Opintoni lähihoitajani jatkuvat edelleen ja edessä olisi kuntoutuksen tukemisen työoppiminen. Jännittää todella paljon, kuinka onnistun soveltamaan teorian käytäntöön? Ja vielä niin monipuolisesti kuin K3-tasoiselta odotetaan. Itsevarmana kohti taisteluita, niinkuin meistä jokainen joskus.
Minulla on ollut aikaa miettiä asioita tulevaisuuteni kannalta. Minä sain asunnon ja muutan joulukuun alussa. Ihanaa saada vihdoin oma paikka, minkä rakentaa juuri sellaiseksi millaiseksi sen mielessä kuvittelee. Olen myös todella varma siitä, millainen työmoraali minulla on sitten työelämässä valmistumisen jälkeen. Tiedän millainen ihminen haluan olla enkä rakenna itseäni, sitä omaa elämää kenenkään ympärille. Kaikki lähtee minusta itsestä. Onnellisuutta ei saa laskea toisen varaan vaan se täytyy rakentaa itse.
Olen löytänyt oikean suunnan, johon kulkea. Harhailla saan, en rankaise siitä itseäni. Kunhan saavutan asettamani tavoitteet, kaikki hyvin. Tiedän matkan vaativan itsekkyyttä, vahvoja istumalihaksia, näppäriä sormia näppäimistöllä ja kuihtunutta sosiaalista verkostoa mutta kaikesta selvitään, ainahan me olemme selvinneet.
Tiedän olevani työntekijänä sellainen, että otan vastaan tarjotun 27h työvuoron. Miksi? Sitä pitäisi kysyä "Miksei?". Tulevaisuuden sosiaali- ja terveysalan työntekijänä minulla on velvollisuus ottaa vastaan tarjotut työvuorot. Käytettävyyteni määrittelee minut työntekijänä, olenko omistautunut, tarpeeksi joustava. Ja minähän olen hyvä.
Minulla on periaatteita, joita en aio rikkoa. Osa on ollut aina vahvasti läsnä, osa taas on vahvistunut matkallani tähän. Miksi luopuisin muiden takia siitä, mikä tekee minusta itselleni mieleisen? Ihmettelen välillä itsekin. En ole löytänyt vedenpitävää selitystä sille.
Koitan kertoa kivoja asioita pian, nyt lähden hakemaan toverin veljeä luolasta. Pus moi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Leave a comment, please!