Projektina hyvä elämä?

15.6.2018

Funny thing, että osa niistä mukamas hyvistä valinnoista tuppaa osottautumaan huonoiksi ja jollain tapaa vääriksi valinnoiksi. Milloin tietää tekevänsä oikeasti oikean valinnan? Miten voi ikinä olla varma? Herääkö oikeasta vaihtoehdosta tietynlaisia fiiliksiä, sellaisia lämpimiä ja positiivisia?
Mutta kyllähän niistä vääristäkin tulee ensin noita kivoja oloja mutta myöhemmin aukeneekin paholaisen luoman paratiisin ovet...

Mä ajattelin koota muutamia pohdintoja, ajatuksia, oivalluksia ja sen sellaista asioita, jotka mun mielestä kuuluu hyvän elämän määritelmään. Kerron omia fiiliksiä, kun ollaan isojen ja hieman pienempienkin päätöksien edessä sekä tuntomerkkejä eri valinnoista (hyviä, vääriä, huonoja, oikeita).

Pistin googlen hakukenttään: "Mistä koostuu hyvä elämä?" Vastauksena osui silmään ensimmäisenä SK'n artikkeli, johon oli 10-91 -vuotiaat vastanneet. Vastauksista nousivat selkeästi esille useampia juttuja mutta niistä ensimmäisenä ollut on myös omasta mielestäni hyvän elämän se ihan ydinjuttu; Hyvä elämä sijaitsee ennen kaikkea jokaisen pään sisällä, se on asennekysymys. JA ennenkuin kukaan ehtii tulla mussuttamaan jotain ylimääräistä niin read this: asennekysymys henkilökohtaisen mielenterveyden sallimissa rajoissa. Siltikin voi iloita tavallisista, arkisista asioista, yrittää ylläpitää hyviä suhteita perheeseen, kumppaniin ja ystävään.

Ja omasta mielestäni asioiden katuminen katkeroittaa ja hankaloittaa elämästä iloitsemista. Minä en kadu mitään mutta on tietenkin asioita, joita en muistele hymyillen. Saatan hetkittäin elää menneisyyden muistuttelemana mutta siitäkin on mahdollisuus päästä irti. Eikä kyse ole menneisyydessä kiinni roikkumisesta vaan menneisyyden jättämistä jäljistä.

Eletään hetkessä. Huominen on huomenna, vuoden päästä voin olla missä vain ja rakastetaan sitä, mikä tuntuu just nyt hyvälle. Ei sais jäädä junnaamaan sellaisten asioiden äärelle, mitkä ei miellytä, mitkä ei tunnu hyvälle. Sellainen syö miestä. Eikä koskaan sais toimia miellyttääkseen muita. Eikä sekään ole ok saarnata toisille tavoista, jotka ovat vain sinun mielestäsi väärin. Törkeän hyvä esimerkki on kaikkien huulilla oleva vegaanisuus, "liha on murha" ja "olet villieläin, kun syöt lihaa". Hyvä, että olet löytänyt itsellesi tien, jota kulkea mutta se ei tarkoita, että kaikkien on seurattava esimerkkiäsi. Liha on hyvää ja se on osa suomalaista ruokakulttuuria. Suomessa lihateollisuus työllistää vielä suhteellisen monia, vegaanit yrittää viedä suomalaisilta työt? Mutta ei sekään ole ok, että lihansyöjät huutaa kasvissyöjille "painukaa vittuun!". Jos me löydettäisiin kaikki sellainen yhteinen sävel, että ilmapiiristä muodostuisi sellainen kivan seesteinen. Ois kiva!

Juttelin tästä itseasiassa meidän kokelaan kanssa (huipputyyppi!) ja hän itse kasvipainoitteisen ruokavalion harjoittajana ei ymmärrä myöskään muiden vegaanisten tovereidensa absoluuttista kieltäytymistä lihasta ja sekopäistä saarnaamista lihansyönnistä. Funfunfun!

***

Meistä jokainen on kamppaillut joskus sen oikean löytämisen kanssa. Kohdalle on osunut ihmisiä, jotka ovat alkuun tuntuneet ihan parhailta koskaan mutta jossain vaiheessa on huomattu ne hiljaiset ongelmat, jotka salakavalasti hiipivät suhteeseen. "Ehkä hän ei ollutkaan se oikea tyyppi mulle" tai "Ehkä minussa olikin se vika, etten mä ollutkaan sille se oikea eikä se sen takia arvostanut tai kunnioittanut mua".
Mutta voin toverit omasta puolestani sanoa, että kyllä sen herttinen sentään tunnistaa, kun se oikeasti oikea ilmestyy tohon nenän eteen. Kaiken jälkeenkin sä haluat vaan takaisin sen toisen luokse, alusta asti voit nukkua taukoamatta toisen vieressä, vaikka ette edes asuisi yhdessä. Se toinen ihminen ei ahdista eikä se painosta sua vahingossakaan. Riitojen aikana ei käy pienessä mielessäkään ero tai tauko vaan sulla on luja tahto korjata kaikki etkä koe tarpeelliseksi keräillä vanhoja sen hetkiseen riitaan kuulumattomia selvittämättömiä asioita jostain muutaman kuukauden takaa.
Kunnioitat toista täysin, etkä halua satuttaa sitä toista. Sä olet valmis tekemään oikeasti kaikkesi hänen eteen ja se toinen kyllä on huomannut sen. Voit mennä katumatta oman sen sellaisen comfort zonen yli ihan vain, jotta se toinen olisi onnellinen. Oikean kanssa yhteiselo tuntuu helpolta, kivuttomalta, kevyeltä ja parhaalta asialta koskaan. Sen oikean kanssa kaikki vaan loksahtelee paikoilleen.

Nyt kun jäin lukemaan tätä tekstiä pienen tauon jälkeen, eihän tässä ole sellaista selkeää punaista lankaa mitä seurata edes. Hieman sekaisin koko juttu mutta olkoot. Viiden työvuoro alkaa näkymään ja tämä kyllä verottaa ihan mukavasti. Tänä aamuna olisin voinut ryömiä jonnekin maakuoppaan sikiöasentoon ja jäädä sinne. Aamupala olisi pitänyt olla valmiina 07:15 mutta sain keitettyä puuron loppuun (keitin elämäni ensimmäisen kerran puuroa kattilassa) myöhässä ja tarjolle sain sen laitettua vasta 07:25. Elämäni kamalin tunne on epäonnistuminen. Pelkään sitä. Mutta asennekysymys, ensikertalaiseksi onnistuin ihan hyvin.

18.6.2018

Ja siis jatkaakseni tällaista ajatuksetonta tekstiä vielä, vaikka tekisi joskus ja hieman useamminkin virheitä, tärkeintä on pystyä myöntämään muille ja etenkin itselle tehneensä väärin. Tilannetta ei edesauta jääräpäinen käytös ja nokka pystyssä kulkeminen "minä olen aina oikeassa, minussa ei ole mitään vikaa". Sorrun tähän itsekin mutta aina pyrin ennemmin tai myöhemmin pyytämään anteeksi idioottimaista käytöstäni ja korjaan tilanteen.
En tiedä, pohdinnat jäivät aikalailla taka-alalle... Tätä tämä on, kun kirjoittaa työvuoron seassa jotain.
Anyhow, ihkua uuden viikon alkua puput!