Surkeutta on unohtaminen. Unohdin tarkistaa Wilmasta mun lukujärjestyksen ja tulin tarmoa täynnä Viitaniemeen. Ketään ei näkynyt, kuten yleensä, joten katsoin Wilmaa huomaten tuntien alkamisajaksi 0900AM. ANTEEKSI?! Okei.
Köpöttelin kuitenkin sitten kauppaan ostamaan tupakkaa, mutta matkalla käteen tarttui myös maailman ällöttävin Angry Birds -laku (täytteen maku oli metsämansikka). Surkea laku, tuli kuitenkin ostettua. Käppäilin sitten takaisin Viitaniemeen tänne meidän Roland Academy'n toimitilalle tajuten avonaisen oven, jes! Surkeus aamusta katosi, kun sanottiin, että kahdeksaan tulleet pääsevät tuntia aikaisemmin tänään, huomenna tai vaikkapa ylihuomenna. Ihanaa! Oli muutenkin kamala jättää Irma yksin kotiin, toivottavasti tajuaa mennä unille omaan koppiinsa.
Löysin mahtavan kappaleen. Onhan se jo tovin elänyt osana musakulttuuria mutta minulle aivan uusi löytö. Simon Erics - Waiting for the Sun. Mielettömän hyvä semmonen voimabiisi. Puskee päälle älytön energia ja ilo tätä kappaletta kuunnellessa, jaksaisi tehdä mitä tahansa ja milloin tahansa.
Mä koitan viikonloppuna viimeistään herättää tätä blogia eloon pidemmällä tekstillä. Nyt koulussa pitää tosi kiirettä eikä kotonakaan oikein ole sellaista mahtavaa väliä kirjoittaa (Irma vie oman aikansa, unirytmiä täytyy yrittää ylläpitää myös viikonloppuisin!). Mutta toivotaan parasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Leave a comment, please!