Ensimmäiset ravinteet nahkan alle!

Hei te kaikki ruuan, makean ja kaiken muun syötävän ystävät. Tein tänään -ton köyhiä ritareita ja myöhemmin illalla -ton broilerin fileepihviä ja uunijuuresta öljyssä. Jokaisen mahdollisen allergian omaava kanssa-asujani takia olen kuluneen vuoden aikana totutellut syömään gluteenitonta, maidotonta ja kananmunatonta ruokaa ja samalla myös opetellut tekemään -tonta ruokaa. Keväällä 2015 sain peräkkäin kaksi raskaamman sarjan allergista reaktiota syötyäni maitoproteiinivalmisteita ja noiden "kohtauksien" jälkeen jätin maidon/maitoproteiinin kokonaan pois. Vaikeinta päätöksessä oli varmaankin suklaan jättäminen kaupan hyllylle kaltaistensa joukkoon.

Kuitenkin tältä näyttänee maidottomat, gluteenittomat ja munattomat köyhät ritarit!
Munamaidon" tilalla käytin Alpro Soya'n vaniljan makuista soijajuomaa ja leipänä käytin Schär'n Pan Carre -leipää (Pan Carre on se vaalea ja tummempi on Rustico). Vispikerma on Alpro Soya'n valmiste.
Paistoin nuo laktoositonta Floraa käyttäen (se vaaleansininen Flora), ensimmäinen meni ihan kuusikkoon (hajosi koko leipäpala) eli piti antaa pannun kuumentua maksimilleen ennen leivän paistamista!


Aamuisen herkuttelun jälkeen äitini soitti ilmoittaakseen heidän vierailustaan meille, se tarkoitti siis viime hetken siivoilua aamuisen sotkemisen jälkeen. Ehdittiin Topon kanssa just saada paikat tiptop, kun äitini soitti uudestaan heidän olevan Valion suoralla. Sieltä he sitten tulivat; isä, äiti ja siskoni HongKongista nuorimman poikansa kanssa. Sisko näki meidän asunnon ensimmäisen kerran ja ihastui kerta heitolla. Joimme kahvit, seurustelimme ja kuuden aikoihin Topo pääsi valmistumaan tulevaan yövuoroonsa eli nukkumaan. Topon nukkuessa minä tein meille illallisen (ja minähän en normaalisti edes tee ruokaa, koska ajattelen keittiön aina olevan minua vastaan mutta aina ovat minun keitokseni maistuneet konkkaronkalle eli yleensä vain Topolle).

Minulla oli yksi iso bataatti, neljä normaalikokoista (?) punajuurta (tuoreita), kolme keskikokoista porkkanaa ja kaksi isoa punasipulia. Pilkoin ne hyvänkokoisiksi lohkoiksi, tiputtelin uunivuokaan, kaadoin päälle silmämääräisesti puolisen desiä auringonkukkaöljyä ja lisäsin mausteet; suola, pippuri ja oregano. Enkä todellakaan tiennyt oikeaa lämpötilaa, ajattelin suurinpiirtein 200 celsiusta olevan ihan ok. Ajallisesti pidin juuresvihanneksia uunissa keskitasolla kutakuinkin 40-50min muutaman kerran tasaisin väliajoin sekoitellen, etteivät päällimmäiset pääse palamaan. Aivan lopuksi laitoin muutaman nokaseen maustamatonta soijalevitettä ja tuikkasin vuuan takaisin uuniin jälkilämmöille. Hyviä tuli!

Uunijuureksien kanssa paistelin maustamattomia broilerin fileepihvejä, taas kerran omalla tyylilläni. Alussahan kerroin, etten tee kamalasti ruokaa, joten tietämys kanapihvin paistamisesta rajoittuu siihen kunhan kana on vain kypsää.
Ensin ajattelin maustaa pihvit ainoastaan suolalla ja pippurilla. Niin tein, kunnes löysin meidän kaapista currya ja ripautin sitä sitten hienoisesti pihvien päälle. Ajattelin olla tekemättä mitään kikkoja mutta toisin kävi. Kun pihvit alkoivat olemaan kypsiä, lisäsin jokaisen pihvin päälle maustamatonta soijalevitettä (samaa kuin uunijuureksissakin) ja viipaloin kympin verran vihreitä oliiveita sekaan antamaan hieman vielä potkua koko komeudelle. Valmista tämäkin!

