Tosin se oli niin uskomatonta tekstiä, että pakko sitä on uskoa. Kaikki, mitä ei muka voisi uskoa todeksi, on yleensä oltava totta. Näillä suvussani kulkevilla puheenlahjoilla myös pigviinit ovat yllättäen yhtä älykkäitä eläimiä (meinasin ensin kirjoittaa, että nisäkäs) kuin ihmisetkin.
Tuo viimeisin on oikeasti tosijuttu. Kerran kokeilin onneani ja mainitsin kaverilleni lukeneeni vasta hetki sitten tosi luotettavan brittitutkimuksen siitä, kuinka kuningaspigviineillä on kuin onkin tutkitusti todistettu olevan yhtä korkeatasoista älyllistä aivotoimintaa kuin ihmisilläkin mutta sitä ei ole aikaisemmin havaittu, koska kuningaspigviinien pääprioriteetti on arktisista olosuhteista selviytyminen ja oman lajin jatkaminen.
Täydestä meni ja kaveri jäi ihan ihmettelemään, että "Vau!". Mutta onhan satunnainen brittitutkimus aika uskottava. Ei varmaan olisi mennyt ihan niin helposti läpi, jos olisin "lukenut" venäläistieteilijän väitöskirjan hylkeiden ihmismäisistä tavoista ja siitä sitten iloisesti kertonut ja jakanut "tietoa" eteenpäin.
Mulla ei itseasiassa ole tässä tekstissä sellaista selkeää agendaa mutta tarvitseeko edes olla.
Uskoisitteko seuraavan?
Laiskuutta on yhtä monta erilaista kuin on meitä ihmisiä maapallolla. Kuvitelma oikeasti siitä, kun tekevä ihminen on kuitenkin laiskempi kuin laiskiainen itse. Omituinen honotusnauru täytti juuri pääni ajatellessani Ice Age -Sidin näköistä ihmistä.
Mutta herranjestas, ollaanhan me. Me keksitään jatkuvasti tavaroita, apuvälineitä, kehitetään teknologiaa, ettei itse tarvitsisi tehdä niin paljoa. Kohta on uunit ja jääkaapit, jotka on synkronoitu keskenään ja ne valmistavat ihan itse sen lämpimän aterian meille. Oma hypoteesini onkin se, että 50 vuotta tästä hetkestä eteenpäin me (oikeastaan seuraavat sukupolvet) emme enää osaa tehdä ruokaa, pestä pyykkiä, tiskata tai edes hyödyntää erilaisia tiedonkeruumenetelmiä (aivoihimme on siihen mennessä asennettu kapseli, joka kerää tiedon meidän puolestamme ja toimimme sen mukaan. Emme edes oman vaistomme varassa).
Pyrimme helpottamaan elämäämme jatkuvasti ehkä jopa tiedostamatta sitä itse. Itsekin sorrun moiseen päivittäin mutta tätähän tämä elämä on. Sitten on ne isot nimet tuolla jossain, jotka keksivät autoja Auto-pilotilla, robotteja lähihoitajiksi, neurokirurgeiksi tai tehdastyöläiseksi. Meiltä viedään työt, aivoilta ärsykkeet ja elämältä täyte. Meistä tulee tyhjiä kuoria, osataanko edes tuntea todellisia tunteita enää silloin?
Tarkoitukseni ei nyt ollut lähteä puimaan tätä huolestuttavaa tilannetta moisen asian suhteen vaan oikeastaan oli tarkoitus puhua omasta laiskuudestani ja siitä, kuinka yksitoikkoiselta esimerkiksi minun tekstini näyttävät, kun en laita niihin mitään hienoja landscape-kuvia tai muitakaan. Se on laiskuutta, en jaksa siirtää kuvia puhelimesta koneelle ja koneelta sitten eteenpäin tänne.
En myöskään jaksa töissä syödä, pitää siis lakisääteistä ruokataukoa. Yleensä joudun vain pakottamaan itseni jääkaapille lämmittääkseni sen eineksen mikrossa. Mutta eihän sekään vielä mitään. Vapaapäivinä en jaksa edes herätä nauttiakseni siitä vapaasta (kauhulla odotan huomista vapaata, synttäritkin siinä samalla hyh).
Rakastan hitaita aamuja mutta aamua se ei enää ole, kun herää 11-13 aikaan. Tuohon aikaan hidas aamu venyy iltapäivään ja siinä onkin jo päivä mennyt ihan ohi suun ja itseä suututtaa vaan.
Onkohan se muuten jonkinlaista laiskuutta myös olla myöntämättä omia virheitään? Eipähän tarvitse kuunnella pitkälle jatkuvaa saarnaa siitäkin tai sitten vaihtoehtoisesti selitellä toisille miksi edes tein niin. Siis oikeasti, jos alkaa kamalasti pyörittelmään ja miettimään, niin kyllähän tuon ainaisen laiskuuden saa yhdistettyä kaikkeen mahdolliseen.
Tässäpä teille idea. Tästä lähtien älkää keksikö mitään ihmeellisiä tekosyitä. Syyttäkää aina sitä epäinhimillistä laiskuutta, mikä löytyy meistä jokaisesta.
No kuulkaa, en minäkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Leave a comment, please!