Opin viikonlopun aikana uuden sanan; Agonia. Yksi kyseisen sanan määritelmistä osui ihanasti korvaan nimittäin tuskatila. En varmastikaan osaa käyttää em. sivistyssanaa oikeassa tilanteessa saatikka oikeassa lauseessa mutta mielestäni agonia kuvaa sanana mielettömän hyvin osan nykypäivän nuorison tilannetta tai no, miksei aikuisenkin.
Agonia on havaittavissa välillä myös Irmalla, etenkin nyt, kun hänen lempipossunsa on hajonnut kumisoiroiksi ja hän kovasti tahtoisi sen mukaan leikkiin. Jatkuva itku ja tuska täyttävät jo ennestään pienen kylpyhuoneen, ilmapiiri on hieman painostava ja ahdistunut. Täällä vallitsee agonia.
Lapsilla on myös havaittavissa agonia, kevyemmässä muodossaan "Agonia Lite", väsyneenä, nälkäisenä, onnellisena, loukkaantuneena, turhautuneena ja välillä ihan vain muuten vaan. Olen törmännyt tähän agonian lapsiversioon useasti viime viikon aikana sekä tänään, maanantaina. Olen myös havainnut samaisen tilan itselläni, en kuitenkaan niin voimakkaana, että siitä kehtaisi ääneen mainita. Ehkä viimeisin kokemani agonia johtui rakkaasta Tenhostani, minkä starttimoottori reistaa eikä hän meinaa käynnistyä...
Agoniat sikseen, koska meillä ei ole syytä sellaiseen tällä hetkellä. Eihän? Ulkona on ihanan lämmin, aurinko on paistanut lähes koko päivän ja koen suurta onnea tällä hetkellä. Elämässäni on kaikki hyvin ja pidän mun uusimmasta työssäoppimispaikastani; paljon voimakkaita tunteenpurkauksia (iloa, surua, ärsyyntyneisyyttä, tyytyväisyyttä...), minuun turvautumista sekä yhteisiä hetkiä, jolloin keskustellaan ja käydään läpi pieniä ja hassuja asioita.
Koittakaa ihanaiset selvitä ilman agoniaa! PUS
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Leave a comment, please!