Joten näin kävi. Niinkuin ilmeestä voi arvioida, olen melko tyytyväinen lopputulokseen ja niin mun parturoitsijakin, Teea. Onhan tämä mieletön fiilis, kevyt olo ja ei tarvitse koko aikaa olla pitämässä tukkaa ponnarilla takana, kun muuten ylipitkät ja kammottavat hiukset olisivat olleet naamalla tunkeutumassa suuhun, silmiin, nenään, ihon alle... Tämä hyvä näin ja enää puuttuu se varsinainen kevätaurinko meitä lämmittämästä. Eilen se näkyi mutta tänään piilotellut aika vakuuttavasti pilvikerroksen takana. Tuskin näemme tänään.On kyllä hyvä mieli, kun tirpat kiljuvat puissa omiaan, kevätaurinko lämmittää sisintä ja ulkona tuoksuu kevät (meillä oikeastaan haisee Irman pierut, HYI SITÄ). Tätä ollaan odotettu siitä asti, kun kesän viimeiset lämpöiset kelit menivät ohi ja aloimme valmistautua syksyn kautta talveen. Järkyttävää oikeastaan miten nopeasti aika menee. En meinaa pysyä kärryillä välillä. Äsken oli oikeasti ne kamalat pakkaset, nyt ulkona saattaa olla lämpöasteita jopa 6! Herranjestas sentään. Kohta loikoillaan rannoilla ottamassa rusketusta pintaan ja toivotaan selviävämme kesästä ilman ihosyöpädiagnoosia. Saatamme myös ensimmäisen kuukauden jälkeen toivoa edessä olevaa syksyä saapuvaksi hieman nopeammin. Me suomalaiset kun emme osaa tyytyä mihinkään.
Jottei tämä postaus menisi ihan plörinäksi, voisin kertoa teille tulevan viikon jännityksistä eli YO-kirjoituksista. Ensi viikolla alkaisi tämän kevään viimeiset jännitykset ( + toukokuinen hammaslääkäri, eh, pelkään) ja sitten odotellaan vain syksyä. Meinaan kyllä toden teolla ottaa kirjoituksien jälkeisestä "vapaudesta" kaiken irti. Ainiin, pitää jännittää saanko yo-lakin uusimatta kokeita. Olen kuitenkin melko luottavaisin mielin, vaikkei äidinkieli olekaan vahvimpiani. Olisihan se turhauttavaa olla kirjoittamassa jo toistamiseen ja vielä pitäisi jotain uusia?! Huhhu.
Ja en ole edes maininnut, meillä tuli helmikuun puolen välin jälkeen 1 vuosi yhdessä täyteen Teean kanssa! Olihan se ihmetys ehkä hieman molemmilla, vaikka ikinä ei sitä epäiltykään. Mutta vuosi sitten... Osasimmeko ajatella näin pitkälle olevamme vielä yhdessä? Kävikö meillä edes pienesti mielessä meidän oikeasti elävän yhdessä kauemmin kuin muutaman kuukauden? No en ala kieltelemään, itselläni ainakin kävi mutta olin kyllä alussa melko epäileväinen ja varovainen asian suhteen. Enää en kylläkään ole. Taino siis, en ole ollut moista viimeiseen vuoteen. Kihlaus oli jo niin ratkaiseva tekijä silloin ennenmuinoin (kuin olisimme ikäloppuja...), että eihän siinä enään edes ajatellut eronmahdollisuuksia. Tässä ollaan, hyvässä vaiheessa ilman suurempia kriisejä ja elämä näyttäisi menevän eteenpäin melko mallikkaasti.Irmakin kasvaa edelleen, siitä on alkanut näkymään pienen bodarin piirteitä. Prinsessani tosin sai jostain terävästä sotavamman takajalkaansa mutta nyt jo parantunut. Ihme sissi, ei oikein näyttänyt vamman vaikuttavan mihinkään. Samanlainen häslä edelleen. Nyt hän vihdoin rauhottui sohvalle syömään hänen uutta hodariaan. Ensin piti löytää kolme muuta luuta näkyville. Ahne kakkiainen tuo ryttynassu on. Mitä oliskaan meneillään mun ja Teean elämässä ilman Irmaa. Oltaisiinko niin asettuneita vai pyörisimmekö pitkin öitä?
HERRANTSUIKKELI! Minulle on tilattu lasit, voihan sinä senkin törkeä piilokarsastus ja huono kaukonäkö - enää ei siis tarvitse pelätä liikenteessä, jos minä olen kuskina... Etenkin pimeällä.
Tsau! Kivaisaa kevään odotusta ni alla!