan itsestäänselvyys, että tuleeko toinen mielellään nukkumaan samaan sänkyyn tai haluaako se syödä iltapalaa sun kanssa. Pieniä asioita ehkä mutta loppujen lopuksi, kun miettii niin kyllähän sitä on aina hiton onnellinen just tollasista jutuista. Mä en oikeastaan koskaan henkilökohtaisesti ole ollut sellainen ihminen, kuka itse pitäisi toista tiukasti kaikussa, kunnes toinen nukahtaa ja vielä sen jälkeenkin. Minä olen ollut aina pikkulusikka tai jotenkin muuten se, kuka otetaan kaikkuun ja herttinen, jos mut on jätetty yksin nukkumaan seinän viereen. Screw you olen sanonut ja ollut sen jälkeen hiljaa. Mutta oikeasti jätkät hei, kaikussa nukkumistakin parempaa on pitää just siitä omasta tyypistä kiinni ja nukahtaa tietäen, että se toinen on sun sylissä turvassa.
Kerran (tää on oikeasti quite cute) nukuttiin koko yö sängyn eri reunoilla mutta oltiin nukuttu kuitenkin käsikädessä. Mä rakastan tota jätkää niin paljon, että mun vatsassa menee vaan perhosia, kun mä ajattelen sitä. Oh.

Mussunmussun, miettikää millasia hyviä juttuja teillä on meneillään nyt!