Where the eagles cry on a mountain high

Tää postausluonnos on ollu mun naaman edessä aukinaisena jo kolme tuntia. Tää ei meinaa lähtee rakentumaan mitenkään. Mulla on tosi aikaansaamaton olo. Mun askiin on satanu tosi tyhjentäviä anoja. Kerran jopa menin lukkoon. Nykyinen tilanne tuntuu väärältä, vaikka päätös onkin molempien kohdalla se oikea ratkaisu.
Ero on syvältä mutta se kasvattaa. Kasvattaa elämään ja selviytymään yksin. Kyllä sitä siinä vaiheessa huomaa mitä tarvitsee, kun vastauksina saa takaisin "juu""joo""jaa". Mä tiedän mistä mä tykkään, mitä mä tarvitsen, mitä mä haluan. Mä tykkään jutella ja kertoo asioita. Mutta mä en tarvitsen ihmisen, jonka kanssa keskustella. Mä tykkään kattoo leffoja. Leijonakuningas on paras. Ketä mä nyt voin ärsyttää niiden lainien päälle puhumisella?

Mä en ole nukkunu viitenä yönä paljoo paskaakaa. Yhteensä 21 tuntia. Nyt on kuudes yö menossa, kello on kohta kaks yöllä, ja mä valvon edelleen. Mun elämä ei nähtävästikään toimi just nyt.
Säälittävää, etten osaa nukkua yksin. Aivan saatanan säälittävää.