Enäähän puuttui Topon mielipide ateriasta, oli siis aika herättää hänet hänen kauneusuniltaan. Salaattipaniikki iski tosin ja väsäsin pikaisen kokoelmasalaatin (oli jäävuorisalaattia, tomaattia, kurkkua, viinirypäleita ja satsumaa). Ja nyt herättämään kunniahenkilö pöytään.
Topon maistaessa tekemääni ruokaa, hänen ilmeensä kertoi kaiken. Ateria oli kaiken kaikkiaan onnistunut!

Annoskuva jäi ottamatta ennen ensimmäisen erän loppua, toisen erän alussa muistin sen, mutta eihän tämä enää niin kauniilta näytä. Kaikkea on närvitty jonkin verran ja lautanen on likainen kuin sanonko mikä.

Olen kuitenkin tyytyväinen tämän päivän suoritukseeni ja voin ylpeänä todeta, etten olekaan mikään toivoton kokki tässä taloudessa. Irmakin hieman piristyi, kun voihkin ja kiroilin keittiössä sitä perhanan bataattia (on sen verran kettumainen kuoria ja vielä kaupan päällisinä pilkkoa, että huh).
Irma siis hieman masentui vieraiden lähdettyä. Siskoni nuorin poika ihastui varsin paljon Irmaan ja hän leikitti öttimönkiäistä minkä kerkesi. Kun leikkikaveri lähti, Irma jäi vahtimaan ovea ja odotti. Ketään ei enää kuulunut. Voi meidän pieni tankki!

Nyt kuitenkin olemme jo sängyn puolella, ja Topon ollessa yön töissä, olen napannut meidän pötkön sänkyyn nukkumaan seurakseni. Irmasta kyllä onneksi huomaa, kuinka hän nauttii olostaan meidän lähellä. Välillä öisin herään Irman aivastuksiin, kun kaikki pärskähtää päin näköä ja huomaan Irman olevan vain muutaman sentin päässä kasvoistani. Voi toista. Ja hirvittävä suojeluvietti neidillä on. Etenkin kun olemme kahdestaan kotona. Pienikin ääni liian lähellä ovea, Irma käy rähisemässä (pelottelee häiriö tiehensä) ja sitten hän palaa takaisin sohvalle mun vierelle nukkumaan (todellisuudessa hän on valveilla jollain tasolla, koska olen huomannut kuinka Irma välillä raottaa toista silmäänsä, katsoo minua ja sulkee silmänsä taas). Eihän tuota eläintä voi olla rakastamatta. Ei edes silloin, kun on itse niin väsynyt, että jokainen häiriötekijä sotkee mukahtamisesi ja Irma aloittaa ainaisen kuorsaamisensa. Olisihan se ihanteellista, jos Irma kuorsaisi hiljaa mutta, kun Irman kuorsaaminen kuuluu meiltä Kajaaniin asti varmaan.

Irma katsoi minua sängyn toiselta puolelta tavalla, joka hieman viestittää sitä, että minun kuuluisi jo lopettaa kirjoittaminen, keskittyä häneen ja käydä itsekin nukkumaan. Kyllä kiitos, voisin tehdä juurikin noin tässä tilanteessa. Huomenna aamulla on 0615 herätys, Irma äkkiä pihalle, jonka jälkeen pikainen suihku ja sitten töihin 0725 bussilla. Tiedän tämän valvomisen kostavan minulle aamulla ja pitkin päivää, mutta nyt sykkii blogvein, joten pakottava tarve kirjoittaa teksti loppuun.

Kiitos teille ja nyt unia!