Somebody just told me

Kuulin pari päivää sitten mahdollisesta koulupaikasta. Hieman jännittää, ensi viikolla haastelemaan kyseisen oppilaitoksen opinto-ohjaajan kanssa. Olen viimeksi ollut opiskelupaikkaa edellyttävässä haastattelussa viimeksi vuonna 2013, kun olin matkalla ammattistartille (mikä sen nimi olikaan nykyään?). Mitään virallista ei kuulemma ole... Eipä! Koen jokaisen tilanteen, joissa olen haastateltavana, virallisena ja tärkeänä.
Opiskelupaikasta sen verran, että on täysin vastakohtainen nykyisen ammattinimikkeeni kanssa. Olen kyllä aina ollut sosiaalinen, joten tavallaan valintani ei tule kenellekään yllätyksenä, jos he yhtään minua tuntevat jäätynyttä pintaa syvemmältä. Vaikka vaikutan ihmisvihaajalta, tykkään olla asiakaspalveluhommassa. Pidän siitä, kuinka pienet asiat asiakkaassa saavat sinut hymyilemään. Tänäänkin töissä tiskille ilmestyi hyvin ikääntynyt mies ja sanoi "Oi, sinä olet vielä täällä! Olet kyllä niin pirtsakka likka, että mielellänihän minä tänne tulen asioimaan kerta toisensa jälkeen.". Hetki siinä rupateltuamme hän vielä tokaisi "Kai viihdyt täällä? Huomasin täällä olevan mukavan ikäisiä poikia, eivät kaikki ihan minun ikäisiäni! Vai taitaa sinulla olla kotona ihan oma odottamassa!". Nämä ilahduttavat aina. Mutta tietenkin joukkoon mahtuu niitä vaikeampia, joiden kanssa keskustelu ja eteenpäin pääseminen tuntuu mahdottoman vaikealta.
Olen sisimmiltäni (valikoivasti) ihmisrakas.

Kouluista kukkaruukkuun ja puhelimen sovelluksiin. Pari viikkoa takaperin ostin (kyllä, käytin oikeaa rahaa) kuvanmuokkausohjelman rakkaaseen omenaani. Sovelluksen nimi on "Enlight" ja pidän siitä kovin. Hassua, en osaa käyttää Photoshoppia oikeastaan ollenkaan mutta puhelimen sovelluksien kohdalla ei ole ongelmaa... Melkeinpä hävettää tämmöinen idioottimaisuus. Toisaalta, kuvanmuokkaus ei ole missään vaiheessa ollutkaan mikään intohimo ja fiiliksellä "Pakko oppia" vaan lähinnä olen kokeillut jotain pientä ja luovuttanut, kun ei ole onnistunut.

Tässä kokiessani pientä tylsistymistä, ajattelin siivota hieman sähköpostiani mutta huhhuh. Sieltä lähetetyistä löytyi parin kolmen vuoden takaisia lukiokurssien powerpoint-esityksiä, hilpeillä aiheilla (esim. Itsemurha, onko moraalisesti ok vai ei?)... Löytyi myös vuosi (puolin toisin) sitten tehty powerpoint-esitys koulussa, aiheena lesbodraama. Mitä olen aikoinani miettinyt? Toivottavasti jatkossa hieman iloisempia aiheita ja todellista ajatuksenjuoksua.
Olen huomannut potevani täydellistä kiirettä töissä aina klo 16 jälkeen, vaikka silloin juuri pitäisi olla rauhallisempaa ja hiljaista. Silti minulla on täysi tohina päällä, juoksen ympäri kiinteistöä ja tuntuu, etten saa mitään fiksua aikaiseksi (olen yleensä ehtinyt puolessa tunnissa tekemään 5-10 tilausta pois harteilta mutta silti...). Sama toistuu tänäänkin.

Taas asiasta lohikäärmeisiin ja niiden suomuihin, jotka ovat muuten aivan satavarmasti jotain teräsainesta. Näin minä uskon.
Minä valmistuin. Teille kirjoittaa nykyään yliopiskellut painotuotantoassistentti. Lakki on kylläkin pelkän ylioppilaan lakki, en halunnut päähäni violettia rantua (sounds cute but it's not). Olen itse oikein ylpeä itsestäni ja niin on myös muut lähimmäiseni. Ainoaksi paheeksi, jonka omaan, on nimetty tupakointi ihanan enoni toimesta. Suojelevainen, toivon!
Juhlat olivat ikimuistoiset, ei sitä kahdesti kirjoiteta ylioppilaan papereita... Kiitos vielä näin virtuaalisesti! Parasta oli äidin tekemät kakut, muut makeat ja voi niitä suolaisia ihanuuksia! Suussa sulavia, ihan suretti vatsan täyttyminen, kun ei enää mahtunut.

Ja, koska eihän tämä postaus olisi mitään ilman seuraavan toteamista; Olemme siirtyneet vuoteen 2017, aika mahtavaa eikös! Toivotaan tältä uudelta vuodelta kaikkea hyvää, ei kamalasti mitään pahaa ja todella paljon uusia kokemuksia! Olette mahtavia ja toivottavasti nautitte itsestänne tuollaisina kuin olette, pus!

Ps. Koskaan ei voi huutaa liikaa haastatteluista... Jännittää!