Aika menee liian nopeesti. Vuos sitten Uutena Vuotena mä olin onnellinen. Me seurusteltiin Jassun kanssa. Sain UV-suudelman, haha. Sain mä pusuja tänäki vuonna, ei siinä. Mut joku se "Uuden Vuoden -taika" puuttui eiliseltä. Alunperin mun piti olla selvinpäin mutta se hieman kusahti, kun join porukoillani saunaoluen. Siiri&Co kun tuli hakemaan, sain garagesta puolet. Keskustassa sain Crowmooren ja karpalon. Siinä sitten kasvo alkoholin himo ja Siiri lupasi mulle juomat kuokkalassa. Sain 15 tölkkiä alkoholia, joista join yhden. Nyt ne 14 tölkkiä on odottamassa mua jääkaapissa... Mutta mustahan tuli absolutisti. No, alotan tän radikaalin muutoksen pienellä helpottavalla sillalla. Tupakkaa en oo vielä polttanu kuitenkaa ku heräsin. Hyvä mä.
Mun bussikortti meni eilen vanhaks eikä mulla ole tarpeeksi rahaa ladatakseni sitä. Huomenna pitää siis kävellä kouluun. Hyi. No mut kävelyyn tottuu. Mutta ajatella. Huomenna mäkin meen kouluun. Oikeesti. Tää on tosi hassua. Mut tosi kivaa. Saan mun elämälle uuden tukipilarin. Elän koulun takia. Koulu vois olla mun elämä. Saisin unohettua niitä ihmisiä, jotka vaan satuttaa mua sopimusten rikkomisella, välinpitämättömyydellä, vähättelemällä, kohtelemalla kuin halpaa huoraa. Mähän en todellakaan pakota ketään olemaan mun kaveri. En. Mut en mäkää kattelee tiettyjä naamoja ellei käytökseen tuu muutosta. Kyllä mäkin olen kamala, ylimielinen, perseilijä, itsekäs, kusipää, maailmanluokan mulkku. Eli siis en mä mikää täydellinen oo.
Nyt vois varmaan sanoa sen, että kääntää uuden sivun elämässään. Jea. Se kuvais tätä hetkee aika hyvin. Unohan alkoholin, tupakan, ihmiset. Otan tilalle koulun, sosiaalittoman elämän, ehkä urheilun. Mut koulu ainakin. Huomennahuomennahuomennahuomennahuomenna!
Mun mahassa on sirkus. Maailman pelottavin sirkus. Se sirkus kääntää mun mahaa ympäri. Aivan kuin olisin joutunut onnettomuuteen missä mun vatsaan kohdistuu jumalattoman voimakas isku ja lennän seinään vasten. Multa lähtee ilmat pihalle ja mun on vaikee hengittää. Fyysisesti tunnen tuskaa. Psyykkisesti en tunne melkeinpä mitään. (Alkoholissa on se joku juttu miks alkaa hymyilyttää aina.) Tältäkö se tuntuu kun menettää? Menetät jonkun sulle liian tärkeen ihmisen. Mulkku, kyllä. Mutta liian vaikee päästää irti, mahdotonta. Mutta musta tuntuu, että se ihminen itekki on päästämässä irti. Miksi mä roikkuisin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Leave a comment, please!